Perhosefektin kierrätys- ja ekoilusivut

Vanha blogi helmikuulta 2007
kierrätys ja ekoilusivut.
Tervetuloa penkomaan!

Logoa klikkaamalla pääsivulle
Tämä sivu viimeksi päivitetty
7.1.2010


Artikkelit Materiaalit Sisustus Ohjeita Haastattelut
Jouluaskartelu Pääsiäisaskartelu Muut juhlat Kuvia
Uusi blogi
Lahjaideat Virkkaus- ja neulontaohjeita Vanha blogi Linkit
Ota yhteyttä!


Helmikuussa 2007 kirjoitettua:

Hävyttömän hauskaa
Käsilaukusta asiaa
Starttiraha kaikille
Lähikänni
Halpaa sähköä, halpaa puuta, halpaa paperia?
Keskustelufoorumin välitilinpäätöstä
Vähän niinku mielenosoittelua
Kevättä kohti
Ähky
Oscar-patsas ilmakehälle
Tuulen tavoittelua 
Rauha ja Rakkaus by Seija Somppi 2005

Blogaan väärin!

Kommentteja voit lähettää osoitteeseen
heidi@ perhosefekti.fi

27. helmikuuta 2007
Tuulen tavoittelua

Oli kiire tai ei, yritän hyvällä tai pahalla, niin lasten pukeminen talvivaatteisiin kestää aina vähintään puoli tuntia. Lopuksi minä olen edelleen sisävaatteissa, hikinen, kiukkuinen ja pahasuisesti äänekäs. Tilanne oli aika sama pihalle päästyämme, paitsi että olin saanut myös itseni ulkovaatteisiin. Ei kauhean hyvä hetki tulla juttelemaan pikkulasten äidille uskonasioista, mutta nuo pienet tädit Vartiotorneineen ovatkin julmetun sitkeitä ja rohkeita.

Uskonasioista keskusteleminen on aina yhtä hankalaa, kun toinen esittää hyvin opittua viikon (vai onko niillä kuukausittain vaihtuva teema?) läksyä ja minä yritän olla mahdollisimman kohtelias takaisin päin. Iäkkäänpuoleisen naisen silmistä näkee pikkutytön (itsensä?), jolle pitäisi voida antaa hopeisia ja kultaisia tähtitarroja sen läksyvihkoon, niin innokkaasti se esittää asiaansa. Kun en voi, niin yritän edes olla jotenkin ihmisiksi.

Kääntäjäkoulutus ei tässä paljon auta. Kun on hitunenkin käsitystä siitä, miten tekstit kääntyvät kieleltä toiselle ja vielä kulttuurista toiseen  -  ja vielä eri aikoina!  -  niin ei jää paljon luottamusta jonkin yksittäisen raamatunkäännöksen pilkunpaikkoihin lopullisena totuutena. Ja vielä vähemmän luottaa tulkintojen tulkintoihin, joita nuo Vartiotornin tyyppiset lehtiset ovat kannesta kanteen. Tämän sanominen päin naamaa sille innokkaalle mummelille on kuitenkin sekä ilkeää että turhaa.

Eipä silti, Raamatun lukeminen muusta kuin uskovaisuuteen liittyvistä syistä, kulttuurin ja ihmisyyden ymmärtämisen näkökulmasta, on kyllä ihan suositeltavaa. Itse olen juuttunut Saarnaajaan, josta tuntuu löytyvän parhaat vastaukset nykymenoon. On aika lohduttavaa, että moni 1990-luvun IT-kuplassa lillunut siipeilijä ja vähintään pari tuhatta vuotta sitten elänyt ukkeli tietyssä vaiheessa elämäänsä tulevat vääjäämättä samoihin loppupäätelmiin. Etten nyt täysin harkitsemattomasti sanoisi, että siinä esittäytyy oman aikansa Linkola.

Oikein kovaan turhautumiseen ja päänpuristukseen, sellaiseen "eksistentiaalinen kriisi" -tyyppiseen, hirteen vai hullujenhuoneelle -ahdistukseen suosittelen Saarnaajaa (ks. lähin olohuoneen kirjahylly). Lue huumorilla alusta loppuun, havaitse yhtäläisyydet  -  ja mene sitten nukkumaan. Pitäisi auttaa. On pitkävaikutteisempi kuin mitkään pillerit.

26. helmikuuta 2007
Oscar-patsas ilmakehälle

Poljin eilen iltapäivällä Tampereen rajan yli Nokialle katsomaan paljon puhutun Epämiellyttävä totuus -elokuvan. Kun nyt kerran ilmaiseksi näytetään. Kilometrimääristä en tiedä, mutta kyllä siinä meni puoli tuntia suuntaansa, enkä nyt ihan hissuksiin polkenut, vaan sen verran lujasti että pysyin lämpimänä. Selkä oli märkänä perille päästessä. Haluaisin nyt huomauttaa, että jos moottoroidusta liikkumisesta aiotaan siirtyä omilla kintuilla ja polkupyörällä kulkemiseen, niin hyvin nopeasti muistuu kaikille mieleen, miltä fyysistä työtä tekevä ihminen oikeasti haisee. Itselleni puolestaan muistui kotiin päästyä mieleen, kuinka hyvältä liikkuminen tuntuu - varsinkin suihkun jälkeen.

Sattuipa sopivasti myös elokuvamaailman Oscar-patsaiden jako viime yölle. Epämiellyttävä totuus -elokuva nappasi yhden Oscarin. En kyllä oikein tiedä, millä erityisansioilla ja missä kilpailusarjassa, mutta koska aihe on hyvä jä tärkeä, niin hyvähän se on että palkittiin. Kyllä nyt kelpaa vaalitilaisuuksia mainostaa, että tulkaa tänne katsomaan ilmaiseksi tuoreesti Oscar-palkittua elokuvaa, tervetuloa! Vaan älyääkö kukaan tuolla kehuskella mainosta laittaessaan? Tuskin. Ollaan taas niin umpirehtejä, ettei yhtään kehdata raapia toisen sädekehästä glitteriä oman projektin päälle.
Oscar-patsas

Vaikka en noista Oscar-ansioista sen kummemmin osaa kommentoida, niin sen voin sanoa, että kyllä sen elokuvan uskaltaa katsoa, vaikka aihe hieman ahdistavalta vaikuttaisikin. Ainakin jos on noita numerotietoja päästöistä ja lämpötiloista aiemmin nähnyt, niin ei siinä mitään pelättävää ole. Elokuva vain havainnollistaa käyrät ja numerot eläväisemmin kuin jokin suppea  lehtijuttu. Ja laajoja lehtijuttuja ei kovin moni jaksaisi lukeakaan. Menkää siis ihmeessä katsomaan elokuva, näytäntöjä tarjoillaan juuri nyt ilmaiseksi siellä sun täällä!

24. helmikuuta 2007
Ähky

Alkoi ihmetyttää, miksi kaikki tuntuu niin hankalalta, mikään ei oikein onnistu kunnolla ja ympärillä ihmisille tapahtuu kaikenlaista ikävää. On sairautta, työtapaturmia, hautajaisia. Aikataulut - varsinkaan omat aikataulut - eivät pidä, vaan tulee kaikenlaisia unohduksia ja sekaannuksia ja selittelyjä.

Sitten valkeni vanha viisaus: Turha säätää lähetystä, jos vika on vastaanottimessa. Olen onnistunut rakentamaan itselleni infoähkyn! Pää ei ota vastaan määräänsä enempää sosiaalista kanssakäymistä tapahtuipa se sitten kirjallisesti tai kasvotusten, uusia naamoja, nimiä ja paikkoja, havaintoja ryhmädynamiikasta, kirjatietoa poliittisen järjestelmän toiminnasta, kokoustekniikan kertausta, uutisia, ennusteita, kaunokirjallisuutta, paperitöitä... ja siihen päälle ihan normaali elämänmeno, joka ei ole yhtäkkiä muuttunut raskaammaksi, vaan ainoastaan raskaammaksi sulattaa kaiken muun touhotuksen ohessa.

Niin että mitäs minä juuri äskettäin messusinkaan turhasta törheltämisestä ja levon tärkeydestä? Muuten hyvä, mutta kun turhanpäiväinen vouhottaminen on hauskaa. Sitten sitä hetken päästä ärsyyntyykin jo vähän kaikesta ja tärkeily, joka oli aluksi hauskaa leikkiä, uhkaa jäädä päälle. On aika jättää ulkomaailmasta tulevat viestit vähän vähemmälle huomiolle ja erakoitua vähintäänkin muutamaksi päiväksi kotioloihin, kunnes huumorintaju taas palailee.

Sitä minä en vain ymmärrä, kuinka noilla ehdokkailla pää kestää. Siis ihan oikeasti? Niillä on pakko olla jokin feedback-systeemi, jolla ne tankkaavat voimia kaikista niistä sadoista ja tuhansista ihmisistä, joita ne tapaavat kampanjan aikana, eikä niin kuin minulla, että jokainen tapaaminen imaisee hörpyn omasta energiasta. Missä on se kytkin jolla imun suuntaa vaihdetaan ja onko sitä vaikeata oppia käyttämään?

20. helmikuuta 2007
Kevättä kohti

Ihmiset olisivat paljon vähemmän lihavia, masentuneita ja kaikkeen pettyneitä, kun älyäisivät, kuinka ihanaa on nukkuminen. Varsinkin silloin, kun on väsynyt. Vaan on länsimaisesta markkinointiteollisuudesta levinnyt sellainen käsitys, että mm. hienhajua ja väsymystä pitää häpeillä ja peitellä, eikä sen olemassaoloa saa myöntää ei itselle eikä muille. Ihon oma haju pitää peitää hajusteilla ja iho kuivattaa saippualla, että saa apteekista hakea voiteita sitten taas uuden ongelman peittelyyn. Väsymys puolestaan pitää nujertaa pillereillä, kahvilla ja energiajuomilla. Unta kun ei voi kovin tehokkaasti tuotteistaa ja myydä meille takaisin, jos oivallamme, että se on ilmaista.

Talvella, kun ihminen luontaisesti asettuisi aloilleen, nyhjöttämään lämpimään tupaansa koko kesän ja syksyn reippaana ruuan kasvattamisen, keräämisen ja säilömisen eteen raadettuaan, niin eipä saa vieläkään päästää irti tehokkaasta vouhotuksesta. Tyytyväisenä paikoillaan köllöttely kuluttaisi kaikin puolin vähemmän energiaa kuin eestaas vehtaaminen. Täytyy kumminkin vouhkata täydellä teholla eteenpäin, että on varaa kaikkeen siihen, mitä ei tarvitsisi, jos lakkaisi vouhkaamasta.

Tämänkertainen blogiplöräykseni sai innoituksensa Aslakin pohdinnoista 18.2.2007: Kun täältä lennetään etelään ottamaan aurinkoa niin miksei tarjota lämpimien maiden asukkaille mahdollisuutta ottamaan kaamosta Annivaaran lakeuksille. Mikäs olisi senorin kölliä kenkäheinillä pehmustetulla hetekalla ja ottaa vastaan iholleen otsonivapaata pimeys-säteilyä. (Tämä siis suora lainaus Aslakilta).

Varmasti tekisi hyvää ottaa tuollainen pimeäkuuri sen sijaan, että pitää turvautua kaikenlaisiin vippaskonsteihin, että jaksaisi täysin luonnonvastaisesti painattaa kesätehoilla läpi talvipimeän.
16. helmikuuta 2007
Vähän niinku mielenosoittelua

Satuin eilen Tampereen keskustaan keskellä päivää. Normaalisti en tätä nykyä satu olemaan siellä mihinkään aikaan päivästä. Asiaa keskustan suuntaan on keskimäärin pari kertaa kuukaudessa, eikä pikkujuttujen takia viitsi sinne saakka lähteä (menisi jopa 20-25 min suuntaansa bussilla). No, joka tapauksessa siellä oli eilen hirmusti porukkaa kadulla ja syykin selvisi pian, kun kiljuvat abiturientit jyristelivät kuorma-autolla ohi. Penkkaripäivä! Siellä kuorma-autojen välissä sitten hitaasti etenevä poliisiauto ja sen perässä tumma-asuinen ja muutenkin enimmäkseen tummapintainen kulkue. Mielenosoitus afganistanilaisten palauttamista vastaan!

Kontrasti oli melkoinen, etten sanoisi karnevalistinen yhteentörmäys. Yltäkylläisyydessä kasvaneiden nuoruuden optimismi vastaan yhteisen maailmamme todellisesta pahuudesta todistavat aikuiset. Kumpikaan joukko ei tainnut oikein tietää, mitä toisesta pitäisi ajatella ja yleisö vielä vähemmän. Latistiko vakavamielinen mielenosoitus abien juhlintaa? Veikö abien melskaus ja humoristiset viestit autojen kyljissä uskottavuutta ja huomioarvoa mielenosoittajilta? Tuskin ja tuskin. Turvapaikanhakijoiden mielenosoitus ei olisi ikipäivänä saanut yhtä paljon huomiota ilman penkkariyleisöä ja se olisi herättänyt ärtymystä häiritessään normaalia keskipäivän liikennettä. Nyt liikenne oli sekaisin joka tapauksessa abien ajeluttamisen vuoksi.

Minä katsojana sain hyvät kiksit eli arkielämyksen näiden kahden kulkueen välisestä kontrastista. I-ha-naa! Kyllä kannatti pistäytyä keskustassa. Bongasin mielenosoituskulkueesta etäisesti puolitutun kansanedustajaehdokkaan sekä vihreän vaikuttajan, joita kävin moikkaamassa Keskustorilla, jonne kulkueen matka päättyi. Puolivillaista vähänniinku mielenosoittelua minun puoleltani, mutta olinpahan nyt yksi naama lisää siihenkin torikokoukseen.

Mitä tulee niiden pakolaisten palauttamiseen, niin sanoisin, että ne pitäisi kaikki naida suomalaisiin sukuihin perintöainesta monipuolistamaan eikä palauttaa yhtään minnekään. Jos ne maahanmuuttajat/pakolaiset eivät huoli suomalaisista puolisoikseen, niin naitakoon niiden lapset sitten suomalaisiin sukuihin. Itse en kyllä niihin talkoisiin osallistu, kun olen noin esteettisessä mielessä kallellaan slaavilais-skandinaaviseen miestyyppiin, mutta kenties lapseni sitten aikanaan?


13. helmikuuta 2007
Keskustelufoorumin välitilinpäätöstä

Perhosefektin keskustelufoorumi on nyt ollut pystyssä pari kuukautta.

(Editointi 14.2.2007: Jestas mitä hourailua! Piti luultavasti sanomani, että vähän toista kuukautta eli runsaan kuukauden. Kun nyt tämän korjaamiseksi joudun tekemään ylimääräisen päivityksen, niin sanonpa samalla kaikille: Hyvää ystävänpäivää!)

Eipä ole näkynyt häiriköitä eikä roskapostaajia vielä. Jälkimmäiset tosin näyttäisivät iskevän uusille foorumeille vasta noin puolen vuoden toiminnan jälkeen ja ensiksimainitut ovat tervetulleita mukaan milloinka vain. Ylläpito ei siis ole pahemmin energiaa vaatinut, mitä nyt kerran päivässä pitää käydä vilkaisemassa, ettei tekeillä ole mitään luvatonta.

Hiljaistahan tuolla foorumilla tietysti on, mutta niinpä näkyy olevan kaikilla muillakin seuraamillani foorumeilla, jos ei lasketa "onpas hiljaista, missä kaikki oikein ovat?" -viestejä. Kaikki taitavat olla blogeja lukemassa tai sitten niillä on ihan oikeakin elämä elettävänä netin ulkopuolella. Aika moneen kysymykseen löytyy hyviä vastauksia muiden foorumien vanhoista viesteistä ja erilaisten linkkikokoelmien takaa. Miksi siis pälättää selvästä asiasta? Kysytään sitten kun on kysyttävää tai vastauksella aivan erityinen kiire. Kyllä joku aina tietää ja neuvoo - sehän se on foorumien parasta antia. Se, ja uudet ideat muilta keskustelijoilta, kun omat tekemiset alkavat puuduttaa.

Eipä siis kannata vielä tässä vaiheessa hötkyillä johtopäätösten kanssa. Maksut (45 e/vuosi) ainakin on maksettu vuoden loppuun, joten foorumi ei ole mikään vaalitemppu, joka katoaa taivaan tuuliin maaliskuun puolivälin jälkeen - sikäli kun joku sellaista on ehtinyt epäillä. Tarpeellisenkin keskustelufoorumin käynnistämiseen kuluu kuukausitolkulla aikaa ja netti on väärällään vähälle käytölle jääneitä hyviä fooruminalkuja. Keskustelua syntyy tai on syntymättä käyttäjien tarpeen mukaan, ei kävijä- tai viestimäärien turvottamiseksi. On kumminkin hyvä olla vaihtoehtoisia kokoontumispaikkoja ja "varaventtiilejä", jos ja kun jokin muu tuttu keskustelupaikka on väliaikaisesti tavoittamattomissa. Ei sairaalan helikopterikentälläkään paljon käyttöä ole, mutta kun sitä tarvitaan, niin sitä todellakin tarvitaan. Minun mielestäni hiljainenkin keskustelupalsta puolustaa paikkaansa jos ei muuten, niin käsityöharrastajien "varalentokenttänä".

Keskustelupalstan ylläpitäjän oikeudet (=Vääpeli) muuten ovat kolmen eri henkilön hallussa. Se tarkoittaa sitä, että kumpi tahansa noista kahdesta muusta voi halutessaan potkaista jopa minut pihalle "omalta" foorumiltani. Tämän on tarkoitus tasapainottaa valtasuhteita ja varmistaa, että pissa ei pääse pahasti päähän missään vaiheessa. Kolme "vääpeliä" asuvat eri kaupungeissa, kahdessa eri maassa, ovat hieman eri ikäisiä, kaksi heistä ei tunne toisiaan (tietääkseni) ja kaikki ovat omalla tavallaan skeptikkoja keskustelupalstojen suhteen. Jos tämä asetelma ei tuota sopivan rentoja moderointilinjauksia, niin jo on kumma.



11. helmikuuta 2007
Halpaa sähköä, halpaa puuta, halpaa paperia?

Tuli postilaatikkoon uudet puhelinluettelot. Kiitos! Mitäpä tämä massiivinen lukupaketti tänä vuonna meille tarjoaakaan pohjoisen kotimaamme avohakkuiden lisäksi? Käytännössä viranomaisten ja terveydenhuollon numerot samoin kuin postinumerotkin pitää luettelon sijaan tarkastaa netistä, kun puhelinnumerot vaihtuvat kahdesti vuodessa ensin 020-alkuisiksi ja takaisin joksikin muuksi, kohtuullisemman hintaiseksi ja postinumerotkin elävät vuosittain. Kilpailutusta, nääs.

Puhelinluettelon painattajille pitäisi kenties rapsauttaa sakot pyrkimyksestä kilpailun rajoittamiseen? Puhelinnumeroita ei tee mieli vaihtaa kesken vuotta, kun ne sitten ovat väärin siellä luettelossa. Roskaamisesta, energian ja materiaalien haaskaamisesta ja ihmisten ainutkertaisen elämän tuhlaamisesta sekä häirinnästä työajalla voisi luettelontekijöitä myöskin rankaista jotenkin. Ensin neuvottelet puhelimessa siitä, haluatko kännykkänumerosi luetteloon vai et ja sitten rahtaat ylimääräisiä luetteloita paperinkeräykseen. Muovikääreet eivät kelpaa edes kierrätykseen.

Kotinumeroiden hakemisto on markkinointiponnisteluista huolimatta epäilyttävän kevyt esitys aiheesta "lähes 200 000 ihmisen asuttaman kaupungin kotipuhelinnumerot". Mutta hei! Lopusta löytyy kolme sivua valmiiksi viivoitettua kirjoituspaperia muistiinpanoja varten! Ottakaa ihmeessä käyttöön!

Keltaisilla sivuilla jotakuinkin jokaisen mainoksen takana on yrittäjä, joka turhautuneena punnitsee koko keltaisten sivujen ideaa, kun mainokset pitäisi laittaa kahden eri firman keltaisille sivuille, Yritysteleen, toimialahakemistoon, kaupunkihakemistoon (useampaankin), shoppailuoppaaseen (useampaan) ja Kauppakalenteriin (muutaman kuukauden välein). Puhelin soi näiden lisäksi joka toinen viikko, kun tarjotaan uutta nettihakemistoa tosi kivaan hintaan. Näiden päälle muu mainonta ja suorat huijausyritykset. Yrittäjä epäilee, että asiakkaat (minä, sinä ja hän) eivät riemastu maksaessaan tätä lystiä hinnoissa pitkin vuotta. Emmekä muuten riemastukaan.

Kun noita luetteloita nyt toistaiseksi vielä meille tupataan, niin voi niitä pistää kierrätyspaperilaatikon lisäksi muuhunkin hyötykäyttöön. Takansytykkeinä ne ovat kuulemma huonoa tavaraa, mutta paperinarun ohje on nyt vihdoinkin tuolla ohjesivulla, olkaa hyvät!


9. helmikuuta 2007
Lähikänni

Menin sitten köhimään joitakin kommentteja tuonne benropen blogiin. Kaulahuiviprojekti toimii outona attraktorina, jota ei kertakaikkiaan voi neulova naisihminen vastustaa. Ilmiö on sama kuin yöperhosten ja lampun/kynttilänliekin suhde.

No, kun kerran kysyttiin, aloin miettiä vastausta kysymykseen, mikä olisi erinomaisen hyvä lager-olut. Jossain olen joskus maistanut erinomaista lageria, vaikka tummat ovatkin enemmän minun juttuni. En vain tosiaankaan muista mitä ja missä. Todennäköisesti lagerin erinomaisuus on perustunut nautitun aterian ja juoman yhteensopivuuteen.  Kävin illalla jopa ruokakaupassa ja tutkin oluthyllyt sillä silmällä. Lopputulos: Mitä ihmeen väliä sillä on, mikä on ehdottomasti paras saatavilla oleva lager-olut? Jos se on ulkomainen lager, en voi sitä suositella, koska se on fossiilisilla polttoaineilla tänne kaukaiseen Suomeen rahdattu enkä halua sellaisen menon promoottorina toimia. Jos se on kotimainen lager, se on Karhu, koska se on aina paras kaikista (viittaan perheensisäiseen konsensukseen aiheesta), piste. Jos kerran Karhu nyt on lager-olutta  -  tästä ei ole vielä neuvoteltu riittävästi.

Mitä oluen latkimiseen yleensä ottaen tulee, niin mitä erityistä väliä sen oluen maulla ja merkillä oikeasti on, ellei kyseistä olutta nautita huolella valmistetun aterian kanssa? Se, joka väittää, että tykkää vain oluen mausta ja alkoholilla ei ole osuutta asiaan, pääsee kaupasta kotiin huomattavan halvalla ja kevyin kantamuksin valmistaessaan janojuomakseen joka toinen päivä satsin alkoholitonta kotikaljaa. Jos taas hiprakkaan tuleminen on tärkeää, niin siihen käyvät ihan yhtä hyvin Lidlin litkut kuin mikä tahansa muukin oluen nimellä kulkeva. Erona on vain se, kuinka monen tuhannen kilometrin takaa se hyvinkin pian kustavissa oleva ("Jos nyt laittaisin oluen matkaan, milloinkahan se olisi Kustavissa?" Vanha vitsi!!!) neste on rahdattu. Jos tunnet vetoa luomutuotteisiin ja lähiruokaan, niin mikset valitsisi myös lähiolutta täsmälleen samoista syistä? Tai jos et valitse luomua ja lähimuonaa, niin mikset pienentäisi ekologista jalanjälkeäsi toisella tavalla: valitsemalla kotimaisia tai jopa lähipanimon oluita?

***

Jossain päihdepoliittisessa keskustelussa parisen vuotta sitten sanottiin, että jos kerran alkoholia saa nauttia, mutta siitä ei saa tulla humalaan, se on ihan sama kuin sanottaisiin, että kyllä seksiä saa harrastaa mutta se ei saa aiheuttaa nautintoa. Se oli kyllä harvinaisen hyvin kiteytetty.


7. helmikuuta 2007
Starttiraha kaikille

Lieneekö tämä kovinkin epäkorrektia ja asioiden tahallista väärinymmärtämistä, mutta en osaa ajatella (vihreiden ehdottamaa) perustulomallia minään muuna kuin yleisenä starttirahana. Siltä se näyttää minun näkökulmastani, joten se on minun totuuteni asiasta.

Antakaa minulle 440 e/kk perustuloa ja tienestit 1000 e/kk saakka verottomana, niin maksan mielelläni yli menevästä osasta sen vaaditun 40% (vai oliko se 38, 39?) tuloveron. Tuskinpa menisivät tulot monena kuukautena yli tonnin, mutta ettepä löytäisi minua myöskään työttömyyskortistosta. Olisin taas yrittäjä. Mieluiten tietenkin käsityöalan yrittäjä, mutta tarvittaessa vaikka lumenluontiyrittäjä, ikkunanapesuyrittäjä, haravointiyrittäjä, karjalanpiirakkakonsulenttiyrittäjä, sienen- ja marjanpoimintayrittäjä, laatoittajayrittäjä, kotiapuyrittäjä... Kaikkia yhtäaikaa ja sopivasti tilanteen mukaan vuorotellen.

Onkohan tässä maassa paljonkin samanmielisiä ihmisiä, jotka nyt ovat turhauttavissa mukatöissä tai jonkinasteisesti passivoituneina työttöminä? Aidosti laiskoille työnvieroksujille perustulo ei toisi suurta muutosta, koska se vain korvaisi sen osan tukimaksuista, jonka he saavat jo nyt liiemmin ponnistelematta (riittää kun ilmoittaa silloin tällöin olevansa vielä hengissä, eikä kaikkien tukien maksatukseen tarvita edes sitä), mutta suurimmalle osalle se voisi toimia täydellisenä starttirahana itsensä työllistämiseen. Onkohan yritysrekisteri valmistautunut siihen rekisteröintimäärien räjähdysmäiseen kasvuun, joka perustulon käyttöönotosta seuraisi? Ei olisi mukavaa joutua odottelemaan papereiden läpimenoa viikkoja tai kuukausia ennen töiden aloittamista. Itsenäisenä, itsensä työllistävänä yrittäjänä.


5. helmikuuta 2007
Käsilaukusta asiaa (ja kuvia tekstin lopussa!)

Kävinpä viime viikolla kättelemässä Tampereen uuden pormestariston raatihuoneella. Kahvia, piparkakkuja, piirasta ja vaakunakonvehtejakin (tummaa ja vaaleaa suklaata) oli tarjolla. Paikalle oli kutsuttu kaupunginvaltuusto, kunnallisyhdistysten hallitukset ja toimittajia. Minä tuppasin paikalle sillä tekosyyllä, että olen ollut jopa kuukauden erään yhdistyksen hallituksen varajäsen. Jotkut kutsutuista ovat varmaankin olleet kunnallispolitiikan kulisseissa mukana vuosikymmenet, eikä ole koskaan kutsuttu vastaavan tason tilaisuuteen. Tuli siis napattua puurtamispalkinto förskottina. Jos maailmassa on mitään oikeudenmukaisuutta, minäkin joudun odottamaan rapiat kolmekymmentä vuotta ennen seuraavaa kutsua.

Niin että mitäpä minä siellä, tärkeiden ihmisten kekkereillä? Miksi piti sinnekin tupata mukaan? Yksinkertainen vastaus: Olen utelias. Halusin nähdä kerralla, millaisia naamoja (siis: henkilöitä) tämän paikkakunnan politiikassa vaikuttaa ja millainen on uuteen kukoistukseen kunnostettu raatihuone sisältäpäin. Olen nimittäin tavannut henkilön, joka niitä huonekaluja on verhoillut ja nyt pääsin omin silmin näkemään myös kädenjäljen. Kaunista työtä sekä alkuperäiseltä tekijältä että sen entisöijältä. Muutenkin Tampereen raatihuone on kyllä näkemisen arvoinen - koristeellinen, mutta ei vallan liikaa kruusattu.

Pormestarin puheesta jäi takaraivoon kohta, jossa hän sekä toivoi hyvää yhteistyötä ryhmien kesken että ilmaisi luottavaisuuteensa siihen, että yhteistyöhenkeä löytyy. Hän nimittäin sanoi: "edessä olevina vaikeina aikoina". Kuulostaa vähän siltä, kuin tässä olisi kansakunta lähdössä isoonkin taisteluun. Tosin kuulija aina kuulee oman ymmärryksensä mukaan, joten sen, minkä minä kuulen viittauksena ilmastonmuutoksen aiheuttamiin taloudellisiin heilahteluihin ja sen aiheuttamiin vaikeuksiin paikallisella tasolla, joku toinen otti viittauksena johonkin turhanpäiväiseen paikalliseen nokkapokkaan ja tilaaja-tuottaja -mallin sisäänajoon.

Kun asiat menevät liian hankaliksi kerralla ymmärtää, on luontevaa turvautua pinnallisuuteen. Havaitsin, että mahdun juuri ja juuri säädyllisesti merkkivaatteiden second hand shopista vuosia sitten hankkimaani liituraitajakkuun, mutta minulla ei taaskaan ole sekä jakkuun että omaan henkiseen minään sopivaa käsilaukkua. Vakava puute! Niinpä kotiin päästyä heti neuloin  luonnonvaaleasta Huopanen-langasta (jäänyt käsiin, kun tein lapsille viime talveksi tumput) kahdeksikon puikoilla uuden olkalaukun.

Lankaa ei riittänyt läppään, joten keksin, että teen läpän jostain valmiiksi huovutetusta palasesta. Olen askartelua varten huovuttanut vanhoja risoja neuleita ja villavaatteita, joista kyllä löytyy värivaihtoehtoja. Pesukoneessa, +60 asteessa parin muun huovutettavan  vaatekappaleen kanssa ihana luonnonvaalea käsilaukkuni kuitenkin muuttui epämääräiseksi vaaleanvihreäksi mytyksi, jonka sai nipin napin venytettyä kovakantisen kirjan päälle. Hieman piti käyttää ratkomisveistäkin kaksinkerroin huopuneen reunan suoristamiseen. Materiaalin paksuus on nyt puolen sentin luokkaa, mutta pysyypähän veska hyvin muodossaan. Olisi pitänyt käyttää  kympin puikkoja!

Huopalaukku läppä auki Sattumoisin läpän väriä ei tarvinnut paljon miettiä. Onneksi löytyi sopiva palanen tummaa harmaanvihreää, joka oikeastaan on ihan hyvä ja hillitty. Eipä tuosta mitään hilpeätä bilelaukkua ollut tarkoitus tehdäkään. Läpän reunan huolittelin käsin napinläpipistoilla, ettei lähtisi käytössä venymään. Ompelulankana oli paksua tikkauslankaa, joka on peräisin ties millä vuosikymmenellä konkurssin tehneestä ompelimosta tai vaatetustehtaasta ja tullut minulle edellisen omistajansa kuolinpesästä.





Huopalaukku jakkupuvun seuralaiseksi No, onko tämä nyt yhtä aikaa hillitty ja tylsän asiallinen, mutta myöskin radikaalisti epäsymmetrinen ja hillittömällä tavalla pörheä? Neppari puuttuu vielä ja mistä ihmeestä tuohon keksisi olkahihnan, kun sekä vihreä huopa että pesukoneessa vahingossa vihreäksi värjätynyt huovutuslanka on loppu? Saa ehdotella, jos tulee mieleen.


PS: Rantakuntoon kesäksi -projektin maanantaipunnitus: Lähtöpaino X - 1,5 kg! Vaan enpä huolinut edes pormestarin kahvipöydästä kuin kaksi piparkakkua ja kupin kahvia. Konvehteihin en koskenut!



1. helmikuuta 2007
Hävyttömän hauskaa

En tiedä onko se sopivaa, kun tässä nyt kumminkin ollaan tarjoamassa päteviä ihmisiä aivan oikeasti eduskuntaan säätämään aivan oikeita lakeja, mutta minulla ja lapsilla oli kyllä todella hauskaa Lempäälän vaalitilaisuudessa viime sunnuntaina. Askartelunurkassa kävi kuhina, kun siellä piirreltiin, leikattiin, ommeltiin, suunniteltiin, höpöteltiin, naurettiin ja niistettiin neniä. Ja välillä vessaan... Toivottavasti meno ei häirinnyt asiallisempia ihmisiä, jotka tulivat kahville ja puhumaan vakavista asioista ehdokkaiden kanssa. Olihan se sentään vaalitilaisuus, vaikka sitä ei ehkä siinä hauskanpidon lomassa joka hetki muistanutkaan.

Huopaheijastin Käsityönäkökulmasta paikalla oli ehkä vähän liiankin kokeneita ja taitavia tekijöitä. Jälki oli sen mukaista! Kierrätyshuovasta ja heijastinnauhasta syntyi paitsi persoonallisia pehmoheijastimia, myös käsinukkeja, mustekaloja ja kollaaseja pahville (leikkuujätteistä). Jos vastaava kierrätysaskarteluhomma on tarkoitus toteuttaa samalla porukalla vaikkapa Koskikeskuksessa tässä ennen ystävänpäivää, niin täytyy suunnitella sitä varten jokin yksinkertainen ja tarkasti rajattu työ, jonka kiireisempikin kävijä pystyy kasaamaan parissa minuutissa keskinmääräisillä taidoilla. Tee-se-itse -vaalituote kierrätysmateriaalista on homman nimi!

Ai kuvia? Juu ei ainakaan minun kamerallani. Se paleli urhoollisesti lauantaina pari-kolme tuntia hyytävän kylmällä ja tuulisella Kuninkaankadulla ja sen jälkeen seurasi mukana Hervannan vaalikahvitukseen. Sunnuntaiaamuna se vielä osoitti elonmerkkejä ennen Lempäälän reissua, mutta annapa olla kun kaikki valmiit askartelut olivat pöydällä viimeistä yhteiskuvaa varten - ei inahdustakaan! Onneksi jollakin muulla oli kamera mukana. Kuvia kenties ilmestyy esiin jostain joskus. Aika näyttää. Sitä odotellessa täytyy muistaa laittaa tuon oman digikameran akut lataukseen.

***