28. huhtikuuta 2007
Shoppailuhimo iski
Kuunkierrot ja biorytmit ovat nyt siinä vaiheessa, että
aamulla iski hillitön mieliteko lähteä vihdoin viimein
katsomaan sitä paljon puhuttua Ideaparkkia oikein
sisältä päin. Muut perheenjäsenet eivät oikein
syttyneet ajatukselle. Kieltämättä jo sana "ideapark"
kuulostaa siltä, kuin se pitäisi suomentaa "aivot naulaan".
Eli kaikki ajatukset ja ideat seis, stop, parkkiin odottamaan
mahdollista käyttötarvetta.
Aikani tuumailtuani päädyin itsekin sille kannalle, että
jääköön taas kerran toiseen kertaan mokoma
Ideapark. Sinne päästäkseen on tamperelaisen ohitettava
mm. Prisma, Euromarket tai Pirkkalan kauppakeskus Veska (jossa on jos
jonkinlaista kauppaa ja putiikkia), Biltema ja Kuljun kartano (eli
Löytötavaratalo). Kotoa katsoen lähin Tiimarikin on vain
muutaman sadan metrin päässä ja kaikki johtavat
kodinkone- ja elektroniikkakaupat ovat kylki kyljessä noin viiden
kilometrin päässä. En ole vielä kuullut, että
siellä Ideaparkissa olisi tarjolla mitään, mitä
noista edellämainituista ei saa.
Säästimme siis aikaa, rahaa ja kesärenkaiden vaihtamisen
vaivan hyppäämällä lähimmän
paikallisbussilinjan kyytiin ja suuntaamalla ilman vaihtoja kaupungin
toiselle laidalle. Saalis:
- Tyttöjen samettifarkut (KappaAhl)
- Tyttöjen trikoopitkikset ja -shortsit (Tutta)
- Puuha-Pete -collegepaita (Vendi)
- Vuorilliset farkkuhaalarit (Supermax)
- Formula-auton kuvalla varustettu poikien collegepaita (pientä sarjaa kotimaisesta ompelimosta?)
- Poikien kauluspaita (L.O.G.G.)
- Tyttöjen hihaton kesäpaita (KappaAhl)
Kaiken otin ostoskoriin, mikä vain silmää miellytti ja
laadukkaalta tuntui. Täydellistä himoshoppaamista hinnoista
viis veisaten! Tyttöjen farkkukankaisen
liivihameen jätin (taas) ostamatta, koska en voi suoralta
kädeltä vannoa, etteikö kaapista jo löytyisi paria
täsmälleen samanlaista ennestään. Jos vaikka olen
sortunut sellaiseen edellisen ostoshysteriakohtauksen vallitessa.
Myös poikien neulepaita (Benetton) houkutteli, mutta jätin
väliin, koska neuleita meillä on ennestäänkin ja
lisää syntyy jatkuvasti. Se olisi kyllä ollut aika kiva
kauluspaidan kanssa tuollaisella 80-90 -senttisellä
pikkumiehellä.
Kaikki vaatteet maksoivat yhteensä 14,50 e, eikä aikaa
mennyt kuin puoli tuntia! Tämän jälkeen suuntasimme
hyvin ansaitulle (?) roskaruoka-aterialle viereiseen pikaruokalaan,
mihin kului toinen puolituntinen. Matkoihin lisäksi 2 x 35 min,
kun Ideaparkiin ajamiseen olisi kulunut arviolta 2 x 50 min, jos
lasketaan matka kotiovelta putiikin ovelle - josta
vielä riittää pitkästi
käveltävää, ennen kuin löytää edes
oikean osaston. Kotiin tuli iso saalis ihania, lähes
käyttämättömiä vaatteita lapsille, rahaa kului
noin kolmasosa asettamastani budjetista (eli olisin saanut samalla
hinnalla itselleni ehkä yhden uuden puseron "oikeasta" kaupasta)
ja koko hoidon maksoi rakas puoliso! Kaikenkaikkiaan siis
erinomaisen onnistunut himoshoppailupäivä oman paikkakunnan
kirppiksellä. Eikä tullut edes hiki kenellekään.
Tarkennus 29.4.2007: Ostokset
maksoivat tosiaan neljätoista euroa viisikymmentä
senttiä yhteensä, siinä ei ole kirjoitusvirhettä.
Kaikki vaatteet ovat ulkonäön perusteella joko täysin
käyttämättömiä tai kerran pidetty ja pesty.
Eli jos olisin ne ostanut uusina, ne olisivat ensimmäisen pesun
jälkeen samassa kunnossa kuin nyt. Tämä
tämmöinen ei oikein motivoi kantamaan rahaa
ostosparatiiseihin.
27. huhtikuuta 2007
Väärin blogattu!
Nyt löytyi sellainen nappi
Kasil'sin blogista, että sopii minullekin kuin tukka päähän:
Toinen täysin väärin
blogaava ja iloisesti kaikkia "sääntöjä" rikkova
bloginpitäjä on
Aslak,
jonka juttuja tulee luettua juuri sen vuoksi, että ne ovat jotain
ihan muuta kuin kaikilla muilla, sellaisilla kurinalaisesti kirjoittavilla ja
katu-uskottavuuteen pyrkivillä city-uroksilla.
Kolmas ihan pieleen blogaava henkilö on
Sanni,
jonka Islannin päiväkirjaa olen talven ajan seurannut. Uusin
merkintä on todellakin vaivalloisesti sivun lopussa ja se on
yleensä pitkä pätkä tekstiä, jossa on outoja
sanoja kuten vulkanologia ja glasiologia ja paljon
polkupyörällä ajamista lumisateessa.
Lisäksi mahdolliset kommentit täytyy lähettää
suoraan kirjoittajan henkilökohtaiseen sähköpostiin.
Aivan järkyttävän mahdotonta touhua!
Kaikki kolme yllämainittua kuritonta tapausta ovat omalla
suosikkilistallani kuumimmassa top-kympissä. Se on
nähkääs niin, että vaikka kraanaveden sopii olla
mieluiten tasalaatuista, hajutonta,
mautonta, helposti saatavaa ja väritöntä,
blogaustekniikan ja -tekstin ei onneksi tarvitse pyrkiä samaan.
Haalarit
Nämä olivat vielä noin kolme viikkoa sitten ihan uudet
ja iskemättömät riipputaskuhaalarit, valmistajan laput
niskassa ja kaikki. Kuva kertoo nykytilanteen.
23. huhtikuuta 2007
Yllätyksiä
Kuvittelin etukäteen, että raksalla ihmiset päivät
pitkät huutelevat toisilleen ohjeita ja kysymyksiä pitkien
matkojen päästä. No eivätpä huutele. Ei kuulu
juuri muuta kuin ihan normaalilla toimistovolyymilla soivien radioiden
ääni ja joskus joku työkone pitää
meteliä. Kaikki ilmeisesti tietävät niin tarkkaan omat
hommansa, että ei tarvitse kysellä eikä selitellä.
Jos joku puhuu, niin puhuu lähellä ja hiljaa, hyvinkin
vähillä sanoilla.
Tänään yritin omin päin (luvallisesti!) tehdä
keittiön kaakeloinnin. Sotkua tuli ja hidasta oli. Se on
kyllä kumma, kuinka laatat liikkuvat ihan liian helposti ihan
liian pitkän aikaa, kunnes yhtäkkiä
jämähtävät tiukasti paikalleen - justiinsa pari
milliä väärään kohtaan.
Ikävä yllätys: Tänään meni kyllä
yksi jos toinenkin asia päin seiniä. Kun pyydettiin tuomaan
alumiinirappuset viidenteen kerrokseen "sitten kun olet saanut tuon
tehtyä" niin tietenkin vein ne viereisen
porraskäytävän viidenteen kerrokseen (hissit eivät
ole vielä käytössä), jossa olin aamulla seurannut
laatoituksen purkamista. Siellä ei ollut ketään, joka
olisi rappuja näyttänyt tarvitsevan. Ihmekös tuo, kun
niitä tarvittiin sen porraskäytävän
viidennessä, josta juuri olin ne tuonut. Tämä selvisi,
kun palasin takaisin ensimmäisen porraskäytävän
toiseen kerrokseen. Vein siis eri alumiinirappuset (kakkosesta) oikeaan
viidenteen niitä tarvitsevalle, mistä seurasi, että
kyseinen henkilö meinasi katkaista jalkansa astuessaan alas
näiltä vierailta rappusilta, jotka tietenkin ovat eri
korkuiset kuin hänen omansa. Jotka olin siinä valissä
käynyt hakemassa sieltä väärästä
viidennestä ja vienyt kakkoskerroksesta ottamieni tilalle. Siis
kaksi laatoittajaa oli hengenvaarassa rappustenvaihtotemppuni
seurauksena. Ei hassumpi suoritus hyvää tarkoittavalta
vasta-alkajalta.
Hauska yllätys: Matematiikan lähtötasokoe oli mennyt
oikein hyvin. Opiskelupaikka talonrakentajalinjalta pitäisi nyt
olla takataskussa ja opiskeluni siis jatkuu ensi viikosta lähtien
aikuiskoulutuskeskuksella.
Ikävä yllätys: Porraskäytävärumban
jälkeen en jaksanut lähteä Tampereen vihreiden
kevätkokoukseen. Lapsetkin olivat jotenkin tavallista rutuisempia
tarhasta tullessaan (kevätflunssaa pukkaa?). Ilmeisesti turhan
moni muukin hallituksen jäsen ja varajäsen oli tehnyt oharit.
Puheenjohtaja ei tainnut iloita asiasta.
21. huhtikuuta 2007
Siisteyden syvempi olemus
Tänään meillä oli siivouspäivä. Matot
tampattiin, lattiat imuroitiin ja pyyhittiin nihkeällä
mopilla, kaikkialla lainehtivat lelut koottiin kasaan ja lajiteltiin.
Jo aiemmin
Paskamutsin
lukeminen on paitsi naurattanut, myös lähes huomaamatta
motivoinut minut siivoamaan sekä mikroaaltouunin sisuskalut
(pelottava näky, josta otettu kuva olisi varmasti kelvannut
Paskamutsin pöyristyttävimpiin valio-otoksiin) että
jääkaapin tahmeat lasitasot.
Myös työmaalla olen pohdiskellut siisteysasioita. Parasta
tulosta tekevien ammattilaisten (eli niiden, jotka
pääsevät ns. urakkapalkoille) työskentelyssä
vallitsee hienovarainen tasapaino nopeuden ja siisteyden
välillä. Jokaista pikku roisketta tai laatanmurua ei parane
jäädä suremaan ja siivoilemaan yksi kerrallaan, mutta
toisaalta nopeus nimenomaan syntyy siitä, että
työskentelee siististi. Seinien laatoittamisesta syntyvä
jäte menee suoraan ämpäriin, jossa se on helppo
kuljettaa pois jaloista, kun on aika siirtyä lattian kimppuun. Ei
siksi, että tyyppi olisi intohimoisen siisti, vaan koska niin
pääsee helpommalla. Roiskeita ei tarvitse pahemmin siivoilla,
kun niitä ei alunperinkään päästä
roiskumaan. Nopeus syntyy myös siitä, että
työvälineitä ja materiaaleja ei tarvitse
etsiskellä, vaan ne on kuin sattumalta (eli kaikkea muuta kuin
sattumalta) valmiiksi laskettu käsistä siihen
järjestykseeen, jossa niitä tarvitaan.
Ammattilainen ei juurikaan tee ylimääräisiä
liikkeitä, ei astu yhtään
ylimääräistä askelta. Toiminta
näyttää suorastaan veltolta. Henkilö venyskelee,
vetää tupakkaa tupakointikieltolappuun nojaillen, valittelee
sitä sun tätä aina krapulasta sen puutteeseen ja siirtyy
sitten omaan työpisteeseensä: "V*ttu kai se on sitten
tehtävä jotain tänäänkin." Ja
yllättävän lyhyen ajan kuluttua se on tehty -
siististi, nopeasti ja moitteettomalla laatutasolla. Se on joka kerta
yhtä hämmästyttävää. Ehkä noituutta
sittenkin on olemassa? Harvoin saa tällaisen tekijän kiinni
itse teosta eli tekemästä sitä varsinaista
työtä.
Ammattilainen jättää sotkua vain sinne, missä se on jonkun muun
ongelma, eikä sattumoisin sinnekään kovin paljon,
kun sillä ei ole millä
sotkea. Jos siis ei lasketa niitä tumppeja.
17. huhtikuuta 2007
Kysymyksiä vastauksiin
Kaikkihan tietävät perussäännön, että
pitää kysyä, jos ei tiedä. Tai vaihtoehtoisesti
pitää olla hiljaa ja toivoa, ettei
tietämättömyys paljastu. Tänään
työmaalla opin, että kysyminen ja vastaaminen ei riitä.
On myös tärkeää hoksata, miten kysymys ja
siihen saatu vastaus liittyvät toisiinsa - jos liittyvät
ollenkaan. Muuten touhu on kuin pelaisi "100 hullunkurista
kysymystä ja 100 hassunhauskaa vastausta" sellaisilla lasten
pelikorteilla. Kaikki kysymykset ja vastaukset sopivat toisiinsa, mutta
yhdistelmissä ei ole päätä eikä
häntää.
Enpä ole aiemmin saumannut lattialaatoista tehtyä jalkalistaa
(ylösnosto?), joten kysyin, tuleeko saumausaine laatan
yläreunaan myös. Vastaus oli, että kyllä tulee,
ylös asti. Aikani tuhersin ahtaassa pikkuvessassa mahallani
maaten, jalat käytävän puolella, pää
lämpöpätterin ja vessanistuimen väliin kiilattuna
ja saumasin. Hankalasta asennosta huolimatta yritin tehdä tosi
huolellista työtä. Kiroilin ääneen ylimielisiä
putkimiehiä, jotka välttämättä haluavat
asentaa putket ja saniteettikalusteet vaikka lattia ei ole valmis.
Putkimiehen mukaan "se ei ole ongelma", eikä se varmasti
sen ongelma ollutkaan. Eihän se
minulle
mikään ongelma olisi sekään, jos heittelisin sen
putkimiehen kamppeet hissikuiluun. Onneksi minä olen ilmaista
työvoimaa, sillä ammattimaisen laatoittajan tilipussiin
tuollainen temppu tekisi jo tuntuvan loven.
Kun opastajani aikanaan - ehkä noin puolen tunnin tuhertelun
jälkeen - tuli tarkastamaan tulosta, häntä kyllä
enemmän itketti kuin nauratti. Oli meinaan helkkarinmoinen sotku
siellä vessassa (kuinkas survot saumausainetta siististi putken,
seinän ja laatan välissä olevaan koloon, kun putken
etäisyys seinästä on senttin verran ja laatan
yläreuna samalla korkeudella putken kanssa?). Onneksi oli
huolellisesti kiinnitetty leveä maalarinteippi seinässä.
Ei sen laatan päälle nimittäin mitään
saumausta laiteta, siihen pitäisi tulla silikoni sitten joskus
aikanaan. "Ylös asti" tarkoitti, että pystysauma ei saa
yläreunasta jäädä irvistämään
vajaana.
Saumausaineen pois rapsuttelemiseen (mm. niistä putkien
seinäkiinnikkeistä) ja jälkien siivoamiseen menikin
sitten jonkin verran enemmän aikaa kuin siihen alkuperäiseen
(väärin tehtyyn) hommaan, joka sekin oli ihan tarpeeksi
vaivalloista.
Mitä tästä pitäisi oppia? No ainakin se, että
ensimmäistä kertaa jotakin tehdessään kannattaa
varmistaa, että saatu vastaus tosiaankin liittyy esitettyyn
kysymykseen. Ja että aloittelijaa ei ehkä kannata
jättää puoleksi tunniksi tuhertelemaan ilman, että
muutaman ensimmäisen minuutin sisällä tarkastaa,
mitä se oikein touhuaa. Ahkerasti tehden saa melkoisesti aikaan
lyhyessäkin ajassa!
14. huhtikuuta 2007
Elämä on kompromissia
Pari vuotta sitten sain mukavasti karvarouskuja
(ämpärikaupalla), kantarelleja ja mustikoita aivan
läheltä, vajaan kilometrin säteeltä takapihasta.
Eikä ollut edes hirvikärpäsiä. Suppilovahveropaikat
kartoitin myös, tosin niiden syötäväksi
kerääminen on vähän
epämiellyttävää näin Tsernobylin
laskeuma-alueella. Vaikka ei niitä meillä paljon
menisikään, kun maku on mielestäni semmoinen
vähän äitelänimelä, olkoonkin että tuoksu on
herkullinen.

Viime
vuonna ei tullut mustikan mustikkaa ja ajatus sienten etsimisestä
meni suorastaan vitsin puolelle. Oli kuiva kesä, ja joku perkele
meni vielä kaatamaan sen hyvän marja-alueen metsän.
Aluksi luulin, että sieltä vain korjataan pois isoimmat puut
ja metsä jää, mutta meni koko metsä ja pohja kuivui
ritiseväksi. Kerran kävin katsomassa ja teki mieli
itkeä. Potkin kantoja ja kiroilin. Joku ohikulkija sanoi,
että siihen tulee 5000 hengen asuinalue. Kepit, joita olin luullut
latumerkeiksi (se oli hyvää ulkoilualuetta), olivatkin
tienpohjan merkkejä.
Eipä olisi tullut silloin mieleen, että vajaa vuosi
myöhemmin pyllistelen kontallaan kolmannen
tai viidennen kerroksen lattialla sen entisen parhaan
mustikkapaikan kohdalla pää ahtaan, hämärän
pikkuvessan tai saunakopin nurkassa, sovittelemassa kohdalleen jotakin
pikkuriikkistä kaakelinpalasta.
Se on parempi että se 5000
asukkaan kerrostaloalue tulee siihen vanhemman asuinalueen jatkoksi,
eikä sitä samaa sakkia asuteta uusiin omakotitaloihin
jonnekin keskelle koskematonta metsää, minne pitää
vetää teitä ja kunnallistekniikkaa kilometritolkulla ja
josta ne sitten asukkaat joka ikinen päivä
henkilöautoilla ajelevat yksi kerrallaan muualle töihin ja
asioille.
Se on hyvä, että minä opin joka päivä
lisää hyödyllisiä taitoja, joilla voi kenties
jonain päivänä tienata elantonsa ihan oikeissa
töissä (sen sijaan, että möisin ihmisille
turhanpäiväistä p**kaa puhelimessa).
Se on hyvä, että ihmisille on töitä ja
että rakennusmestarit ja muut valvovat silmä kovana työn
ja materiaalien laatua - laadukas kestää
pidempään käytössä ja tulee vähemmän
luonnonvarojen haaskausta, kun ei tarvitse purkaa ja korjata, vaan
tehdään kerralla riittävän oikein.
Mutta niitä ikuisesti menetettyjä mustikoita ja kantarelleja
ei saa ajatella, eikä sitä miltä se metsä kuulosti
ja tuoksui loppukesän ja alkusyksyn iltoina. Muuten ei tule
työnteosta ja oppimisesta mitään, tulee vain henkinen
umpisolmu. Elämisen taito (ja laatoitus) on paljolti kompromissien
tekemisen taitoa.
12. huhtikuuta 2007
Kontaten
Polvet ovat kipeät toisen perättäisen päivän
konttaamisesta. Tänään kontattiinkin sitten koko
päivä, eilen vain osan aikaa. Huomenna taitaa olla tiedossa
rankkatahtinen päivä ja lisää konttaamista, koska
isot alueet laattapintaa odottavat saumaamista. Laatoittajat puolestaan
saavat palkkansa vasta, kun pinnat on valmiiksi saumattu.
Olen tehnyt pieniä hankintoja ja lisäyksiä
työhaalareihin: hommasin hiuspannan näköisessä
vehkeessä kiinni olevat korvatulpat (koska en ikinä muuten
ehdi kaivaa korvatulppia esiin ja tunkea niitä korviini, kun melu
alkaa), rullamitan, pari kynää ja puukon. Aloittelijan
opastaminen on varmasti tarpeeksi rasittavaa ilman, että tarvitsee
jakaa jokainen yksinkertainenkin työväline. Kuulosuojaimia
hankkiessa ei tietenkään tullut mieleen ostaa sieltä
rautakaupasta samalla reissulla halpaa puukkoa. Ostin siis
tänään ruokatunnilla
lähikirpparilta tuliterän Rapalan kalastuspuukon, jota
ei todellakaan ole tarkoitettu laastin rapsutteluun, mutta olkoon.
Markettimoraa ei lähikaupoista ruokatunnin puitteissa
löytynyt.
Koululta annettuun henkilöllisyyskorttiin liimasin hieman
nätimmän passikuvan jo viime viikolla, heti kotiin
päästyäni. Tämä taitaa olla
asiakirjaväärennös, mutta se vierustoverin koululla
räpsäisemä kuva oli kyllä tosi ruma.
Korjasin korttiin myös sukunimen oikeinkirjoituksen.
Väärentämistä sekin, vaikka vain oikaisin
kirjoitusvirheen? Nyt siinä kortissa on sellainen naama, jonka
itse tunnustan omakseni ja oikea nimi (eli sama kuva ja samat tiedot kuin ajokortissani).
Rautakaupassa tuli vilkaistua myös työhaalareiden hintoja.
Ei hyvää päivää?!
Satasen molemmin puolin liikkuivat - tarjouksessa.
Tästä huolimatta tuunasin minulle lainaksi annetun haalarin
niskaa kangassaksilla. Vaihtoehtona oli joko kaksi isoa rakkoa niskassa
ja työjakson keskeyttäminen niiden vuoksi tai saksien
käyttö. Heti helpotti ja ompelukoneella huolittelut. En usko,
että kukaan edes huomaa mitään, ellen itse sormella
näytä mistä kohtaa niitä on tuunattu.
Jokaisena elämän päivänä on hyvä
löytää jotain, josta voi olla aidosti kiitollinen.
Viime päivinä olen ollut erityisen kiitollinen haalareiden
polvitaskuihin tungetuista polvisuojista. Nekin ovat kalvaneet
mustelmat sääriin, mutta ilman niitä ei olisi tullut
kontaamistouhusta yhtään mitään. Polvipehmusteet
ovat kyllä tosi hieno keksintö!
11. huhtikuuta 2007
Kuraleikkejä

Olen
nyt kaksi päivää kulkenut kahden eri laatoittajan
(naisia) kintereillä ja koettanut imeä itseeni tietoa. Olen
oppinut mm. että laattalaasti näyttäisi olevan sopivan
paksua, kun se on suunnilleen yhtä paksua kuin murokakkutaikina
(esim. tiikerikakkuun). Sokerikakkutaikinan paksuinen laasti on liian
löysää, paitsi korkeintaan seinien tasoitukseen. Ja
aivan kuten kakkutaikinankin kanssa, sekoittaminen tapahtuu
sähkövatkaimella eikä taikinaan saa
jättää jauhoklimppejä. Niistä ei
tykkää kukaan.
Koskaan ennen en ole kokeillut murokakkutaikinan levittämistä
seinään laastikamman avulla, mutta hauskaahan se oli. Ei
helppoa, mutta hauskaa. Huomenna onnistuu sekin ehkä jo paremmin
ja pienemmällä sotkulla. Sotkun määrä on
kääntäen verrannollinen tuntiansioon. Tämänkin
olen oppinut. Mitä kauemmin menee työkalujen ja erilaisten
tarvikkeiden etsimiseen, sotkujen siivoamiseen, tupakointiin
sekä työ- ynnä muiden kavereiden viihdyttämiseen,
sitä hitaammin syntyy valmista seinäpintaa. Rahaa tietenkin
maksetaan sen valmiin pinnan perusteella.
On myös ollut hauska seurata kahden eri ihmisen
työskentelytapoja. Molemmat ovat koulutukset käyneitä
ammattilaisia, jotka pystyvät täysin itsenäiseen
työskentelyyn, mutta työtavat ja -otteet ovat hyvinkin
erilaiset. Toiselta opin toista, toiselta toista.
Nyt ei saa tulla flunssaa! Tämä on ihan liian hauskaa,
että voisi ajatellakaan jättävänsä
yhtään työpäivää väliin!
7. huhtikuuta 2007
Heinäkenkä
Pitkäperjantai on vielä hiljaisuuden ja mietiskelyn aikaa,
vasta sunnuntaina on aika juhlia. Siis jos näitä
kristillisiä juhlia haluaa oikeaoppisesti viettää.
Taitaa nykyään olla samanlainen luterilaisten
mässäily- ja lomailujuhla niin pääsiäinen kuin
joulukin, vaikka pääsiäisen pitäisi olla vuoden
tärkein kristillinen juhla, jouluakin merkittävämpi.
Joka tapauksessa:
Hyvää pääsiäistä kaikille Perhosefektin kävijöille!
Heinäkengän tekemisestä on lisää tietoa
sisustussivulla.
5. huhtikuuta 2007
Turvallista pääsiäistä!
Pääsiaisen aikaan on
luvassa kesänopeusrajoituksia,
myrskyisää talvisäätä ja runsaasti
liikennettä, josta osalla on jo kesäkumit alla -
sekä sukuloinnista loppuun kuluneet hermot. On joko
nälkä tai ähky ja pitäisi ehtiä jonnekin
telkkarin ääreen katsomaan joko jääkiekkoa tai
formuloita. Onnea vain kaikille pääsiäisliikenteeseen.
Katastrofin ainekset ovat tosiaankin taas ilmassa.

Asiaan:
Koulutusten esittelypäivänä joku muistaakseni mainitsi
(tai esitti väitteen), että osa rakennusalan
työttömistä on työttömänä, koska
heillä ei ole voimassaolevaa tulityökorttia tai
työturvallisuuskorttia.
Mahtaako olla perää? Ainakin työturvallisuuskortin
suorittaminen oli melko simppeli operaatio, joka vaati
lähinnä hyviä istumalihaksia.
Kahdeksan tunnin päivä työturvallisuusasiaa voi olla
raskas pläjäys, mutta lopun tentti onneksi on nopea, rasti
ruttuun -tyyppinen oikein-väärin -kysely. Tosin sen kahdeksan
tunnin luentoputken ja kalvosulkeisten jälkeen alkaa luetun
ymmärtäminen olla hieman heiveröisissä kantimissa.
Yksinkertaiset väitelauseet ovat melkoista hepreaa. Mikä
tilaaja, mikä toimittaja? Keitä nämä tilaajat ja
toimittajat oikeasti ovat jollain isolla työmaalla? Entäs
pienellä työmaalla?
En viitsinyt kysyä pistemäärääni, vaan minulle
riitti tieto, että läpi meni ja kortin pitäisi olla
tulossa parin viikon kuluttua. Nyt on neljä päivää
aikaa sulatella uusia asioita ja tiistaina on vuorossa siirtyminen
tositoimiin. Käsikäyttöinen harjanvarsi kutsuu ihan
oikealla työmaalla.
3. huhtikuuta 2007
Laskentoa
Laskepa äkkisiltään, paljonko on 0,23456 kertaa 0,01345.
Jos ei onnistu päässälaskuna, niin paperiakin saa
käyttää. Laskimeen ei saa turvautua. Onnistuuko? Turha
mutkutella, ihan varmasti on peruskoulussa opetettu! Ei nyt vain juuri
satu mieleen, miten tuo pilkku tuossa asetellaan... tai kuinka se
äksä pujotellaan ulos jostain ensimmäisen asteen
yhtälöstä, jossa on yhdet sulut ja niiden lisäksi
pelkkää vähennys- ja kertolaskua. Toisin sanoen nolosti
jäi pari simppeliä laskua laskematta, kun taskulaskin ei
ollut tuomassa valheellista viisaudentuntoa.

Sirkkelin (kuva eilisen postauksessa) käyttöä kokeilin.
Vääntöä sellaisesta löytyy. Moottorisaha on
hauska vimpain. Sitäkin kokeilin. Muistaako joku vielä 1980-
ja kenties jopa 1990-luvulla arkkupakastimien kylkiäisinä
jaettuja sähkökäyttöisiä pakastesahoja?
Sellainen tuntuu moottorisahaan verrattuna suorastaan
vaaralliselta kapineelta. Ja niitä sitten jätettiin huoletta
keittiöön koulusta palaavien lasten ulottuville!

Myös käsisirkkeli on nyt entistä tutumpi vekotin, samoin
sähköllä toimiva höylä. Paineilmalla toimiva
naulapyssy potkaisee mukavasti, huomasin.
Olen porukan ainoa nainen tällä kertaa. Niinpä minä
sain kokeilla kaikkea, pikkupojat (teoreettisesti voisin ehkä olla
parin nuorimman äiti) yrittivät luimuilla maailmanmiehen
näköisinä, et joo, kyllä nää on ihan
tuttuja juttuja. Yhdellä on pikkurillistä vain puolet
jäljellä. Se varmaan onkin kokeillut sahaamista, niistä
muista en tiedä. Huomenna jatkuu.
2. huhtikuuta 2007
Tutustutaan työkaluihin
Huomenna tutustumme työkaluihin, kirjoitamme saneltua tekstiä
ja laskemme yhtälöitä. Tarkoitus on ilmeisesti
hienovaraisesti tutkia, osaammeko lukea, laskea ja kirjoittaa.
Ei saa
nauraa!
Eivät ne nyt niin itsestäänselvyyksiä ole
nykypäivänäkään. Ei ole aikuiselta
ihmiseltä ollenkaan helppo loukkaamatta kysyä, että
osaatkos laskea jakolaskua ja mitenkäs se aakkosjärjestys on
jäänyt mieleen.
Nykyään melkein kaikki kouluikäisten
ongelmat into piukassa suorastaan ylidiagnosoidaan, mutta miten mahtaa
olla erityisopetuksen kanssa? Tavoittaako se varmasti kaikki
- nekin, jotka pistävät koko nuoren ihmisen
energiallaan lujasti hanttiin? Kun määrärahat ovat
tiukilla, voi tulla kiusaus keskittyä erityisopettamaan
pääasiassa niitä yksilöitä, jotka edes
suunnilleen säännöllisesti näyttäytyvät
koululla.

Mielenkiintoista on, että huomenna myös tutustutaan sellaisiin vempaimiin kuin
jiirisaha, sirkkeli, moottorisaha ja
paineilmanaulain.
Työturvallisuuskoulutus on strategisesti sijoitettu sitä
seuraavaan päivään. Pitänee siis olla varovainen
ihan maalaisjärjellä, ilman tenttiä ja todistusta.