
Vanha blogi helmikuulta 2007
|
kierrätys ja ekoilusivut.
Tervetuloa
penkomaan!
Logoa klikkaamalla pääsivulle |
Tämä
sivu viimeksi päivitetty
7.1.2010
|
27. helmikuuta 2007
Tuulen tavoittelua
Oli kiire tai ei, yritän hyvällä tai pahalla, niin
lasten pukeminen talvivaatteisiin kestää aina
vähintään puoli tuntia. Lopuksi minä olen edelleen
sisävaatteissa, hikinen, kiukkuinen ja pahasuisesti
äänekäs. Tilanne oli aika sama pihalle
päästyämme, paitsi että olin saanut myös
itseni ulkovaatteisiin. Ei kauhean hyvä hetki
tulla juttelemaan pikkulasten äidille uskonasioista, mutta nuo
pienet tädit Vartiotorneineen ovatkin julmetun sitkeitä ja
rohkeita.
Uskonasioista keskusteleminen on aina yhtä hankalaa, kun toinen
esittää hyvin opittua viikon (vai onko niillä
kuukausittain vaihtuva teema?) läksyä ja minä
yritän olla mahdollisimman kohtelias takaisin päin.
Iäkkäänpuoleisen naisen silmistä näkee
pikkutytön (itsensä?), jolle pitäisi voida antaa
hopeisia ja kultaisia tähtitarroja sen läksyvihkoon, niin
innokkaasti se esittää asiaansa. Kun en voi, niin yritän
edes olla jotenkin ihmisiksi.
Kääntäjäkoulutus ei tässä paljon
auta. Kun on hitunenkin käsitystä siitä, miten tekstit
kääntyvät kieleltä toiselle ja vielä
kulttuurista toiseen - ja vielä eri aikoina! -
niin ei jää paljon luottamusta jonkin yksittäisen
raamatunkäännöksen pilkunpaikkoihin lopullisena
totuutena. Ja vielä vähemmän luottaa tulkintojen
tulkintoihin, joita nuo Vartiotornin tyyppiset lehtiset ovat kannesta
kanteen. Tämän sanominen päin naamaa sille innokkaalle
mummelille on kuitenkin sekä ilkeää että turhaa.
Eipä silti, Raamatun lukeminen muusta kuin uskovaisuuteen
liittyvistä syistä, kulttuurin ja ihmisyyden
ymmärtämisen näkökulmasta, on kyllä ihan
suositeltavaa. Itse olen juuttunut Saarnaajaan, josta tuntuu
löytyvän parhaat vastaukset nykymenoon. On aika lohduttavaa,
että moni 1990-luvun IT-kuplassa lillunut siipeilijä ja
vähintään pari tuhatta vuotta sitten elänyt
ukkeli tietyssä vaiheessa elämäänsä
tulevat vääjäämättä samoihin
loppupäätelmiin. Etten nyt täysin harkitsemattomasti
sanoisi, että siinä esittäytyy oman aikansa Linkola.
Oikein kovaan turhautumiseen ja päänpuristukseen, sellaiseen
"eksistentiaalinen kriisi" -tyyppiseen, hirteen vai hullujenhuoneelle
-ahdistukseen suosittelen Saarnaajaa (ks. lähin olohuoneen
kirjahylly). Lue huumorilla alusta loppuun, havaitse yhtäläisyydet - ja mene sitten nukkumaan.
Pitäisi auttaa. On pitkävaikutteisempi kuin mitkään
pillerit.
26. helmikuuta 2007
Oscar-patsas ilmakehälle
Poljin eilen iltapäivällä Tampereen rajan yli Nokialle
katsomaan paljon puhutun Epämiellyttävä totuus
-elokuvan. Kun nyt kerran ilmaiseksi näytetään.
Kilometrimääristä en tiedä, mutta kyllä
siinä meni puoli tuntia suuntaansa, enkä nyt ihan hissuksiin
polkenut, vaan sen verran lujasti että pysyin
lämpimänä. Selkä oli märkänä perille
päästessä. Haluaisin nyt huomauttaa, että jos
moottoroidusta liikkumisesta aiotaan siirtyä omilla kintuilla ja
polkupyörällä kulkemiseen, niin hyvin nopeasti
muistuu kaikille mieleen, miltä fyysistä työtä
tekevä ihminen oikeasti haisee. Itselleni puolestaan muistui
kotiin päästyä mieleen, kuinka hyvältä
liikkuminen tuntuu - varsinkin suihkun jälkeen.
Sattuipa sopivasti myös elokuvamaailman Oscar-patsaiden jako viime
yölle. Epämiellyttävä totuus -elokuva nappasi yhden
Oscarin. En kyllä oikein tiedä, millä erityisansioilla
ja missä kilpailusarjassa, mutta koska aihe on hyvä jä
tärkeä, niin hyvähän se on että palkittiin.
Kyllä nyt kelpaa vaalitilaisuuksia mainostaa, että tulkaa
tänne katsomaan ilmaiseksi tuoreesti Oscar-palkittua elokuvaa,
tervetuloa! Vaan älyääkö kukaan tuolla kehuskella
mainosta laittaessaan? Tuskin. Ollaan taas niin umpirehtejä, ettei
yhtään kehdata raapia toisen sädekehästä
glitteriä oman projektin päälle.
Vaikka en noista Oscar-ansioista sen kummemmin osaa kommentoida, niin
sen voin sanoa, että kyllä sen elokuvan uskaltaa katsoa,
vaikka aihe hieman ahdistavalta vaikuttaisikin. Ainakin jos on noita
numerotietoja päästöistä ja lämpötiloista
aiemmin nähnyt, niin ei siinä mitään
pelättävää ole. Elokuva vain havainnollistaa
käyrät ja numerot eläväisemmin kuin jokin
suppea lehtijuttu. Ja laajoja lehtijuttuja ei kovin moni jaksaisi
lukeakaan. Menkää siis ihmeessä katsomaan elokuva,
näytäntöjä tarjoillaan juuri nyt ilmaiseksi
siellä sun täällä!
24. helmikuuta 2007
Ähky
Alkoi ihmetyttää, miksi kaikki tuntuu niin hankalalta,
mikään ei oikein onnistu kunnolla ja ympärillä
ihmisille tapahtuu kaikenlaista ikävää. On sairautta,
työtapaturmia, hautajaisia. Aikataulut - varsinkaan omat
aikataulut - eivät pidä, vaan tulee kaikenlaisia unohduksia
ja sekaannuksia ja selittelyjä.
Sitten valkeni vanha viisaus: Turha säätää lähetystä, jos vika on vastaanottimessa.
Olen onnistunut rakentamaan itselleni infoähkyn! Pää ei
ota vastaan määräänsä enempää
sosiaalista kanssakäymistä tapahtuipa se sitten kirjallisesti
tai kasvotusten, uusia naamoja, nimiä ja paikkoja, havaintoja
ryhmädynamiikasta, kirjatietoa poliittisen järjestelmän
toiminnasta, kokoustekniikan kertausta, uutisia, ennusteita,
kaunokirjallisuutta, paperitöitä... ja siihen
päälle ihan normaali elämänmeno, joka ei ole
yhtäkkiä muuttunut raskaammaksi, vaan ainoastaan raskaammaksi
sulattaa kaiken muun touhotuksen ohessa.
Niin että mitäs minä juuri äskettäin
messusinkaan turhasta törheltämisestä ja levon
tärkeydestä? Muuten hyvä, mutta kun
turhanpäiväinen vouhottaminen on hauskaa.
Sitten sitä hetken päästä ärsyyntyykin jo
vähän kaikesta ja tärkeily, joka oli aluksi hauskaa
leikkiä, uhkaa jäädä päälle. On aika
jättää ulkomaailmasta tulevat viestit vähän
vähemmälle huomiolle ja erakoitua vähintäänkin
muutamaksi päiväksi kotioloihin, kunnes huumorintaju taas
palailee.
Sitä minä en vain ymmärrä, kuinka noilla
ehdokkailla pää kestää. Siis ihan oikeasti?
Niillä on pakko olla jokin feedback-systeemi, jolla ne tankkaavat
voimia kaikista niistä sadoista ja tuhansista ihmisistä,
joita ne tapaavat kampanjan aikana, eikä niin kuin minulla,
että jokainen tapaaminen imaisee hörpyn omasta energiasta.
Missä on se kytkin jolla imun suuntaa vaihdetaan ja onko sitä
vaikeata oppia käyttämään?
20. helmikuuta 2007
Kevättä kohti
Ihmiset olisivat paljon vähemmän lihavia, masentuneita ja
kaikkeen pettyneitä, kun älyäisivät, kuinka ihanaa
on nukkuminen. Varsinkin silloin, kun on väsynyt. Vaan on länsimaisesta markkinointiteollisuudesta
levinnyt sellainen käsitys, että mm. hienhajua ja
väsymystä pitää häpeillä ja
peitellä, eikä sen olemassaoloa saa myöntää ei
itselle eikä muille. Ihon oma haju pitää
peitää hajusteilla ja iho kuivattaa saippualla, että saa
apteekista hakea voiteita sitten taas uuden ongelman peittelyyn.
Väsymys puolestaan pitää nujertaa pillereillä,
kahvilla ja energiajuomilla. Unta kun ei voi kovin tehokkaasti
tuotteistaa ja myydä meille takaisin, jos oivallamme, että se
on ilmaista.
Talvella, kun ihminen luontaisesti asettuisi aloilleen,
nyhjöttämään lämpimään tupaansa koko
kesän ja syksyn reippaana ruuan kasvattamisen,
keräämisen ja säilömisen eteen raadettuaan, niin
eipä saa vieläkään päästää irti
tehokkaasta vouhotuksesta. Tyytyväisenä paikoillaan
köllöttely kuluttaisi kaikin puolin vähemmän
energiaa kuin eestaas vehtaaminen. Täytyy kumminkin vouhkata
täydellä teholla eteenpäin, että on varaa kaikkeen
siihen, mitä ei tarvitsisi, jos lakkaisi vouhkaamasta.
Tämänkertainen blogiplöräykseni sai innoituksensa
Aslakin pohdinnoista 18.2.2007: Kun täältä lennetään etelään ottamaan aurinkoa niin miksei tarjota
lämpimien maiden asukkaille mahdollisuutta ottamaan kaamosta Annivaaran
lakeuksille. Mikäs olisi senorin kölliä kenkäheinillä pehmustetulla
hetekalla ja ottaa vastaan iholleen otsonivapaata pimeys-säteilyä. (Tämä siis suora lainaus Aslakilta).
Varmasti tekisi hyvää ottaa tuollainen
pimeäkuuri sen sijaan, että pitää turvautua
kaikenlaisiin vippaskonsteihin, että jaksaisi täysin
luonnonvastaisesti painattaa kesätehoilla läpi
talvipimeän.
16. helmikuuta 2007
Vähän niinku mielenosoittelua
Satuin eilen Tampereen keskustaan keskellä päivää.
Normaalisti en tätä nykyä satu olemaan siellä
mihinkään aikaan päivästä. Asiaa keskustan
suuntaan on keskimäärin pari kertaa kuukaudessa, eikä
pikkujuttujen takia viitsi sinne saakka lähteä (menisi jopa
20-25 min suuntaansa bussilla). No, joka tapauksessa siellä oli
eilen hirmusti porukkaa kadulla ja syykin selvisi pian, kun kiljuvat
abiturientit jyristelivät kuorma-autolla ohi.
Penkkaripäivä! Siellä kuorma-autojen
välissä sitten hitaasti etenevä poliisiauto ja sen
perässä tumma-asuinen ja muutenkin enimmäkseen
tummapintainen kulkue. Mielenosoitus afganistanilaisten palauttamista
vastaan!
Kontrasti oli melkoinen, etten sanoisi karnevalistinen
yhteentörmäys. Yltäkylläisyydessä kasvaneiden
nuoruuden optimismi vastaan yhteisen maailmamme todellisesta pahuudesta
todistavat aikuiset. Kumpikaan joukko ei tainnut
oikein tietää, mitä toisesta pitäisi ajatella ja
yleisö vielä vähemmän. Latistiko vakavamielinen
mielenosoitus abien juhlintaa? Veikö abien melskaus ja
humoristiset viestit autojen kyljissä uskottavuutta ja
huomioarvoa mielenosoittajilta? Tuskin ja tuskin. Turvapaikanhakijoiden
mielenosoitus ei olisi ikipäivänä saanut yhtä
paljon huomiota ilman penkkariyleisöä ja se olisi
herättänyt ärtymystä häiritessään
normaalia keskipäivän liikennettä. Nyt liikenne oli
sekaisin joka tapauksessa abien ajeluttamisen vuoksi.
Minä katsojana sain hyvät kiksit eli arkielämyksen
näiden kahden kulkueen välisestä kontrastista. I-ha-naa!
Kyllä kannatti pistäytyä keskustassa. Bongasin mielenosoituskulkueesta etäisesti puolitutun kansanedustajaehdokkaan sekä vihreän vaikuttajan,
joita kävin moikkaamassa Keskustorilla, jonne kulkueen matka
päättyi. Puolivillaista vähänniinku
mielenosoittelua minun puoleltani, mutta olinpahan nyt yksi naama
lisää siihenkin torikokoukseen.
Mitä tulee niiden pakolaisten palauttamiseen, niin sanoisin,
että ne pitäisi kaikki naida suomalaisiin sukuihin
perintöainesta monipuolistamaan eikä palauttaa
yhtään minnekään. Jos ne maahanmuuttajat/pakolaiset
eivät huoli suomalaisista puolisoikseen, niin naitakoon niiden
lapset sitten suomalaisiin sukuihin. Itse en kyllä niihin
talkoisiin osallistu, kun olen noin esteettisessä mielessä
kallellaan slaavilais-skandinaaviseen miestyyppiin, mutta kenties
lapseni sitten aikanaan?
13. helmikuuta 2007
Keskustelufoorumin välitilinpäätöstä
Perhosefektin keskustelufoorumi on nyt ollut pystyssä pari
kuukautta.
(Editointi 14.2.2007: Jestas mitä hourailua! Piti luultavasti sanomani, että vähän toista kuukautta
eli runsaan kuukauden. Kun nyt tämän korjaamiseksi joudun
tekemään ylimääräisen päivityksen, niin
sanonpa samalla kaikille: Hyvää ystävänpäivää!)
Eipä ole näkynyt häiriköitä
eikä roskapostaajia vielä. Jälkimmäiset tosin
näyttäisivät iskevän uusille foorumeille vasta noin puolen
vuoden toiminnan jälkeen ja ensiksimainitut ovat tervetulleita mukaan milloinka
vain. Ylläpito ei siis ole pahemmin energiaa vaatinut, mitä
nyt kerran päivässä pitää käydä
vilkaisemassa, ettei tekeillä ole mitään luvatonta.
Hiljaistahan tuolla foorumilla tietysti on, mutta niinpä
näkyy olevan
kaikilla muillakin seuraamillani foorumeilla, jos ei lasketa "onpas
hiljaista, missä kaikki oikein ovat?" -viestejä. Kaikki
taitavat olla blogeja lukemassa tai sitten niillä on ihan oikeakin
elämä elettävänä netin ulkopuolella. Aika
moneen kysymykseen löytyy hyviä vastauksia muiden foorumien
vanhoista viesteistä ja erilaisten linkkikokoelmien takaa. Miksi
siis pälättää selvästä asiasta?
Kysytään sitten kun on kysyttävää tai
vastauksella aivan erityinen kiire. Kyllä joku aina
tietää ja neuvoo - sehän se on foorumien parasta antia.
Se, ja uudet ideat muilta keskustelijoilta, kun omat tekemiset alkavat puuduttaa.
Eipä siis kannata vielä tässä vaiheessa
hötkyillä johtopäätösten kanssa. Maksut (45
e/vuosi) ainakin on
maksettu vuoden loppuun, joten foorumi ei ole mikään
vaalitemppu, joka katoaa taivaan tuuliin maaliskuun puolivälin
jälkeen - sikäli kun joku sellaista on ehtinyt
epäillä. Tarpeellisenkin keskustelufoorumin
käynnistämiseen kuluu kuukausitolkulla aikaa ja netti on
väärällään vähälle
käytölle jääneitä hyviä fooruminalkuja.
Keskustelua syntyy tai on syntymättä käyttäjien
tarpeen mukaan, ei kävijä- tai viestimäärien
turvottamiseksi. On kumminkin hyvä olla vaihtoehtoisia
kokoontumispaikkoja ja "varaventtiilejä", jos ja kun jokin muu
tuttu keskustelupaikka on väliaikaisesti
tavoittamattomissa. Ei sairaalan
helikopterikentälläkään paljon
käyttöä ole, mutta kun sitä tarvitaan, niin
sitä todellakin tarvitaan. Minun
mielestäni hiljainenkin keskustelupalsta puolustaa paikkaansa jos
ei muuten, niin käsityöharrastajien
"varalentokenttänä".
Keskustelupalstan ylläpitäjän oikeudet
(=Vääpeli) muuten ovat kolmen eri henkilön hallussa. Se
tarkoittaa
sitä, että kumpi tahansa noista kahdesta muusta voi
halutessaan
potkaista jopa minut pihalle "omalta" foorumiltani. Tämän on
tarkoitus tasapainottaa valtasuhteita ja varmistaa, että
pissa ei pääse pahasti päähän
missään vaiheessa. Kolme "vääpeliä"
asuvat eri kaupungeissa, kahdessa eri maassa, ovat hieman eri
ikäisiä, kaksi heistä ei tunne toisiaan
(tietääkseni) ja kaikki ovat omalla tavallaan skeptikkoja
keskustelupalstojen suhteen. Jos tämä asetelma ei tuota
sopivan rentoja moderointilinjauksia, niin jo on kumma.
11. helmikuuta 2007
Halpaa sähköä, halpaa puuta, halpaa paperia?
Tuli postilaatikkoon uudet puhelinluettelot.
Kiitos! Mitäpä tämä massiivinen lukupaketti
tänä vuonna meille tarjoaakaan pohjoisen kotimaamme
avohakkuiden lisäksi? Käytännössä
viranomaisten ja terveydenhuollon numerot samoin kuin postinumerotkin
pitää luettelon sijaan tarkastaa netistä, kun
puhelinnumerot vaihtuvat kahdesti vuodessa ensin 020-alkuisiksi ja
takaisin joksikin muuksi, kohtuullisemman hintaiseksi ja
postinumerotkin elävät vuosittain. Kilpailutusta,
nääs.
Puhelinluettelon painattajille pitäisi kenties rapsauttaa sakot pyrkimyksestä
kilpailun rajoittamiseen? Puhelinnumeroita ei tee mieli vaihtaa kesken
vuotta, kun ne sitten ovat väärin siellä luettelossa. Roskaamisesta, energian ja materiaalien haaskaamisesta ja ihmisten ainutkertaisen elämän tuhlaamisesta sekä häirinnästä työajalla
voisi luettelontekijöitä myöskin rankaista jotenkin.
Ensin neuvottelet puhelimessa siitä, haluatko
kännykkänumerosi luetteloon vai et ja sitten rahtaat
ylimääräisiä luetteloita paperinkeräykseen.
Muovikääreet eivät kelpaa edes kierrätykseen.
Kotinumeroiden hakemisto on markkinointiponnisteluista huolimatta
epäilyttävän kevyt esitys aiheesta "lähes 200 000
ihmisen asuttaman kaupungin kotipuhelinnumerot". Mutta hei! Lopusta
löytyy kolme sivua valmiiksi viivoitettua kirjoituspaperia
muistiinpanoja varten! Ottakaa ihmeessä käyttöön!
Keltaisilla sivuilla jotakuinkin jokaisen mainoksen takana on
yrittäjä, joka turhautuneena punnitsee koko keltaisten
sivujen ideaa, kun mainokset pitäisi laittaa kahden eri firman
keltaisille sivuille, Yritysteleen, toimialahakemistoon,
kaupunkihakemistoon (useampaankin), shoppailuoppaaseen (useampaan) ja
Kauppakalenteriin (muutaman kuukauden välein). Puhelin soi
näiden lisäksi joka toinen viikko, kun tarjotaan uutta
nettihakemistoa tosi kivaan hintaan. Näiden päälle muu
mainonta ja suorat huijausyritykset. Yrittäjä epäilee,
että asiakkaat (minä, sinä ja hän) eivät
riemastu maksaessaan tätä lystiä hinnoissa pitkin
vuotta. Emmekä muuten riemastukaan.
Kun noita luetteloita nyt toistaiseksi vielä meille tupataan, niin
voi niitä pistää kierrätyspaperilaatikon
lisäksi muuhunkin hyötykäyttöön.
Takansytykkeinä ne ovat kuulemma huonoa tavaraa, mutta paperinarun ohje on nyt vihdoinkin tuolla ohjesivulla, olkaa hyvät!
9. helmikuuta 2007
Lähikänni
Menin sitten köhimään joitakin kommentteja tuonne
benropen
blogiin. Kaulahuiviprojekti toimii outona attraktorina, jota ei
kertakaikkiaan voi neulova naisihminen vastustaa. Ilmiö on sama
kuin yöperhosten ja lampun/kynttilänliekin suhde.
No, kun kerran kysyttiin, aloin miettiä vastausta kysymykseen,
mikä olisi erinomaisen hyvä lager-olut. Jossain olen joskus
maistanut erinomaista lageria, vaikka tummat ovatkin enemmän minun
juttuni. En vain tosiaankaan muista mitä ja missä.
Todennäköisesti lagerin erinomaisuus on perustunut nautitun
aterian ja juoman yhteensopivuuteen. Kävin illalla jopa
ruokakaupassa ja tutkin oluthyllyt sillä silmällä.
Lopputulos: Mitä ihmeen väliä sillä on, mikä
on ehdottomasti paras saatavilla oleva lager-olut? Jos se on ulkomainen
lager, en voi sitä suositella, koska se on fossiilisilla
polttoaineilla tänne kaukaiseen Suomeen rahdattu enkä halua
sellaisen menon promoottorina toimia. Jos se on kotimainen lager, se on
Karhu, koska se on aina paras kaikista (viittaan perheensisäiseen
konsensukseen aiheesta), piste. Jos kerran Karhu nyt on
lager-olutta - tästä ei ole vielä neuvoteltu
riittävästi.
Mitä oluen latkimiseen yleensä ottaen tulee, niin mitä
erityistä väliä sen oluen maulla ja merkillä
oikeasti on, ellei kyseistä olutta nautita huolella valmistetun
aterian kanssa? Se, joka väittää, että
tykkää vain oluen mausta ja alkoholilla ei ole osuutta
asiaan, pääsee kaupasta kotiin huomattavan halvalla ja kevyin
kantamuksin valmistaessaan janojuomakseen joka toinen päivä
satsin alkoholitonta kotikaljaa. Jos taas hiprakkaan tuleminen on
tärkeää, niin siihen käyvät ihan yhtä
hyvin Lidlin litkut kuin mikä tahansa muukin oluen nimellä
kulkeva. Erona on vain se, kuinka monen tuhannen kilometrin takaa se
hyvinkin pian kustavissa oleva ("Jos nyt laittaisin oluen matkaan,
milloinkahan se olisi Kustavissa?" Vanha vitsi!!!) neste on
rahdattu. Jos tunnet vetoa luomutuotteisiin ja lähiruokaan, niin
mikset valitsisi myös lähiolutta täsmälleen
samoista syistä? Tai jos et valitse luomua ja lähimuonaa,
niin mikset pienentäisi ekologista jalanjälkeäsi
toisella tavalla: valitsemalla kotimaisia tai jopa lähipanimon
oluita?
***
Jossain päihdepoliittisessa keskustelussa parisen vuotta sitten
sanottiin, että jos kerran alkoholia saa nauttia, mutta siitä
ei saa tulla humalaan, se on ihan sama kuin sanottaisiin, että
kyllä seksiä saa harrastaa mutta se ei saa aiheuttaa
nautintoa. Se oli kyllä harvinaisen hyvin kiteytetty.
7. helmikuuta 2007
Starttiraha kaikille
Lieneekö tämä kovinkin epäkorrektia ja asioiden
tahallista väärinymmärtämistä, mutta en osaa
ajatella (vihreiden ehdottamaa) perustulomallia minään muuna
kuin yleisenä starttirahana. Siltä se näyttää
minun näkökulmastani, joten se on minun totuuteni asiasta.
Antakaa minulle 440 e/kk perustuloa ja tienestit 1000 e/kk saakka
verottomana, niin maksan mielelläni yli menevästä osasta
sen vaaditun 40% (vai oliko se 38, 39?) tuloveron. Tuskinpa
menisivät tulot monena kuukautena yli tonnin, mutta ettepä
löytäisi minua myöskään
työttömyyskortistosta. Olisin taas yrittäjä.
Mieluiten tietenkin käsityöalan yrittäjä, mutta
tarvittaessa vaikka lumenluontiyrittäjä,
ikkunanapesuyrittäjä, haravointiyrittäjä,
karjalanpiirakkakonsulenttiyrittäjä, sienen- ja
marjanpoimintayrittäjä, laatoittajayrittäjä,
kotiapuyrittäjä... Kaikkia yhtäaikaa ja sopivasti
tilanteen mukaan vuorotellen.
Onkohan tässä maassa paljonkin samanmielisiä
ihmisiä, jotka nyt ovat turhauttavissa mukatöissä tai
jonkinasteisesti passivoituneina työttöminä? Aidosti
laiskoille työnvieroksujille perustulo ei toisi suurta muutosta,
koska se vain korvaisi sen osan tukimaksuista, jonka he saavat jo
nyt liiemmin ponnistelematta (riittää kun ilmoittaa
silloin tällöin olevansa vielä hengissä, eikä
kaikkien tukien maksatukseen tarvita edes sitä), mutta suurimmalle
osalle se voisi toimia täydellisenä starttirahana
itsensä työllistämiseen. Onkohan yritysrekisteri
valmistautunut siihen rekisteröintimäärien
räjähdysmäiseen kasvuun, joka perustulon
käyttöönotosta seuraisi? Ei olisi mukavaa joutua
odottelemaan papereiden läpimenoa viikkoja tai kuukausia ennen
töiden aloittamista. Itsenäisenä, itsensä
työllistävänä yrittäjänä.
5. helmikuuta 2007
Käsilaukusta asiaa (ja kuvia tekstin lopussa!)
Kävinpä
viime viikolla kättelemässä Tampereen uuden
pormestariston
raatihuoneella. Kahvia, piparkakkuja, piirasta ja
vaakunakonvehtejakin (tummaa ja vaaleaa suklaata) oli tarjolla.
Paikalle oli kutsuttu kaupunginvaltuusto, kunnallisyhdistysten
hallitukset ja toimittajia. Minä tuppasin paikalle sillä
tekosyyllä, että olen ollut jopa kuukauden
erään yhdistyksen
hallituksen varajäsen. Jotkut kutsutuista ovat varmaankin olleet
kunnallispolitiikan kulisseissa mukana vuosikymmenet, eikä ole
koskaan kutsuttu vastaavan tason tilaisuuteen. Tuli siis napattua
puurtamispalkinto förskottina. Jos maailmassa on mitään oikeudenmukaisuutta, minäkin joudun
odottamaan rapiat kolmekymmentä vuotta ennen seuraavaa kutsua.
Niin että mitäpä minä siellä, tärkeiden
ihmisten kekkereillä? Miksi piti sinnekin tupata mukaan?
Yksinkertainen vastaus: Olen utelias. Halusin nähdä kerralla,
millaisia naamoja (siis: henkilöitä) tämän
paikkakunnan politiikassa vaikuttaa ja millainen on uuteen
kukoistukseen kunnostettu raatihuone sisältäpäin. Olen
nimittäin tavannut
henkilön, joka niitä huonekaluja on
verhoillut ja nyt pääsin omin silmin näkemään
myös kädenjäljen. Kaunista työtä sekä
alkuperäiseltä tekijältä että sen
entisöijältä. Muutenkin Tampereen raatihuone on
kyllä näkemisen arvoinen - koristeellinen, mutta ei vallan
liikaa kruusattu.
Pormestarin puheesta jäi takaraivoon kohta, jossa hän
sekä toivoi hyvää yhteistyötä ryhmien kesken
että ilmaisi luottavaisuuteensa siihen, että
yhteistyöhenkeä löytyy. Hän nimittäin sanoi: "
edessä olevina vaikeina aikoina".
Kuulostaa vähän siltä, kuin tässä olisi
kansakunta lähdössä isoonkin taisteluun. Tosin kuulija aina kuulee oman
ymmärryksensä mukaan, joten sen, minkä minä kuulen
viittauksena ilmastonmuutoksen aiheuttamiin taloudellisiin
heilahteluihin ja sen aiheuttamiin vaikeuksiin paikallisella tasolla, joku toinen otti viittauksena
johonkin turhanpäiväiseen paikalliseen nokkapokkaan ja tilaaja-tuottaja -mallin sisäänajoon.
Kun asiat menevät liian hankaliksi kerralla
ymmärtää, on luontevaa turvautua pinnallisuuteen.
Havaitsin, että mahdun juuri ja juuri säädyllisesti
merkkivaatteiden second hand shopista vuosia sitten hankkimaani
liituraitajakkuun, mutta minulla ei taaskaan ole sekä jakkuun
että omaan henkiseen minään sopivaa
käsilaukkua.
Vakava puute! Niinpä kotiin päästyä heti
neuloin luonnonvaaleasta Huopanen-langasta (jäänyt
käsiin, kun tein lapsille viime talveksi tumput) kahdeksikon
puikoilla uuden olkalaukun.
Lankaa ei riittänyt läppään, joten keksin,
että teen läpän jostain valmiiksi huovutetusta
palasesta. Olen askartelua varten huovuttanut vanhoja risoja neuleita
ja villavaatteita, joista kyllä löytyy värivaihtoehtoja.
Pesukoneessa, +60 asteessa parin muun huovutettavan
vaatekappaleen kanssa ihana luonnonvaalea käsilaukkuni kuitenkin
muuttui epämääräiseksi vaaleanvihreäksi
mytyksi, jonka
sai nipin napin venytettyä kovakantisen kirjan päälle.
Hieman piti käyttää ratkomisveistäkin kaksinkerroin
huopuneen reunan suoristamiseen. Materiaalin paksuus on nyt puolen
sentin luokkaa, mutta pysyypähän veska hyvin muodossaan.
Olisi pitänyt käyttää kympin puikkoja!

Sattumoisin läpän väriä ei tarvinnut paljon
miettiä. Onneksi löytyi sopiva palanen tummaa
harmaanvihreää, joka oikeastaan on ihan hyvä ja hillitty.
Eipä tuosta mitään hilpeätä bilelaukkua ollut
tarkoitus tehdäkään. Läpän reunan huolittelin
käsin napinläpipistoilla, ettei lähtisi
käytössä venymään. Ompelulankana oli paksua
tikkauslankaa, joka on peräisin ties millä
vuosikymmenellä konkurssin tehneestä ompelimosta tai
vaatetustehtaasta ja tullut minulle edellisen
omistajansa kuolinpesästä.

No, onko tämä nyt yhtä aikaa hillitty ja tylsän
asiallinen, mutta myöskin radikaalisti epäsymmetrinen ja
hillittömällä tavalla pörheä? Neppari puuttuu
vielä ja
mistä ihmeestä tuohon keksisi olkahihnan,
kun sekä vihreä huopa että pesukoneessa vahingossa
vihreäksi värjätynyt huovutuslanka on loppu? Saa
ehdotella, jos tulee mieleen.
PS: Rantakuntoon kesäksi -projektin maanantaipunnitus:
Lähtöpaino X - 1,5 kg!
Vaan enpä huolinut edes pormestarin kahvipöydästä
kuin kaksi piparkakkua ja kupin kahvia. Konvehteihin en koskenut!
1. helmikuuta 2007
Hävyttömän hauskaa
En tiedä onko se sopivaa, kun
tässä nyt kumminkin ollaan tarjoamassa päteviä
ihmisiä aivan oikeasti eduskuntaan
säätämään aivan oikeita lakeja, mutta minulla
ja lapsilla oli kyllä todella hauskaa
Lempäälän vaalitilaisuudessa viime sunnuntaina.
Askartelunurkassa kävi kuhina, kun siellä piirreltiin,
leikattiin, ommeltiin, suunniteltiin, höpöteltiin, naurettiin
ja niistettiin neniä. Ja välillä vessaan...
Toivottavasti meno ei häirinnyt asiallisempia ihmisiä,
jotka tulivat kahville ja puhumaan vakavista asioista ehdokkaiden
kanssa. Olihan se sentään vaalitilaisuus, vaikka sitä ei
ehkä siinä hauskanpidon lomassa joka hetki
muistanutkaan.

Käsityönäkökulmasta paikalla oli ehkä
vähän liiankin kokeneita ja taitavia tekijöitä.
Jälki oli sen mukaista! Kierrätyshuovasta ja
heijastinnauhasta syntyi paitsi persoonallisia pehmoheijastimia,
myös käsinukkeja, mustekaloja ja kollaaseja pahville
(leikkuujätteistä). Jos vastaava kierrätysaskarteluhomma
on tarkoitus toteuttaa samalla porukalla vaikkapa Koskikeskuksessa tässä ennen
ystävänpäivää, niin täytyy suunnitella
sitä varten jokin yksinkertainen ja tarkasti rajattu työ,
jonka kiireisempikin kävijä pystyy kasaamaan parissa
minuutissa keskinmääräisillä taidoilla.
Tee-se-itse -vaalituote kierrätysmateriaalista on homman nimi!
Ai kuvia? Juu ei ainakaan minun kamerallani. Se paleli urhoollisesti
lauantaina pari-kolme tuntia hyytävän kylmällä ja
tuulisella Kuninkaankadulla ja sen jälkeen seurasi mukana
Hervannan vaalikahvitukseen. Sunnuntaiaamuna se vielä osoitti
elonmerkkejä ennen Lempäälän reissua, mutta annapa olla kun kaikki valmiit askartelut
olivat pöydällä viimeistä yhteiskuvaa varten - ei
inahdustakaan! Onneksi jollakin muulla oli kamera mukana. Kuvia kenties
ilmestyy esiin jostain joskus. Aika näyttää. Sitä
odotellessa täytyy muistaa laittaa tuon oman digikameran akut
lataukseen.
***