Perhosefektin kierrätys- ja ekoilusivut

Värianalyysi ja tyylitietous
Dyykkaus
Natriumglutamaatti (Artikkeli on reaalipukeutuja.net -sivuston jäämistöä)
Ruisleipää leipomaaan (Artikkeli on reaalipukeutuja.net -sivuston jäämistöä)
Kestositeet ja kuukuppi (Artikkeli on reaalipukeutuja.net -sivuston jäämistöä)
Ihonhoitoa vuodelta 1947 (Artikkeli on reaalipukeutuja.net -sivuston jäämistöä)
Ongelmavartalo - mikä ongelma ja kenelle? (Artikkeli on reaalipukeutuja.net -sivuston jäämistöä)

Värianalyysi pienentää ekologista jalanjälkeäsi - ihan tosi!

Kunnollisessa värianalyysissä istutaan kirkkaassa valossa ison pelin edessä hiukset valkoisella hupulla peitettyina täysin ilman meikkiä. Se on aika kova paikka hyvälläkin itsetunnolla varustetulle ihmiselle, mutta myös erinomainen itsetuntemusta lisäävä kokemus. Tilanne on hyvin kaukana vaatekaupan hieman hämärästä sovituskopista, jossa peili on ainakin urbaanin legendan mukaan imartelevasti kovera ja tarkasti valittu myymälämusiikki haihduttaa loputkin mahdollisuudet järkevään päätöksentekoon.

Analyysin tekijä asettaa asiakkaan kaulalle painavan nipun värillisiä kangaslappuja, joita alkaa tuumivaisen näköisenä leyhytellä edestakaisin kasvojen alapuolella. Asiakas katselee omia kasvojaan peilistä ja henkäisee järkytyksestä, kun kaksoisleuka ja silmänaluspussit yhtäkkiä paisuvat kaksinkertaisiksi. Hetken kuluttua kaksoisleuka imeytyy takaisin naamaan, mutta nenänpielet ja leuan iho muuttuvat vihertäviksi kuin Aku Ankan pankkirosvolla. Apua! Seuraavan värilapun kohdalla asiakas näyttää hetken ajan verenhukasta ja unenpuutteesta kärsivältä pahoinpitelyuhrilta. Silmänaluset eivät ole vain tummat, ne näyttävät ruhjeilta. Onneksi analyysin tekijä tuntuu noukkivan kammottavimpia sivuvaikutuksia aiheuttavat värit pois kangaspinosta.

Aikaa koko prosessiin analyyseineen, neuvontoineen ja meikkeineen kuluu tunnista puoleentoista tuntiin ja hinta on - suoraan sanottuna hirveä. Enemmän kuin oikeastaan uskalsit ajatellakaan. Se kuitenkin kannattaa maksaa, jos analyysin tekijä on ammattitaitoinen. Väitän, että jos asennoidut asiaan riittävällä vakavuudella, säästät analyysin hinnan vaate- ja kenkäkaupassa jo seuraavan vuoden aikana.

Miten tämä liittyy luonnonvarojen säästämiseen?

Värianalyysi on ensinnäkin yksi niistä paljon puhutuista palveluista, joita meidän tulisi suosia materiaalisen kulutuksen sijaan jos haluamme pyrkiä kestävään kehitykseen. Sillä on myös suora materiaalista kulutusta vähentävä vaikutus omaan elämääsi.

Käypä vain tutkimassa nykyinen vaatekaappisi kriittisellä silmällä. Voitko yhdistää lähes kaikki ylä- ja alaosat toisiinsa? Sopivatko kaikki omistamasi kengät jonkin omistamasi vaatekappaleen kanssa yhteen? Vai onko kaappisi (kuten minun oli) täynnä hätäpäissään jotain tiettyä tilaisuutta varten ostettuja asukokonaisuuksia, jotka eivät oikein sovi yhteen edes itsensä kanssa, saati sitten vaatekaapin muiden asukkien kanssa? Sovitko hankkimiisi vaatteisiin vai oletko hamstrannut kaappiisi kilokaupalla "motivaatiovaatteita" joita ajattelit käyttää sitten joskus kun olet karistanut ne 5-15 kiloa? Miksi tuo pusero näytti niin hyvältä mainoksen kuvassa, mutta sinun päälläsi ihan kauhealta?

Kuinka paljon luonnonvaroja, energiaa, aikaa, vaivaa ja omaa rahaasi olisitkaan säästänyt, jos olisit jättänyt koko sekalaisen kokoelman ostamatta ja sijoittanut sen sijaan pienempään määrään laadukkaita, malliltaan ajattomia ja juuri sinulle sopivia vaatekappaleita. Olisit myös saattanut olla paljon edustavampi ja itsevarmempi monessakin tilaisuudessa. Muistelepa vain kaikkia kiristäviä, kutittavia, kummallisesti kiertyviä ja ennenkaikkea tyylittömiä juhla-asujasi...

Kunnolliset vaatteet ja asusteet ovat yksikköhinnaltaan paljon kalliimpia kuin lähes kertakäyttöiset muotivaatteet. Niinpä ei tee mieli sijoittaa yhteen vaatekappaleeseen rahasummaa, jolla saisi viisi tai kuusi halvempaa vastaavaa tuotetta. Jos et tiedä, mitä olet tekemässä, valitset liian usein juuri sellaiset värit ja mallit, jotka nimenomaan eivät oikein pue sinua, ja eikä hintalappu vaikuta pukevuuteen suuntaan eikä toiseen. Täytyy siis tietää, mikä itselle oikeasti sopii, jotta uskaltaa satsata laatuun ja osaa vastustaa kiusausta, kun kohdalle osuu hyperextrasupertarjous tuotteesta, jota ei varsinaisesti ajatellut tarvitsevansa, mutta kun nyt juuri halvalla saisi... Luonto kiittää, kun lakkaat tekemästä jatkuvia virhevalintoja eli etsimästä itseäsi summamutikassa vaatekaupan tangolta ja postimyyntikatalogista.

Valitse oikea henkilö tekemään värianalyysi

Koska analyysi maksaa kamalan paljon rahaa, kannattaa valita analyysin tekijä huolellisesti. Kun soitat hänelle ensimmäisen kerran, kuulostele omia tuntemuksiasi: Pidänkö tästä ihmisestä? Onko hänellä mahdollisuuksia ymmärtää ja arvostaa minua? Analyysistä ei ole hyötyä, ellet pysty arvostamaan sen tekijän ammattitaitoa ja jos sinusta tuntuu, että hänen arvonsa ja elämäntapansa ovat täysin eri maailmasta kuin sinun. Värianalyyseja tekee moni, joten valinnanvaraa kyllä löytyy. Parhaat ovat yleensä kiireisimpiä, mutta kallein ja kiireisin ei ehkä ole oikea valinta juuri sinulle. Suosituksiakin kannattaa kysellä ystäviltä ja tuttavilta.

Hyvissä ajoin ennen analyysiin menoa kannattaa käydä kirjastossa ja lainata pari värianalyysikirjaa. Niiden selaaminen auttaa sinua ymmärtämään kuulemaasi paljon paremmin ja kun tulet analyysin jälkeen kotiin, pääset heti kertaamaan ja syventämään oppimaasi.

Kannattaa myös harkita hyvän ystävän tai lähisukulaisen ottamista mukaan. Ensinnäkin kahdet korvat ja kahdet silmät näkevät ja kuulevat enemmän. Kun toisen keskittyminen herpaantuu, toinen tekee mieleensä muistiinpanoja. Tämän lisäksi kahden asiakkaan on helpompi keskustella sopivasta pakettihinnasta. Moni yrittäjä velottaa mieluummin kaksi analyysia pienellä alennuksella kuin yhden asiakkaan normaalihintaan, sillä osa analyysiin kuuluvasta neuvonnasta voidaan antaa molemmille asiakkaille yhtä aikaa. Isompaa porukkaa analyysiin on turha haalia - pikkujoulujen ja naistenkutsujen pikavärianalyysit antavat vain kalpean aavistuksen oikean värianalyysin hyödyistä.

Jatka opiskelua

Kallis värianalyysi on vasta alku. Sen jälkeen tiedät, mikä on värivuodenaikasi, mutta et paljon muuta. Asiat unohtuvat nopeasti ja saamasi henkilökohtainen värikartta jää laatikon pohjalle pölyttymään. Jatkat virhevalintojen tekemistä entiseen tapaan ja kerrot tutuille, että hukkaan meni sekin raha moiseen hömppään.

Henkilökohtainen värikartta, tyyppi "kylmä kesä"

Henkilökohtainen värikartta, tyyppi "kylmä kesä"

Viimeistään nyt vastuullisen kuluttajan seuraava osoite on kirjasto. Lainaa sieltä vankka pino tyyli- ja värioppaita, jotka löytyvät luokasta 59.31, Kauneuden- ja terveydenhoito. Nyt sinun ei tarvitse lukea koko pinoa läpi ja ihmetellä, mitkä asiat koskevat juuri sinua, vaan voit kätevästi lukea vain ne kohdat, joissa viitataan omaan vuodenaikatyyppiisi.

Tarkasta tyylioppaista, minkä pituinen takin ja hameen helma sopii juuri omalle vartalollesi. Omaan kroppaan kannattaa tutustua alasti kokovartalopeilin edessä hyvässä valossa - julmien tosiasioiden tunnustamisesta paljon hyötyä, kun haluaa peittää kauneusvirheet mahdollisimman onnistuneesti! Opettele mittaamaan (tai mittauttamaan asiantuntevassa liikkeessä) rinnanympäryksesi oikein, jotta osaat valita oikeanlaiset alusasut. Perusjuttuja, mutta jääneet tekemättä yllättävän monelta aikuiseltakin naiselta!

Tutustu viimeistään nyt erilaisten vaatetusmateriaalien ominaisuuksiin, jotta osaat huoltaa uuden, laadukkaan garderoobisi niin, että se kestää tyylikkäänä ja hyväkuntoisena pidempään kuin olisit ikinä voinut kuvitellakaan. Tyylikkäimmin pukeutuvien ihmisen vaatevarasto myös vie yllättävän vähän tilaa, koska miltei kaikki sopii kaiken muun kanssa. Kun tunnet itsesi ja omat värisi, osaat valita varmalla kädellä sellaisia vaatekappaleita, joita todellakin haluat käyttää mahdollisimman pitkään.

Jos et mitään muuta jaksaisikaan lukea, suosittelen lämpimästi tätä kirjaa:
Spillane, Mary; XL : Pukeutumis- ja tyyliopas suurenmoisille naisille. Tämä teos on aikoja sitten loppuunmyyty, mutta onneksi meillä on erinomainen kirjastolaitos, josta sen saa halutessaan vaikka kaukolainaan.

Meidän lähikirjastossa edellämainittu kirja on sijoitettu alimmalle hyllylle. Kolmenkymmenen sentin päässä alkaa seuraava kirjaluokka, jonka ensimmäinen kirja on Joogaa jäykille... varmasti ihan hyödyllinen opus sekin! :)

Erinomainen nettiversio pukeutumisoppaasta löytyy Tekstiili- ja jalkinetoimittajat ry:n sivuilta. Katso erityisesti kohta Kuluttajatietoa ja sieltä löytyvä Vaikuta vaatteilla -pukeutumisopas.

Kiinnostaako vaatteiden tuunaus? Asiantuntijan vinkit ja ohjeet löydät täältä: Toisen kerran kuteet.

Dyykkausoppia aloittelijoille

Dyykkaus on roskisten penkomista ja pois heitetyn tavaran pelastamista uudestaan käyttöön. Dyykkausta voi harrastaa satunnaisesti mielijohteesta, säännöllisenä harrastuksena tai jopa ansaintamielessä.

Kerrankos sitä tulee omalla roskienvientireissulla napattua pimeän turvin talteen roskapussien päälle nakattu laudanpätkä, lasten jakkara tai ehjä monitoimikori, jota joku naapureista ei ole enää tarvinnut, mutta jättänyt jostain syystä toimittamatta kierrätykseen tai kirpputorille. Paperinkeräyslaatikosta tulee helposti napattua ylellinen naistenlehti, jos se siinä on sopivasti nenän edessä ja käden ulottuvilla omia paperituotteita laatikkoon kipatessa.

Saatavilla on myös nopealukuinen ja hauska Roskisdyykkarin käsikirja (Tarja Siltala-Huovinen, Like 2001) joka antaa hyviä käytännön neuvoja ja kannustaa ylpeästi asiantuntevaan dyykkaukseen. Koska em. oppaasta puuttuu lähes kokonaan joitakin dyykkaamiseen liittyviä varauksia, jotka ovat mielestäni varsin olennaisia, painotan niitä omasta puolestani tässä:

Dyykkaaminen ei saa olla varastamista

Purkujäte ei ole aina matkalla kaatopaikalle. Yleensä on, mutta ei aina. Kannattaa ainakin pyrkiä kysymään lupa jätekuorman tekijöiltä. Jos hyvin sattuu, he voivat ottaa sinun tarpeesi huomioon purkutyössä ja saat tarvitsemasi materiaalit haltuusi varovaisemmin purettuina ja ehjempinä.

Ennen kuin menee takavarikoimaan "autiotalon" kuistin ikkunat, ovet, ovenkahvat ja erilaiset kalusteet omaan käyttöönsä, voi ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että on juuri varastamassa ne tärkeät elementit jonkun toisen vanhaa arvostavan ihmisen kunnostusprojektista. Autiotalo on jo voinut vaihtaa omistajaa ja uuden omistajan talonpelastusoperaatio tyssää sinun ikävään pokavarkauteesi.

UFF:n, Pelatusarmeijan, FIDA:n sun muiden vaatekeräyslaatikot eivät ole vapaata riistaa, vaan sinne laitettu tavara on tarkoituksella lahjoitettu juuri kyseisille järjestöille. Vaatekeräyslaatikkoon kömpiminen ja vaatteiden ottaminen sieltä on varkaus eli rikos.

Kaikkinainen sotkeminen ja vahingon aiheuttaminen ei ole vain epäkohteliasta, vaan se on ihan oikeasti myös rikollista.

Kaikkea ei voi kierrättää

Roskikseen päätyy itkettävän paljon täysin käyttökelpoista tavaraa. Muuttoaikataulu voi olla liian tiukka tavaroiden asialliseen kierrättämiseen, entiseltä omistajalta ei löydy sairauden tms. vuoksi jaksamista tai häneltä yksinkertaisesti puuttuu kierrättämiseen tarvittava ajatustoiminta. On kuitenkin syytä muistaa, että roskikseen päätyy myös sellaista tavaraa, joka todellakin kuuluu kaatopaikalle ja jota ei voi kierrättää.

Huokoiset ja pehmeät materiaalit imevät itseensä helposti kaikenlaista kemikaaleista (esim. lannoitteet) asbestipölyyn ja homeisiin. Patja, tyyny, matto tai pehmolelu sopii kyllä erinomaisesti kierrätettäväksi, mutta mielestäni sen tulee kulkea "kädestä käteen" siten, että tavaran historia on tiedossa, eikä tuntemattomalta tuntemattomalle roskiksen tai jätelavan kautta.

On varsin pieni mahdollisuus, että löytöpatja tai -matto olisi asbestipölyn tai jonkin haitallisen aineen kyllästämä, mutta se mahdollisuus on olemassa (esim. mattoa on käytetty lattian suojana rakenteiden purkamisen aikana) ja juuri se voi olla syy, miksi aivan käyttökelpoiselta näyttävä tavara on matkalla kaatopaikalle. Radioaktiiviset aineet ja taudinaiheuttajat (esim. sairaalajätteessä) ovat nekin oma lukunsa. Kaikkia edellämainittuja ongelmajätteitä tulisi tietenkin käsitellä lakien ja asetusten mukaisesti eikä tavallisella dyykkaajalla pitäisi olla minkäänlaista mahdollisuutta törmätä niihin, mutta niinpä myös liikennesääntöjä pitäisi aina noudattaa. Noudatetaanko?

Ruuan dyykkaaminen on oma erikoislajinsa, johon en ole omakohtaisesti perehtynyt, mutta siitä sen verran, että kun ruoka oikeasti on pilaantunutta, sitä ei mikään määrä positiivista ajattelua enää tee syömäkelpoiseksi. Joskus ruokatuotteet on voitu heittää menemään ennen viimeistä myyntipäivää myös siksi, että niissä ihan oikeasti on jotain vikaa, eikä pelkän hysteerisen ylivarovaisuuden vuoksi. Ruokadyykkarit joko kehittävät nopeasti luotettavat aistinvaraiset arviointimenetelmät tai kärsivät jatkuvista ruokamyrkytyksistä.

Ötökät, homeet, loiset ja muut inhottavat

Yksi yllättävän tavallinen syy siihen, miksi roskikseen päätyy käyttökelpoista tavaraa ovat erilaiset ötökät ja niiden pelko. Jo pelkkä huhu, että samassa kaupungissa on tavattu päätäi, saa joskus ajatukseen tottumattoman nykyihmisen primitiivisen paniikin valtaan. Jos kyseisiä eliöitä on löytynyt omasta perhepiiristä, niin viimeistään silloin alkaa roskalaatikko kolista, vaikka ötökkätorjunta onnistuisi aivan hyvin kotikonstein (peseminen, pakastaminen, eristäminen, saunottaminen) ja tavarat olisivat käsittelyn jälkeen täysin ötökättömiä ja käyttökelpoisia. Ajatus kutsumattomista vieraista ällöttää suunnattomasti!

Tosiasia on, että kirput, päätäit, vaatetäit, satiaiset, syyhypunkit jne. elävät edelleen ihmisen rinnalla ja ihmisestä. Niitä on aina jossain jollakulla. Tartunnan voi yleensä välttää normaalilla varovaisuudella: Toisen ihmisen käyttämiä vaatteita, varsinkaan päähineitä ja hiuskoristeita, ei kannata ottaa heti käyttöön, vaan vasta pienen karessiajan kuluttua ja mieluiten huolellisesti pestyinä (vähintään 60 astetta). Toimiva tapa saada tartunta on hangata päätään tai muita ruumiinosiaan (kröhöm) yhteen tartunnankantajan kanssa.

Jos vaatteen alkuperä epäilyttää, eikä sen kunnollinen pesu onnistu (materiaali ei kestä vesipesua tai riittävää pesulämpöä), vaatetavaran voi eristää muovipussiin viikoksi, puoleksitoista. Siinä ajassa esim. päätäi nääntyy nälkään, sillä elääkseen se tarvitsee noin kaksi veriannosta päivässä. Heitä pussi napakkaan pakkaseen tai pakastimeen vuorokaudeksi, niin täinpoikaset eli saivareet heittävät myös henkensä.

Paras tapa käsitellä ötökkäyökötystä, kun sellainen iskee, on googlata esiin kaikki mahdollinen tieto pelon kohteesta ja toimia torjuntaohjeiden mukaan. Tavaran heittäminen suoraan roskikseen on laiskoin mahdollinen torjuntakeino, eikä edes kovin toimiva. Moneen vaivaan on tarjolla erilaisia myrkkyjä, mutta mekaaniset ja lämpötilaan perustuvat torjuntakeinot toimivat joko yhtä tehokkaasti tai jopa paremmin. Myrkyille vastustuskykyinen päätäikanta talttuu kyllä kunnon täikammalla, anisöljyllä ja huolellisella ruokkoamisella (vaati kärsivällisen ja tarkkasilmäisen avustajan).

Homeitiöille ei kannata altistaa itseään turhaan. Toki niitä on jatkuvasti normaalissa elinympäristössäkin, mutta juuri siitä syystä elämä käy varsin hankalaksi jos niille herkistyy eli allergisoituu. Ei siis kannata kantaa homeen vaivaamia huonekaluja tms. huonetiloihin. Ulkona käytettävistä tekstiileistä, kuten lastenvaunujen sadekuomuista, ulkohuonekalujen istuintyynyistä jne. hometta on perinteisesti poistettu piimäliotuksella.

Homeläikkien piimäkäsittely kannattaa, jos käsiteltävä tavara on mahdollista saada läpikotaisin kuivaksi liotuksen ja pesun jälkeen. Paksujen pehmusteiden (esim. yli 2 cm paksu vaahtomuovi/superlon) kohdalla kuivaaminen tuskin onnistuu - lopputulos ei kelpaa kuin sienen- ja homeenkasvatusalustaksi, jos nyt joku sellaista sattuisi tarvitsemaan.

Kaikkein parhaita dyykattavia tavaroita ovat siis ehjärakenteiset, sileäpintaiset, kovat esineet, jotka kestävät kunnollisen puhdistamisen pesuaineella ja vedellä. Niiden dyykkaaminen kannattaa aina! Jos et itse kyseistä tavaraa tarvitse, vie löytö perusteellisen puhdistuksen jälkeen kirpparille uudelleen löydettäväksi tai lahjoita tarvitsevalle.

Natriumglutamaatti - lihavien synninpäästö?

En se minä ollut, se oli tuo! Syyllinen on... hovimestari! Ei vaan natriumglutamaatti!

Niin kauan, kuin hoikkuus on ollut länsimaisessa yhteiskunnalla ihannoitua, ovat tavalliset naiset suurinpiirtein polvillaan rukoilleet, että löytyisi jokin hyvä selitys lihomiselle. Siis jokin muu syy kuin se, että lihavat ja pulskat naiset nyt yksinkertaisesti ovat ahneita possuja syömään herkkuja, rasvaisia ruokia ja sokeria. Sen lisäksi ne liikkuvat liian vähän.

Vitseissä on toiveikkaasti esitetty, että syy lihomiseen olisi jokin aine, jota lisätään vesijohtoveteen ja jota ei voi millään välttää, jolloin syy ei varsinaisesti ole siinä, mitä pullukka syö, vaan tässä lihavuutta aiheuttavassa aineessa.

Natriumglutamaatti on vastaus kaikkiin näihin rukouksiiin. Jo vuonna 1969 tehdyssä hiirikokeessa pistoksena natriumglutamaattia saaneet hiiret lihoivat enemmän kuin verrokkiryhmän hiiret, vaikka söivät vähemmän.

Jos koe edelleen täyttää tieteelliselle kokeelle asetettavat kriteerit, niin se merkitsee ihanaa, vapauttavaa synninpäästöä kaikille läskiensä kanssa tuskaileville:

Syyllinen onkin kaikki se Aromatti, jota olen eläessäni mättänyt suuhuni pihvien ja ranskalaisten perunoiden kanssa, eivät ne pihvit ja ranskalaiset perunat!

Oikeastaan sääli, että sitä ei taida löytyä oluesta eikä virvoitusjuomista. Pahus!

Sitä on kaikkialla

Natriumglutamaattia todellakin tuntuu olevan lähes kaikessa, mitä suuhunpantavaksi on tarkoitettu. Varsinkin sitä on ns. kunnon ruuassa. Sitä lisätään reippaalla kädellä erityisesti eineksiin, mutta sitä esiintyy myös luontaisesti kasviksissa (esim. tomaatissa), lihassa ja juustoissa.

Ja niin kuin meille on uskoteltu kaikissa kevytruokaohjeissa, että mausteita voi käyttää vapaasti, kunhan tinkii rasvasta. Esimerkiksi herkullisessa broilerimausteessa on 8% aromivahvennetta E621 eli natriumglutamaattia!

Monta nimeä, monta vaikutusta

Rakkaalla lapsella on aina monta nimeä ja natriumglutamaatti tunnetaan ainakin nimillä lisäaine E621, aromivahvenne, aromisuola, glutamiinihapon natriumsuola, umami, MSG, ve-tsin tai vetsin, kiinalaisittain wei-ch'in, mei yen tai mei jing, japanilaisittain aji-no-moto, länsimaisittain accent. Suomalaiseen 1980-luvun ruokapöytään kuului olennaisena osana iloisenkeltainen Aromatti-purkki.

Suomalaisesta ruokavaliosta lisäaineen E621 löytää lähes poikkeuksetta, kun tutkii soijakastikkeiden, pussikeittojen, liemikuutioiden, ketsupin, sinapin ja valmiiden kastikkeiden tuoteselosteita.

Natriumglutamaatin on jo aiemmin epäilty aiheuttavan migreeniä, turvotusta, nivelvaivoja, astmaoireita ja ns. kiinalaisravintolasyndroomaa. Lisäksi vuonna 1969 tehdyssä hiirikokeessa todettiin natriumglutamaatin aiheuttavan lihavuutta. Pistoksena ainetta saaneet hiiret lihoivat enemmän kuin verrokkiryhmä, vaikka söivät vähemmän tai saman verran. Vaan toimiiko ihmisen elimistö samalla tavalla kuin hiiren? Thalidomidin tapauksessa ei... joten olisi kenties aika tutkia tätä asiaa uudelleen, uusimmilla menetelmillä?

Turvallinen määrä tällä hetkellä 10 g/vrk

Imuroidakseen ruuasta otsikossa mainitut 10 g/vrk saa olla aika suursyömäri. Glutamaatin merkittäväksi lähteeksi usein mainitussa makkarassakin sitä saattaa olla alle 30 milligrammaa (gramman tuhannesosaa) per 100g makkaraa.

Vinkkejä tämän "muodikkaan" lihavuudenaiheuttajan välttelyyn löytyy mm. Keski-Suomen Meniereyhdistyksen sivuilta. Menieren tauti aiheuttaa huimausta, kuulohäiriöitä ja muita hankalia aistimuksia korvassa. Ravintoasian voi toki lukea ilman näitä oireitakin.

Mikä mahtaa olla totuus?

Lopullista totuutta natriumglutamaatin vaikutuksista ei kukaan nyt tehtyjen tutkimusten perusteella pysty sanomaan, mutta kaikkien hullujen dieettien joukossa natriumglutamaatin välttely tuskin on siitä hulluimmasta päästä. Varsinkin jos kärsii migreenistä, tätäkin voi kokeilla.

"Dieetin" aikana ei kannata syödä turhan paljon esim. tomaattia, jossa luontaisesti on reippaasti natriumglutamaattia. Ilmankos ketsuppikin on niin herkullista! Siihen tosin E621:tä myös lisätään valmistusprosessissa.

Tarkempaa ravintotietoa natriumglutamaatista mm. Raholan syötävistä sanoista.

Ruisleipää leipomaa

Laiska leipoo itse

Olen joskus ollut niinkin laiska, etten ole jaksanut lähteä lähikaupasta hakemaan tuoretta leipää, jos sieltä ei sillä kertaa mitään muuta tarvita. Jos kotona ei ole toista aikuista lapsenvahdiksi, kahden kiukkuisen lapsen pukeminen ja raahaaminen kauppaan huutamaan tuntuu kohtuuttoman isolta vaivalta yhden leivän vuoksi, kun kerran muutakin syötävää kotona on. Olen siis laiskuuttani leiponut itse. Eihän sämpylöiden pyöräyttämiseen muuta tarvita kuin jauhoja, vettä, hiivaa ja suolaa. Aikaa menee tunti, puolitoista.

Makujen sinfoniaa

Ongelma kotisämpylöissäni ja leivissäni vain on, että ne tuntuvat maistuvan aina samalta. Lisään kyllä vehnäjauhojen sekaan aina puoli desiä tai desin jotain muuta: talkkunajauhoja, ruista, leseitä, ohrajauhoja, hätätilassa vaikka puurohiutaleita. Silti lopputulos on maultaan aina sitä samaa. Vaihtelua olen hakenut myös valkosipulista ja auringonkukansiemenistä. Kuivahtanutta juustoakin voi sekaan raastaa.

Ehkä meillä ei ole tarpeeksi hienostuneet makunystyrät arvostamaan näitä vivahde-eroja. Kaikki kotona leivottu leipä maistuu samalle kotona leivotulle leivälle. Uunituoreena herkullista, seuraavana päivänä uhkaa jäädä syömättä. Mitä paremmin taikina on saanut kohota, sitä enemmän lopullisessa leivonnaisessa maistuu hiiva, vaikka se olisi kuinka kypsäksi paistettu.

Joskus tulee laitettua liian vähän suolaa ja silloin näitä leivonnaisia ei syö kuin sinä aikana, jonka ne ovat höyryävän tuoreita. Sen jälkeen runsaskaan Oivariinilla läträäminen ei pelasta tilannetta, vaan suolattomien känttyjen kohtalona on tulla siivutetuiksi, kuivatuiksi ja päätyä lopulta ruuanlaittoon korppujauhoina.

Vaihtelun vuoksi rukiista

Kaupassa osui katseeni Myllärin Ruisleipäainekseen, joka kehui sisältävänsä taikinajuuren ja olevansa nopea ja helppo leipoa. Lisää vain hiivaa ja vettä. Päätin kokeilla, kun kahden kilon pussilla ei ollut hintaa kuin 2,60 euroa. Onhan se tietysti kaksinkertainen kilohinta halvimpiin vehnäjauhoihin verrattuna, mutta puolet vähemmän kuin tuoreella, valmiilla ruisleivällä.

Edullisin kuivahiiva, kaupan omaa merkkiä, oli täsmälleen saman hintaista kuin tavallinen tuore hiiva, jos yksi pussi kuivaa ainetta kerran vastaa yhtä palaa tuoretta hiivaa. Muut kuivahiivat olivat kylläkin selvästi kalliimpia: kallein merkki kilohinnaltaan jopa kaksinkertainen kaupan omaan halpismerkkiin verrattuna.

Valitsin tuoreen hiivan, koska sitä olen tottunut käyttämään ja se on huomattavasti vähemmän pakattu tuote. Yleensä nakkaan kaupasta tultua hiivapalat suoraan pakastimeen, elleivät ne mene heti käyttöön. Pakastettu hiivapala sulaa nopeasti lämpimään veteen ja lähtee käyntiin siinä missä tuorekin.

Irtoaako?

Liotin hiivan pakkauksen kuvallisen ohjeen mukaisesti hieman haaleata lämpimämpään veteen ja kippasin sekaan 16,5 desiä ruisleipäainesta. Yhteen ohjeen mukaiseen leivontakertaan siis menee puoli pussillista eli miltei 1 kg jauhoja. Kuvan mukaan siitä on määrä saada aikaan 12 ruispalaa.

Hetken epäilin, että ohjeessa on virhe, koska suolasta ei sanottu yhtään mitään. Onneksi huomasin, että ainesluettelossa oli mainittu suola. En siis tällä kerralla unohtanut suolaa, mutta en myöskään lisännyt sitä omin päin taikinaan. Kansi kulhon päälle ja kostean oloinen taikina tunniksi kohoamaan. Ei siis mitään pikaleipää!

Ruispalat

Kohotuksen jälkeen taikina oli selvästi elossa, mutta varsin tahmeaa. Ohje neuvoo kaulimaan taikinasta 3 cm:n paksuisen levyn, joka paloitellaan ja pistellään haarukalla. Ei tullut mieleenkään sotkea kaulinta tahmean massan käsittelyyn, joten ripottelin leivonta-alustan päälle reilun kerroksen tavallisia ruisjauhoja, joita löytyi kaapista pieni pussinpohjallinen ja kippasin taikinan niiden päälle. Kiinni tarttui tästä huolimatta! Jauhoja olisi siis saanut olla todella paljon, jopa puolen sentin kerros. Pehmeän taikinan muotoilu onnistui hyvin märillä käsillä ilman kaulinta, mutta leivät sain kaapia alustasta irti keittiöveitsellä, mikä hieman vaurioitti ulkonäköä.

Sen kätevän Tupperwaren leivonta-alustan kätevyys tuli taas osoitettua toiveajatteluksi: Laidattoman alusen päältä jauhot pöllyävät joka suuntaan pitkin pöytää ja lattiaa, kun taikinaa vähänkin nostaa ja kääntää. Alustan peseminen itseään ja lattiaa kastelematta on miltei mahdotonta. Ehkä se onkin tarkoitus vain pyyhkiä puhtaaksi, ei pestä? Toki alusta on helppo säilyttää pienessä tilassa rullalla, mutta missäpä sen kuivaat pienessä keittiössä?

Sen sijaan Tupperin valtavan iso, seitsemän ja puolen litran kannellinen kulho oli erinomainen apu sekoittamisessa ja kohottamisessa. Taikinaa itsessään toki oli "vain" noin kaksi litraa. Ohje kehottaa peittämään kulhon tuorekelmulla taikinan kohotessa, mutta kulhon oma kansi ajoi saman asian, eikä tullut roskaa eikä tiskiä.

Paistaminen

Muotoilun jälkeen ruisleipäpalat jätetään 40 minuutiksi kohoamaan, joten todellakin: Ei mitään pikaleipää! Tässä kohdassa olin hieman hätäinen ja ensimmäinen pellillinen sai kohota loppuun lämpiävässä uunissa.

Ohje neuvoo kostuttamaan leipien pinnat sumutepullolla ennen uuniin laitamista. Minulta ei tarkoitukseen sopivaa sumutinpulloa löydy, joten lotrasin leipien pinnan märäksi tavallisen pullasudin avulla.

15 ruispalaa viettivät uunissa 250 asteessa noin 25 minuuttia per pellillinen.

Lopputulos

Puoliso toimi kanssani lämpimäisten koemaistajana. Hän oli aluksi epäileväinen maun suhteen ja epäili leipäsiä sisältä raaoiksi, missä saattoikin ensimmäisen pellillisen kohdalla olla oikeassa. Vaikka leipien koputusääni oli kumea ja pohja pikkuisen ruskistunut, sisus oli tahmeaa massaa. Samanlaisia toisaalta ovat myös kaupan leivät aivan tuoreina, ennen jälkikypsymistään.

Suolaa olisi puolison mielestä voinut olla runsaamminkin, kun taas minulle leivonta-aineksen oma suolamäärä oli riittävä. Olimme kuitenkin yksimielisiä, että lopputulos oli sangen hyvä - varsinkin verrattuna aiempiin satunnaisiin ruisleipäkokeiluihini ilman aitoa ruisleipäjuurta.

Seuraavana aamuna leipien sisuskin oli jälkikypsynyt ja maku oli kuten tavallisessa ruisleivässä kuuluukin: runsas ja hieman hapan. Ei jälkeäkään hiivan mausta, joka yleensä riivaa kotitekoisia sämpylöitäni. Pientä pieruvaivaa näistä toki tuli, kuten tuoreesta ruisleivästä yleensäkin.

Seuraavalla kerralla pyrin olemaan kärsivällisempi kohotuksen suhteen: Mitä pidempään leivät kohoavat ennen paistamista, sen parempi. Totesin myös, että ohjeen mukainen (9 dl vettä + vajaa kilo jauhoja) taikina-annos on aika iso ja sain siitä syntymään 15 ruispalaa. Puolikaskin taikina riittää pienelle perheelle pariksi, kolmeksi päiväksi.

Sijoitusvinkki: Kuukuppi ja kestositeet

Koin järkytyksen, kun kävin pitkästä aikaa tavaratalon kuukautissuojahyllyn luona ja todellakin katsoin missä lukemissa kertakäyttöisten terveyssiteiden hinnat nykyään liikkuvat.

Olenko minäkin joskus käyttänyt tuollaisia summia kuukausittain pelkkiin poisheitettäviin, muovitettuihin "rätteihin"? Kyllä, jopa kahdenkymmenen vuoden ajan! Toki olen tuolla rahalla saanut maksettua myös mittavan määrän lehtimainontaa, televisiomainoksia ja mainoslahjoja, kuten muovisia tamponikoteloita, aurinkolaseja, meikkipusseja jne. Missähän nekin nyt ovat? Vain Always-aurinkolasit ovat edelleen tallessa ja käytössä.

Hinnat ovat huimaavat varsinkin, jos ryhtyy kertomaan niitä kahdellatoista: yksiin kuukautisiin saattoi muistaakseni kulua noin 20-25 terveyssidettä. Ylioppilaslehden enemmän tai vähemmän luotettavan laskentatavan mukaan vuotopäiviä on noin 60 vuodessa. Tarjouksesta saa nykyään kaksi sidepakettia vitosella, ja paketteja siis kuluu puolestatoista kahteen ja puoleen per kuukausi.

Erilaisia kuukautiskerääjiä eli kuukuppeja

Erilaisia kuukautiskerääjiä eli kuukuppeja

Syy siihen, etten ole sidehyllyllä viime vuosina paljon vieraillut, on mainio uusvanha keksintö: kuukautiskuppi, kuukuppi, vuodon kerääjä... vekottimelle on monta nimeä, mutta kaikilla nimillä se jää armotta kertakäyttösiteiden ja -tamponien jalkoihin mainonnassa ja muussakin tiedottamisessa. Se ei hyllylläkään vie tilaa ja kiinnitä huomiota samassa määrin kuin paali terveyssiteitä, vaan sujautetaan pieneen kauniiseen säilytyspussukkaan.

Hintaa kupilla on noin 25-35 euroa eli noin kahdeksan tarjoussidepaketin (= noin neljät kuukautiset) verran, mutta toisin kuin tarjoussiteillä, kupin käyttöaika on parhaimmillaan jopa yli kymmenen vuotta! Samassa ajassa siteisiin tai tamponeihin voi laittaa kevyesti menemään jopa 600-700 euroa. Siinäpä heti 95% rahallinen säästö vaikka ekologinen näkökulma ei kiinnostaisi pätkän vertaa.

Jos kuppi jääkin jälkeen mainonnan määrässä, niin kertakäyttöiset siteet ja tamponit kyllä jäävät kirkkaasti jälkeen käyttömukavuudessa. Kun lopulta älysin siirtyä myös kankaisiin pikkuhousunsuojiin kertakäyttöisten sijaan, lopetin rahan syytämisen kertakäyttösiteiden mainontaan kokonaan.

Huomasin ensimmäistä kertaa miksi siteitä mainostetaan esim. väittämällä: koe aidon puuvillan tuntu. Aidossa puuvillakankaassa se vasta mukava aidon puuvillan tuntu onkin! Suorastaan ylellinen.

Kankaisia pikkuhousunsuojia

Kestosuoja syntyy jokaisen vaatekaapista tai kangasvarastoista löytyvistä tarvikkeista: omissani on alin ja ylin kerros puuvillakangasta, välissä ohut vettähylkivä ulkoilukangas ja imukerroksena collegeneulosta. Kiinnitykseen käy mainiosti yksinkertainen pieni nappi ja napinläpi. Oikeaoppisesti valmistettuihin hyviin kestositeisiin käytetään samaa hengittävää PUL-kangasta kuin vauvojen kestovaippoihinkin, mutta käytännössä vettähylkivä ulkoilukangas on toiminut moitteettomasti sekin.

Ne, jotka eivät hallitse suoraa ommelta ja siksakkia riittävällä varmuudella (okei, se napinläpi voi olla kokemattomalle ompelijalle oikeasti hankala tehtävä) voivat tutustua kestositeiden ja -pikkuhousunsuojien ihmeelliseen maailmaan edullisesti vaikkapa Huuto.Netin kautta. Siellä on myytävänä vielä kauniimpia, oikein saumurilla tehtyjä suojia pikkurahalla (2-4 euroa).

Arvatkaapa vain, miksi kertakäyttösiteitä on alettu pakata värikkäisiin design-kääreisiin ja niihin on lisätty tuoksua? Niinpä niin, kilpailu kiristyy! Kankaisen pikkuhousunsuojan kuosivalinnassa on vain mielikuvitus rajana ja vastapesty suoja tuoksuu ja tuntuu vallan ihanan puhtaalta. Sen voi myös painaa silitysraudalla suoraksi - ei voi olla paljon tämän hygieenisempää.

Kuukautiskupeista löytyy paljon hyvää tietoa Kuukuppikunnan sivuilta, jonne kiitos myös kuppien kuvasta (copyright Pauliina Männistö). Kuukuppikunnan sivuilla vastataan lähes kaikkiin kuviteltavissa oleviin kuppeja koskeviin kysymyksiin. Nopea pikasilmäys aiheeseen löytyy myös Ellien Liikunta ja Terveys-osiosta.

Omat kokemukseni kuukupista ovat olleet erittäin hyvät. Ainoa asia, jonka se on muuttanut on että rahaa säästyy joka kuukausi ja kuukautisten aikaan suunnittelen reittini sen mukaan, mistä tiedän löytyvän lavuaarilla varustettuja vessakoppeja. Käsisuihku on myös ehdottoman tärkeä apu, jota ilman kuukuppeilu olisi huomattavasti hankalampaa. Olen viimeisten parin vuoden aikana oppinut todella arvostamaan niitä sisustussuunnittelijoita ja arkkitehteja, jotka toimeksiantajan asettamista säästöpaineista huolimatta sijoittavat lavuaarin ja käsisuihkun ainakin osaan naistenvessan kopeista.

Ihonhoitoa vuodelta 1947

Sain ystävältä lainaksi todellisen helmen, Jokaisen naisen kirjan vuodelta 1947. Kirjan tullessa myyntiin sota oli juuri päättynyt ja elettiin melkoista pula-aikaa, mutta naiset hoitivat kauneuttaan silloin jopa tarkemmin kuin nykyään.

Seuraavat rasvaisen ihon hoitoa käsittelevät otteet ovat em. kirjan luvusta Kauneudenhoitoa, ja niiden kirjoittaja on dipl. kosmetologi Helena Sinisalo.

Rasvainen vai kuiva iho?

Sinisalo neuvoo pyyhkimään rasvaisen ihon saunan jälkeen jollakin supistavalla kasvovedellä tai lääkepitoisella kamferi- tai rikkinesteellä. Supistava kasvovesi on nykynaisen korvaan aivan ok, mutta kamferi ja rikki eivät kuulosta aivan riskittömiltä valinnoilta.

Sinisalo varoittaa kuitenkin vahvasta Eau de Colognesta. Sekä Eau de Colognea että vastaavia alkoholiin tai spriihin perustuvia väkeviä puhdisnesteitä on edelleenkin saatavissa, mutta niiden käyttöä kannattaa kyllä nykypäivänäkin varoa.

Muistatteko vielä teinivuosien Clerasilin, joka kirveli iholla eikä kuitenkaan lopulta juuri auttanut niihin ongelmiin? Sinisalo kuvailee samaa ilmiötä ns. kölninveden kohdalla:

"Eau de Colognea, tuota Suomen naisten kovasti suosimaa parfymoitua spriitä, ei saa käyttää, sillä jatkuvassa käytössä se lopuksi veltostuttaa ihohuokoslihakset, etteivät ne enää milloinkaan jaksa sulkea huokosia, vaan (ne) jäävät avonaisiksi.

Niiden vuosien aikana, jolloin olen hoitanut rasvaihoisia, olen tehnyt sen havainnon, että Eau de Cologne on tuhonnut monta ihoa parantumattomaksi, esteettisessä mielessä. Tosin sillä voi kuivattaa rasvaista ihon pintaa, näppylöitä, mutta vähitellen se tekee ihon kiiltäväksi, polttaa ihomadot kiinni huokosiin, jättää huokoset avoimiksi, jolloin ihosta tulee ns. seborrhoesicca. Sen pahin vaihe on pinnalta hilseilevä ja karhea iho, ja syvällä huokosissa on kuitenkin talitulpat, jotka tekevät ihon likaisen ja harmaan väriseksi.

Monet luulevat tällöin, että heillä on kuiva iho, ja hoitavat sitä sen mukaan, siis aivan päin mäntyä."

Höyrytys kotikonstein

Sinisalo suosittelee rasvaiselle iholle höyry- eli vapoforhoitoja. Aluksi hoitoja voi ottaa kerran viikossa tai alkuun jopa pari, kolme kertaa peräkkäin samalla viikolla, jos iho tämän kestää. Kun iho alkaa itsestään toimia paremmin, höyrytys tehdään vain pari kertaa kuukaudessa.

Sinisalo antaa ohjeet kotona tehtävään höyrytykseen:

"Höyrytystä voi jokainen itsekin harrastaa kotona, vaikkakin ihomatoja ei itse voi yhtä hyvin poistaa kuin jos sen toinen tekee.

Ne, joilla ei ole tilaisuutta käydä yllämainitunlaisissa hoitolaitoksissa, voivat itse höyryttää kotona kasvonsa kuumentamalla vettä pesuvadissa ja höyryttämällä kasvojaan siinä 5-10 minuuttia, minkä jälkeen ihomadot painetaan kevyesti ulos huokosista etusormen päillä, joiden ympärille on kiedottu hiukan vanua. Kynsillä ei saa puristaa, niillä saattaa painaa ihoa liian kovaa, jolloin pienet hiussuonet katkeavat ja ihoon jää rumia jälkiä.

Ihomadot ovat talirauhasten kuollutta eritettä. Ihomadon musta pää johtuu osittain pigmentistä, osittain pölystä ja liasta.

Kun iho on puhdistettu joko saunassa , höyrytyksen tai pesun avulla, on huokoset supistettava. Kylmällä vedellä voi ensin valella ihoa tai antaa käsisuihkulla, jos sellaisen omistaa, oikein kunnollisen, voimakkaaan suihkun. Sen jälkeeen käytetään jotain voimakkaammin supistavaa nestettä, ja jos haluaa antaa itselleen jonkin voimaakkaasti supistavan lääkeaineen, on silloin kylmä vesi jätettävä kokonaan pois ja heti suoraan avonaisiin huokosiin taputettava lääkeaine, joka täten parhaiten painuu huokosiin; vaikutus on on tällöin tehokkaampi."

Voimakkaasti supistavana ja samalla desinfioivana lääkeaineena mainitaan maidon ja kamferispriin sekoitus, puolet ja puolet. Amerikkalaiset kuulemma supistavat huokoset vanuun tai sideharsoon kiedotulla jääpalasella.

Jos höyryttäminen tuntuu vaivalloiselta, voi huokosia avata myös kuumaan veteen kastetulla kääreellä, esim. froteepyyhkeellä, joka säilyttää hyvin kuumuuden. Jälkihoito suoritetaan samoin kuin höyrytyksessäkin.

Kauraa ja kananmunaa iholle

Ihon päivittäiseen puhdistukseen Sinisalo suosittelee jauhettuja kauraryynejä saippuan sijaan. Vettä voi hieman pehmentää käyttämällä seassa mantelijauhetta. Aamupesu tulee suorittaa lämpimällä vedellä, eikä ihon supistamista kylmällä vedellä saa unohtaa!

Erilaisia rasvaiselle iholle sopivia naamioita esitellään useitakin:

Hiivanaamio: Hiiva sekoitetaan ruusuveteen, maitoon tai hamamelisveteen (apteekista) paksuksi, vellimäiseksi seokseksi, joka levitetään kasvoille siveltimellä, alhaalta ylöspäin. Annetaan olla iholla 20-25 minuuttia ja poistetaan haalealla vedellä. Lopuksi huuhtelu kylmällä vedellä.

Kaurajauho-munanvalkuaisnaamio: Valkuainen "kuohutetaan" hiukan, kaurajauhot listään ja naamio levitetään siveltimellä iholle. Annetaan vaikuttaa 15-20 minuuttia, poistetaan kylmällä vedellä. Sopii veltolle, rasvaiselle iholle.

Kaurajauhonaamio maitoon tai sitruunamehuun: Sekoittaminen ja käyttö kuten edellä. Vaalentaa epätasaisen väristä rasvaista ihoa.

Kirnupiimänaamio: Pelkkää kirnupiimää, käyttö kuten edellä. Pehmentää ja vaalentaa ihoa. Nykytietämyksen valossa voinemme olettaa, että maitohappobakteereilla on asian kanssa jotain tekemistä. Kotoinen, arkinen piimä on siis hyväksi sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä!

Savinaamiot: Saatavissa kaupoista. Soveltuvat erityisen hyvin rasvaiselle iholle. 1940-luvulla savinaamio ostettiin jauheena ja sekoitettiin itse veteen.

Ongelmavartalo - mikä on ongelma ja kenellä?

Minua on alkanut yhä enemmän hämmästyttää ero todellisuuden ja naistenlehtien naiskuvien välillä. Ongelmavartalon ongelmakohtia esitellään kuvilla, joilla ei ole mitään todellista yhtymäkohtaa tavallisen naisen vartaloon.

Jos tavallisella naisella on käynyt tuuri, hänellä on ollut noiden kuvien mukainen vartalo "ongelmineen" viimeksi joskus teini-ikäisenä, parhaimmassa kasvuiässä. Sellaisen "pömppömahan" kun saisin, niin olisin ikionnellinen. Näin jumppaat allit kiinteiksi -jutun mallina on poikkeuksetta nainen, jonka kropasta ei riittäisi rasvaa ja nahkaa kuin ehkä puolikkaaseen alliin.

Vartalon keskimääräiset mittasuhteet

Pukeutumisessa on kyllä ongelmakohtia, kun kulkee aikuisen naisen vartalossa ja yrittää pukeutua kauniisti tai edes tilanteeseen sopivasti. Muhkuroita ja ulkokaarteita kyllä riittää. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista haavekuvilla eikä toiveajattelulla. Jos todella halutaan jotain ratkaista, on katsottava todellisuutta silmästä silmään sellaisena kuin se on ja sitten tehtävä, mitä tehtävissä on.

Julma todellisuus

Reaalipukeutujan tutkiva journalisti päätti uhrata muutaman ruusunpunaisen, itsepetoksellisen haavekuvan oman vartalonsa muodoista lukijakunnan auttamiseksi ja otatti itsestään digikameralla kokovartalokuvan melko vartalonmyötäisissä teepaidassa ja housuissa. Kuva printattiin tavallisella printterillä, joka ei vääristänyt kuvan mittasuhteita esim. venyttämällä tai leventämällä kuvaa. Saadusta paperikuvasta siirrettiin ikkunaa vasten paksulla tussilla läpi piirtäen ääriviivat valkoisella aaneloselle. Sama tehtiin tyylioppaan mallikuvalle, joka esittää "ongelmavartaloa", jossa ongelmana on pyylevyyteen taipuvainen tasapaksu keskivartalo.

Tässä suuren, surullisen huokauksen saattelemana kuvat rinnakkain:

Kannattaa huomata, että vain toinen näistä on "ongelmavartalo". Se on tuo hoikempi, josta kaunis vyötärölinja selvästi erottuu.

Sen sijaan vieressä oleva tavallisen suomalaisen naisen vartalo (36 vuotta, 160 cm ja noin 80 kg) ei ole ongelmavartalo.

Vaikka tämä vartalo on ylipainoinen, sen omistaja ei koe vartaloaan erityisen ongelmalliseksi: tämä vartalo kun on perusterve, työkuntoinen, verenpaineet ja veriarvot ovat ok, sokerirasituskokeiden tulokset ovat täysin ohjearvojen mukaiset, yleiskunto on kohtalainen, eikä vartalossa ole mainittavia tuki- ja liikuntaelinten sairauksia tai vammoja.

Kyseisellä kropalla on viimeisten viiden vuoden aikana saatettu alkuun, kannettu, synnytetty ja imetetty kaksi täysiaikaista tervettä lasta. Ainoan ongelman tuottaa tämän vartalon pukeminen kauniisti yleisesti vallalla olevia kauneusihanteita ja tyylin määritelmiä mukaillen.

Johtopäätös: Pukeutuminen se ongelma on, ei terve vartalo muotoineen. Toki rasvaa voisi vartalossa olla vähemmän.

Himoittu tiimalasivartalo on harvinainen

Ihanan tiimalasivartalon luontainen esiintyvyys on alla olevan taulukon mukaan hieman yli 8 prosentin luokkaa. Edes ankaralla laihduttamisella ei vartalon muotoa voi muuttaa toiseksi. Ehdottomasti suurin enemmistö naisista on siis tasapaksuja "pötkäleitä" täysin rasvaprosenteistaan riippumatta, geeniensä määräämällä tavalla, niin täällä Suomessa kuin muuallakin.

Taulukko on lainattu jenkkilän - tai kuten nykyään ilmeisesti on muodikasta sanoa: "joelan" - markkinoille suunnatusta DietBlogista osoitteesta http://www.diet-blog.com/ ja kuvaa klikkaamalla pääset suoraan artikkeliin "The End of the Hourglass Figure".

Kaksitoista varatalotyyppiä

Lisää aitojen naisten aitoja vartalokuvia löytyy Carsons Postista. Siellä vartalon muodot on jaettu 12 tyyppiin: omena, tiimalasi, keila, kukkamaljakko, tötterö, tikkari, pylväs, kello, malja, sello, päärynä, tiiliskivi... joko siinä oli 12?

Jos haluat olla todella varma, mikä tyypeistä vastaa omaa vartaloasi juuri tällä hetkellä, pyydä lähimmäistäsi ottamaan digikuva itsestäsi, printtaa se ja piirrä ääriviivat valoa vasten puhtaalle paperille. Tämä harjoitus tekee kipeää, mutta muistathan mitä naisille aina on toitotettu: Kauneuden vuoksi pitää kärsiä.

Palaamme näiden piirrosten hyötykäyttöön tulevissa Reaalipukeutujan artikkeleissa.

Epätodelliset vartalot

Lopuksi vielä sananen epätodellisista vartaloista. Niitä on olemassa ja ne muovaavat käsitystämme siitä, miltä oman vartalomme pitäisi näyttää. Aivan erityisen paljon ne muovaavat muiden ihmisten käsitystä siitä, miltä meidänkin vartalomme tulisi näyttää ollakseen hyväksyttävä ja kaunis.

Piirretty naisvartalo

Hollywoodin legendaariset tähdet 1900-luvun alkupuolelta ja muutama italialainen ja ranskalainen elokuvatähti ovat ikimuistettavia kauneuden mittatikkuja. Näiden ikonien rinnalle on kuitenkin noussut uusia kaunottaria, joiden ihanat muodot eivät todellakaan kilpaile tavallisten kuolevaisten sarjassa ja joille jopa Barbie-nukke ja Pamela Andersson jäävät toiseksi.

Kyseessä ovat piirretyt naiset. Samaan sarjaan voidaan laskea digitaalisesti manipuloidut naiskuvat.

Viereinen kuva on peräisin sinänsä erittäin laadukkaasta nettioppaasta sarjakuvapiirtäjille. Piirtämisoppaan käsitykset naisvartalosta sen sijaan ovat täysin irrallaan todellisuudesta ja kuvaavat vallalla olevaa naisvartalon hyper-ideaalia, eivät naisvartaloiden 99,9 prosenttista todellisuutta.

Näitä kuvia ja niiden toisintoja me ja meidän kumppanimme kuitenkin tuijotamme niin mainoksissa, tietokonepeleissä kuin sarjakuvalehdissäkin, eikä se voi olla vaikuttamatta siihen, kuinka arvostelemme itseämme ja kanssaihmisiämme.

Todellisuus kutsuu - kuka haluaa vastata?

Jos haluamme pukeutua parhaalla mahdollisella tavalla ja todellakin saada parhaat puolemme esiin, on meidän pakko herätä karuun todellisuuteen ja ottaa selvää, mikä se todellisuus on.

Piirrä siis kuva itsestäsi juuri näissä nykyisissä mitoissasi. Todellisuuden tiedostaminen on perusta, jolle parempi tulevaisuus rakennetaan.

Laihdutusasiaa musisoituna: Rantakuntoon kesäksi

Rantakuntoon kesäksi 3, kohumissi ompun kanssa