Juttu julkaistu joulukuussa 2007 |
||
Seija Sompin muistojen sivut
eli on sitä ennenkin scräpätty
|
||
![]() Seija Somppi on lapsesta asti pitänyt piirtämisestä ja värittämisestä. Haaveammatti selvisi jo koulun maantiedon tehtävävihkoja kuvittaessa: Seija päätti, että hänestä tulee isona kartanpiirtäjä. |
Näin myös tapahtui ja hän toimi lähes 42 vuotta kotikaupunkinsa Valkeakosken asemakaavapiirtäjänä. - Pidin työstäni aina, sanoo Seija painokkaasti. Radikaalein muutos piirtäjän työhön olivat tietokoneet, mutta niitäkin hän oppi käyttämään. Monet kurssit tuli käytyä vielä viisi- ja kuusikymppisenä niin työnantajan tarjoamina kuin omallakin ajalla ja kustannuksella. - Viimeisimmät vuodet tietokoneella piirrettäessä syöksi täysin vanhat menetelmät unholaan. Hävisi se persoonallinen kädenjälki, toteaa Seija. |
Kolmenkymmenenkuuden työvuoden kohdalla kaupunki anoi Seijalle
tunnustusta ja Tasavallan presidentti myönsikin hänelle joulukuun
6.päivänä 2001 Suomen Valkoisen
Ruusun Ritarikunnan mitalin. Mitali myönnettiin pitkäaikaisesta, ansiokkaasta työstä kunnallishallinnon
hyväksi. Työura jatkui sen jälkeenkin vielä
yli 5 vuotta ennen eläkkeelle jäämistä. |
Lotilanjärven tuntumassa sijaitseva peltoalue oli iät ja ajat ollut rypsi-tai rapsiviljelyksessä ja
paikallislehdessä kirjoiteltiin kovia sanoja siitä, kuinka kaunis peltomaisema pilataan puuhaamalla
eliittialuetta hienoon järvimaisemaan. - Ei meitä kauniilla kuvilla hämätä, jyrähti eräs valtuutettu lehtikirjoituksessaan. Silloin päätettiin, että Seija saa luvan tehdä asemakaavan mukaisen pienoismallin, josta asia selviää havainnollisemmin kuin mistään piirroksista. |
![]() |
|
- Olin aina halunnut tehdä sellaisen, niin sehän oli minulle
erittäin mieleinen työ, kertoo Seija. Hän haki
kirjakaupasta pahvia ja ryhtyi työhön. Toimistomestari löysi jostain varastolta tukevan pohjan rakennettavalle mallille. Seija leikkasi pohjakartan mukaiset korkeuskäyrät pahvikerros toisensa jälkeen mattoveitsellä hiukan vinoon viiltäen. Pahvin paksuus oli juuri sopiva oikeaan korkeuteen. |
Santapaperia
tarvittiin kulmien hiomiseen, Tampereelta tuli valmista neliskulmaista
balsapötköä, josta oli helppo ja kevyt leikata talot. Kattokaltevuuden
Seija sääti oikeaksi kirurginveitsellä veistäen. Kattoihin, järveen ja
kaduksi tarvittiin värillistä paperia. Puiden rungot on tehty hammastikuista, pensaat ovat jäkälää. Jäkälä piti pehmittää apteekista saatavalla parafiiniöljyllä, sillä kuiva jäkälä murtuu herkästi ja karisee pois. |
Mäntyihin ja kuusiin
Seija käytti keittiöstä tuttua "kissankieltä". Sitä sai kun repi irti pesusienen
karkean puolen. Suurin osa päättäjistäkin hyväksyi lopulta Juusonrannan asuinalueen ensimmäisen vaiheen rakentamisen. Sittemmin alue on vielä laajentunut kolminkertaiseksi. |
Aidot 1950-luvun kiiltokuvakirjat Aarre jo aikoinaan |
|
Scrapbookingin eli scräppäyksen on monellakin suulla julistettu olevan juuri nyt "kuuminta hottia". Uutta se ei kuitenkaan varsinaisesti ole, vaan lehtileikkeitä, kiiltokuvia ja valokuvia on kerätty kirjoihin, albumeihin ja vihkoihin jo sukupolvien ajan. Kuvassa aito 1950-luvun kiiltokuvakirja, johon tuolloin noin kymmenenvuotias Seija keräili ensimmäiset kiiltokuvansa ja niihin liittyvät riimit. | |
Ensimmäinen kynnyskysymys kiiltokuvia keräilevälle viisikymmentäluvun pikkutytölle oli sopivan vihkon hankkiminen. Sellaisen ostaminen kaupasta teki tuntuvan loven perheen talouskassaan, joten asia piti tarkkaan harkita ja hankittu vihko oli aarre, josta tuli pitää hyvää huolta. | |
Kiiltokuvat kerättiin muistokirjoihin, joita kierrätettiin koulukavereilla ja opettajilla muistovärssyjen kirjoittamista varten. |
|
Muistokirjat värssyineen ovat sitä
arvokkaampia, mitä vanhemmiksi ne käyvät. - Sieltä löytyy muistoja monista ihmisistä ja monta kertaa tulee mieleen, että mitähän heistä on tullut ja kuinkahan heidän elämänvaiheensa ovat menneet, Seija pohtii. |
|
![]() |
Nykyisessä kuvien tulvassa on vaikea edes kuvitella, kuinka monta keskittynyttä katsomiskertaa jokainen vihkon kuva on saanut osakseen ja kuinka hartaasti niiden yksityiskohtia on tutkittu. |
Teinitytön iskelmävihkot ajalta, jolloin tähdet olivat vielä Tähtiä eivätkä kertakäyttöjulkkiksia |
|
![]() |
Teini-ikäisenä,
kuusikymmentäluvun alussa, ajatukset suuntautuivat jo
romantiikkaan. Jälleen syntyi muistorikkaita vihkoja. |
![]() |
- Piirtämisellä oli tärkeä osa, kun nuorena
kokosin itselleni iskelmien sanoja. Ainoa tapa opetella uusia
iskelmiä oli kuunnella iskelmäradiota ja laulaa
mukana. Sanoja keräsin vihkoon, jonka sitten kuvitin
piirtämällä, jotkut läpi jostain tai sitten ihan
vain itse, lisämausteena omat haaveet ja unelmat. Kuten
iskelmissäkin aina, aiheena rakkaus. |
![]() |
- Lapsuuden aikana todella kierrätettiin tavaraa. Kun laskuvihko tuli täyteen,
ei sitä heitetty suinkaan pois. Siihen liimattiin filmitähtien kuvia. Minäkin keräsin pääasiassa Debbie Reynoldsin kuvia mistä ikinä lehdistä satuin löytämään, kertoo Seija. Vanhat vihkot kelpasivat myös tulitikkumerkkien keräämiseen. |
![]() |
- Talossa, jossa tuolloin asuimme oli yhteinen ulkohuussi, jonne joku asukkaista joskus toi Elokuva-Aitta -lehtiä. Minulla oli kova kiire leikata niistä parhaat kuvat talteen, ennen kuin joku käyttäisi niitä pyyhkimiseen! |
![]() |
Vihkojen romanttinen rakastaja näyttää hieman Elvikseltä, mutta todellinen esikuva onkin kuulemma koulun silloinen "kaikkein komein poika". |