Sattuipa sopivasti myös elokuvamaailman Oscar-patsaiden jako viime yölle. Epämiellyttävä totuus -elokuva nappasi yhden Oscarin. En kyllä oikein tiedä, millä erityisansioilla ja missä kilpailusarjassa, mutta koska aihe on hyvä jä tärkeä, niin hyvähän se on että palkittiin. Kyllä nyt kelpaa vaalitilaisuuksia mainostaa, että tulkaa tänne katsomaan ilmaiseksi tuoreesti Oscar-palkittua elokuvaa, tervetuloa! Vaan älyääkö kukaan tuolla kehuskella mainosta laittaessaan? Tuskin. Ollaan taas niin umpirehtejä, ettei yhtään kehdata raapia toisen sädekehästä glitteriä oman projektin päälle.

Halpaa sähköä, halpaa puuta, halpaa paperia?

Tuli postilaatikkoon uudet puhelinluettelot. Kiitos! Mitäpä tämä massiivinen lukupaketti tänä vuonna meille tarjoaakaan pohjoisen kotimaamme avohakkuiden lisäksi? Käytännössä viranomaisten ja terveydenhuollon numerot samoin kuin postinumerotkin pitää luettelon sijaan tarkastaa netistä, kun puhelinnumerot vaihtuvat kahdesti vuodessa ensin 020-alkuisiksi ja takaisin joksikin muuksi, kohtuullisemman hintaiseksi ja postinumerotkin elävät vuosittain. Kilpailutusta, nääs.

Puhelinluettelon painattajille pitäisi kenties rapsauttaa sakot pyrkimyksestä kilpailun rajoittamiseen? Puhelinnumeroita ei tee mieli vaihtaa kesken vuotta, kun ne sitten ovat väärin siellä luettelossa. Roskaamisesta, energian ja materiaalien haaskaamisesta ja ihmisten ainutkertaisen elämän tuhlaamisesta sekä häirinnästä työajalla voisi luettelontekijöitä myöskin rankaista jotenkin. Ensin neuvottelet puhelimessa siitä, haluatko kännykkänumerosi luetteloon vai et ja sitten rahtaat ylimääräisiä luetteloita paperinkeräykseen. Muovikääreet eivät kelpaa edes kierrätykseen.

Kotinumeroiden hakemisto on markkinointiponnisteluista huolimatta epäilyttävän kevyt esitys aiheesta "lähes 200 000 ihmisen asuttaman kaupungin kotipuhelinnumerot". Mutta hei! Lopusta löytyy kolme sivua valmiiksi viivoitettua kirjoituspaperia muistiinpanoja varten! Ottakaa ihmeessä käyttöön!

Keltaisilla sivuilla jotakuinkin jokaisen mainoksen takana on yrittäjä, joka turhautuneena punnitsee koko keltaisten sivujen ideaa, kun mainokset pitäisi laittaa kahden eri firman keltaisille sivuille, Yritysteleen, toimialahakemistoon, kaupunkihakemistoon (useampaankin), shoppailuoppaaseen (useampaan) ja Kauppakalenteriin (muutaman kuukauden välein). Puhelin soi näiden lisäksi joka toinen viikko, kun tarjotaan uutta nettihakemistoa tosi kivaan hintaan. Näiden päälle muu mainonta ja suorat huijausyritykset. Yrittäjä epäilee, että asiakkaat (minä, sinä ja hän) eivät riemastu maksaessaan tätä lystiä hinnoissa pitkin vuotta. Emmekä muuten riemastukaan.

Kun noita luetteloita nyt toistaiseksi vielä meille tupataan, niin voi niitä pistää kierrätyspaperilaatikon lisäksi muuhunkin hyötykäyttöön. Takansytykkeinä ne ovat kuulemma huonoa tavaraa, mutta paperinarun ohje on nyt vihdoinkin tuolla ohjesivulla, olkaa hyvät!

Lähikänni

Menin sitten köhimään joitakin kommentteja tuonne benropen blogiin. Kaulahuiviprojekti toimii outona attraktorina, jota ei kertakaikkiaan voi neulova naisihminen vastustaa. Ilmiö on sama kuin yöperhosten ja lampun/kynttilänliekin suhde.

No, kun kerran kysyttiin, aloin miettiä vastausta kysymykseen, mikä olisi erinomaisen hyvä lager-olut. Jossain olen joskus maistanut erinomaista lageria, vaikka tummat ovatkin enemmän minun juttuni. En vain tosiaankaan muista mitä ja missä. Todennäköisesti lagerin erinomaisuus on perustunut nautitun aterian ja juoman yhteensopivuuteen.  Kävin illalla jopa ruokakaupassa ja tutkin oluthyllyt sillä silmällä. Lopputulos: Mitä ihmeen väliä sillä on, mikä on ehdottomasti paras saatavilla oleva lager-olut? Jos se on ulkomainen lager, en voi sitä suositella, koska se on fossiilisilla polttoaineilla tänne kaukaiseen Suomeen rahdattu enkä halua sellaisen menon promoottorina toimia. Jos se on kotimainen lager, se on Karhu, koska se on aina paras kaikista (viittaan perheensisäiseen konsensukseen aiheesta), piste. Jos kerran Karhu nyt on lager-olutta  -  tästä ei ole vielä neuvoteltu riittävästi.

Mitä oluen latkimiseen yleensä ottaen tulee, niin mitä erityistä väliä sen oluen maulla ja merkillä oikeasti on, ellei kyseistä olutta nautita huolella valmistetun aterian kanssa? Se, joka väittää, että tykkää vain oluen mausta ja alkoholilla ei ole osuutta asiaan, pääsee kaupasta kotiin huomattavan halvalla ja kevyin kantamuksin valmistaessaan janojuomakseen joka toinen päivä satsin alkoholitonta kotikaljaa. Jos taas hiprakkaan tuleminen on tärkeää, niin siihen käyvät ihan yhtä hyvin Lidlin litkut kuin mikä tahansa muukin oluen nimellä kulkeva. Erona on vain se, kuinka monen tuhannen kilometrin takaa se hyvinkin pian kustavissa oleva ("Jos nyt laittaisin oluen matkaan, milloinkahan se olisi Kustavissa?" Vanha vitsi!!!) neste on rahdattu. Jos tunnet vetoa luomutuotteisiin ja lähiruokaan, niin mikset valitsisi myös lähiolutta täsmälleen samoista syistä? Tai jos et valitse luomua ja lähimuonaa, niin mikset pienentäisi ekologista jalanjälkeäsi toisella tavalla: valitsemalla kotimaisia tai jopa lähipanimon oluita?

***

Jossain päihdepoliittisessa keskustelussa parisen vuotta sitten sanottiin, että jos kerran alkoholia saa nauttia, mutta siitä ei saa tulla humalaan, se on ihan sama kuin sanottaisiin, että kyllä seksiä saa harrastaa mutta se ei saa aiheuttaa nautintoa. Se oli kyllä harvinaisen hyvin kiteytetty.

Starttiraha kaikille

Lieneekö tämä kovinkin epäkorrektia ja asioiden tahallista väärinymmärtämistä, mutta en osaa ajatella (vihreiden ehdottamaa) perustulomallia minään muuna kuin yleisenä starttirahana. Siltä se näyttää minun näkökulmastani, joten se on minun totuuteni asiasta.

Antakaa minulle 440 e/kk perustuloa ja tienestit 1000 e/kk saakka verottomana, niin maksan mielelläni yli menevästä osasta sen vaaditun 40% (vai oliko se 38, 39?) tuloveron. Tuskinpa menisivät tulot monena kuukautena yli tonnin, mutta ettepä löytäisi minua myöskään työttömyyskortistosta. Olisin taas yrittäjä. Mieluiten tietenkin käsityöalan yrittäjä, mutta tarvittaessa vaikka lumenluontiyrittäjä, ikkunanapesuyrittäjä, haravointiyrittäjä, karjalanpiirakkakonsulenttiyrittäjä, sienen- ja marjanpoimintayrittäjä, laatoittajayrittäjä, kotiapuyrittäjä... Kaikkia yhtäaikaa ja sopivasti tilanteen mukaan vuorotellen.

Onkohan tässä maassa paljonkin samanmielisiä ihmisiä, jotka nyt ovat turhauttavissa mukatöissä tai jonkinasteisesti passivoituneina työttöminä? Aidosti laiskoille työnvieroksujille perustulo ei toisi suurta muutosta, koska se vain korvaisi sen osan tukimaksuista, jonka he saavat jo nyt liiemmin ponnistelematta (riittää kun ilmoittaa silloin tällöin olevansa vielä hengissä, eikä kaikkien tukien maksatukseen tarvita edes sitä), mutta suurimmalle osalle se voisi toimia täydellisenä starttirahana itsensä työllistämiseen. Onkohan yritysrekisteri valmistautunut siihen rekisteröintimäärien räjähdysmäiseen kasvuun, joka perustulon käyttöönotosta seuraisi? Ei olisi mukavaa joutua odottelemaan papereiden läpimenoa viikkoja tai kuukausia ennen töiden aloittamista. Itsenäisenä, itsensä työllistävänä yrittäjänä.

Käsilaukusta asiaa (ja kuvia tekstin lopussa!)

Kävinpä viime viikolla kättelemässä Tampereen uuden pormestariston raatihuoneella. Kahvia, piparkakkuja, piirasta ja vaakunakonvehtejakin (tummaa ja vaaleaa suklaata) oli tarjolla. Paikalle oli kutsuttu kaupunginvaltuusto, kunnallisyhdistysten hallitukset ja toimittajia. Minä tuppasin paikalle sillä tekosyyllä, että olen ollut jopa kuukauden erään yhdistyksen hallituksen varajäsen. Jotkut kutsutuista ovat varmaankin olleet kunnallispolitiikan kulisseissa mukana vuosikymmenet, eikä ole koskaan kutsuttu vastaavan tason tilaisuuteen. Tuli siis napattua puurtamispalkinto förskottina. Jos maailmassa on mitään oikeudenmukaisuutta, minäkin joudun odottamaan rapiat kolmekymmentä vuotta ennen seuraavaa kutsua.

Niin että mitäpä minä siellä, tärkeiden ihmisten kekkereillä? Miksi piti sinnekin tupata mukaan? Yksinkertainen vastaus: Olen utelias. Halusin nähdä kerralla, millaisia naamoja (siis: henkilöitä) tämän paikkakunnan politiikassa vaikuttaa ja millainen on uuteen kukoistukseen kunnostettu raatihuone sisältäpäin. Olen nimittäin tavannut henkilön, joka niitä huonekaluja on verhoillut ja nyt pääsin omin silmin näkemään myös kädenjäljen. Kaunista työtä sekä alkuperäiseltä tekijältä että sen entisöijältä. Muutenkin Tampereen raatihuone on kyllä näkemisen arvoinen - koristeellinen, mutta ei vallan liikaa kruusattu.

Pormestarin puheesta jäi takaraivoon kohta, jossa hän sekä toivoi hyvää yhteistyötä ryhmien kesken että ilmaisi luottavaisuuteensa siihen, että yhteistyöhenkeä löytyy. Hän nimittäin sanoi: "edessä olevina vaikeina aikoina". Kuulostaa vähän siltä, kuin tässä olisi kansakunta lähdössä isoonkin taisteluun. Tosin kuulija aina kuulee oman ymmärryksensä mukaan, joten sen, minkä minä kuulen viittauksena ilmastonmuutoksen aiheuttamiin taloudellisiin heilahteluihin ja sen aiheuttamiin vaikeuksiin paikallisella tasolla, joku toinen otti viittauksena johonkin turhanpäiväiseen paikalliseen nokkapokkaan ja tilaaja-tuottaja -mallin sisäänajoon.

Kun asiat menevät liian hankaliksi kerralla ymmärtää, on luontevaa turvautua pinnallisuuteen. Havaitsin, että mahdun juuri ja juuri säädyllisesti merkkivaatteiden second hand shopista vuosia sitten hankkimaani liituraitajakkuun, mutta minulla ei taaskaan ole sekä jakkuun että omaan henkiseen minään sopivaa käsilaukkua. Vakava puute! Niinpä kotiin päästyä heti neuloin  luonnonvaaleasta Huopanen-langasta (jäänyt käsiin, kun tein lapsille viime talveksi tumput) kahdeksikon puikoilla uuden olkalaukun.

Lankaa ei riittänyt läppään, joten keksin, että teen läpän jostain valmiiksi huovutetusta palasesta. Olen askartelua varten huovuttanut vanhoja risoja neuleita ja villavaatteita, joista kyllä löytyy värivaihtoehtoja. Pesukoneessa, +60 asteessa parin muun huovutettavan  vaatekappaleen kanssa ihana luonnonvaalea käsilaukkuni kuitenkin muuttui epämääräiseksi vaaleanvihreäksi mytyksi, jonka sai nipin napin venytettyä kovakantisen kirjan päälle. Hieman piti käyttää ratkomisveistäkin kaksinkerroin huopuneen reunan suoristamiseen. Materiaalin paksuus on nyt puolen sentin luokkaa, mutta pysyypähän veska hyvin muodossaan. Olisi pitänyt käyttää  kympin puikkoja!

Sattumoisin läpän väriä ei tarvinnut paljon miettiä. Onneksi löytyi sopiva palanen tummaa harmaanvihreää, joka oikeastaan on ihan hyvä ja hillitty. Eipä tuosta mitään hilpeätä bilelaukkua ollut tarkoitus tehdäkään. Läpän reunan huolittelin käsin napinläpipistoilla, ettei lähtisi käytössä venymään. Ompelulankana oli paksua tikkauslankaa, joka on peräisin ties millä vuosikymmenellä konkurssin tehneestä ompelimosta tai vaatetustehtaasta ja tullut minulle edellisen omistajansa kuolinpesästä.





No, onko tämä nyt yhtä aikaa hillitty ja tylsän asiallinen, mutta myöskin radikaalisti epäsymmetrinen ja hillittömällä tavalla pörheä? Neppari puuttuu vielä ja mistä ihmeestä tuohon keksisi olkahihnan, kun sekä vihreä huopa että pesukoneessa vahingossa vihreäksi värjätynyt huovutuslanka on loppu? Saa ehdotella, jos tulee mieleen.


PS: Rantakuntoon kesäksi -projektin maanantaipunnitus: Lähtöpaino X - 1,5 kg! Vaan enpä huolinut edes pormestarin kahvipöydästä kuin kaksi piparkakkua ja kupin kahvia. Konvehteihin en koskenut!

Hävyttömän hauskaa

En tiedä onko se sopivaa, kun tässä nyt kumminkin ollaan tarjoamassa päteviä ihmisiä aivan oikeasti eduskuntaan säätämään aivan oikeita lakeja, mutta minulla ja lapsilla oli kyllä todella hauskaa Lempäälän vaalitilaisuudessa viime sunnuntaina. Askartelunurkassa kävi kuhina, kun siellä piirreltiin, leikattiin, ommeltiin, suunniteltiin, höpöteltiin, naurettiin ja niistettiin neniä. Ja välillä vessaan... Toivottavasti meno ei häirinnyt asiallisempia ihmisiä, jotka tulivat kahville ja puhumaan vakavista asioista ehdokkaiden kanssa. Olihan se sentään vaalitilaisuus, vaikka sitä ei ehkä siinä hauskanpidon lomassa joka hetki muistanutkaan.

Käsityönäkökulmasta paikalla oli ehkä vähän liiankin kokeneita ja taitavia tekijöitä. Jälki oli sen mukaista! Kierrätyshuovasta ja heijastinnauhasta syntyi paitsi persoonallisia pehmoheijastimia, myös käsinukkeja, mustekaloja ja kollaaseja pahville (leikkuujätteistä). Jos vastaava kierrätysaskarteluhomma on tarkoitus toteuttaa samalla porukalla vaikkapa Koskikeskuksessa tässä ennen ystävänpäivää, niin täytyy suunnitella sitä varten jokin yksinkertainen ja tarkasti rajattu työ, jonka kiireisempikin kävijä pystyy kasaamaan parissa minuutissa keskinmääräisillä taidoilla. Tee-se-itse -vaalituote kierrätysmateriaalista on homman nimi!

Ai kuvia? Juu ei ainakaan minun kamerallani. Se paleli urhoollisesti lauantaina pari-kolme tuntia hyytävän kylmällä ja tuulisella Kuninkaankadulla ja sen jälkeen seurasi mukana Hervannan vaalikahvitukseen. Sunnuntaiaamuna se vielä osoitti elonmerkkejä ennen Lempäälän reissua, mutta annapa olla kun kaikki valmiit askartelut olivat pöydällä viimeistä yhteiskuvaa varten - ei inahdustakaan! Onneksi jollakin muulla oli kamera mukana. Kuvia kenties ilmestyy esiin jostain joskus. Aika näyttää. Sitä odotellessa täytyy muistaa laittaa tuon oman digikameran akut lataukseen.