Perhosefektin kierrätys- ja ekoilusivut

Vanha blogi huhtikuulta 2007
kierrätys ja ekoilusivut.
Tervetuloa penkomaan!

Logoa klikkaamalla pääsivulle
Tämä sivu viimeksi päivitetty
7.1.2010


Artikkelit Materiaalit Sisustus Ohjeita Haastattelut
Jouluaskartelu Pääsiäisaskartelu Muut juhlat Kuvia
Uusi blogi
Lahjaideat Virkkaus- ja neulontaohjeita Vanha blogi Linkit
Ota yhteyttä!


Huhtikuussa 2007 kirjoitettua:

Tutustutaan työkaluihin
Laskentoa
Turvallista pääsiäistä!
Heinäkenkä
Kuraleikkejä
Kontaten
Elämä on kompromissia
Kysymyksiä vastauksiin
Siisteyden syvempi olemus
Yllätyksiä
Haalarit
Väärin blogattu!
Shoppailuhimo iski
Rauha ja Rakkaus by Seija Somppi 2005

Blogaan väärin!

Kommentteja voit lähettää osoitteeseen
heidi@ perhosefekti.fi


28. huhtikuuta 2007

Shoppailuhimo iski

Kuunkierrot ja biorytmit ovat nyt siinä vaiheessa, että aamulla iski hillitön mieliteko lähteä vihdoin viimein katsomaan sitä paljon puhuttua Ideaparkkia oikein sisältä päin. Muut perheenjäsenet eivät oikein syttyneet ajatukselle. Kieltämättä jo sana "ideapark" kuulostaa siltä, kuin se pitäisi suomentaa "aivot naulaan". Eli kaikki ajatukset ja ideat seis, stop, parkkiin odottamaan mahdollista käyttötarvetta.

Aikani tuumailtuani päädyin itsekin sille kannalle, että jääköön taas kerran toiseen kertaan mokoma Ideapark. Sinne päästäkseen on tamperelaisen ohitettava mm. Prisma, Euromarket tai Pirkkalan kauppakeskus Veska (jossa on jos jonkinlaista kauppaa ja putiikkia), Biltema ja Kuljun kartano (eli Löytötavaratalo). Kotoa katsoen lähin Tiimarikin on vain muutaman sadan metrin päässä ja kaikki johtavat kodinkone- ja elektroniikkakaupat ovat kylki kyljessä noin viiden kilometrin päässä. En ole vielä kuullut, että siellä Ideaparkissa olisi tarjolla mitään, mitä noista edellämainituista ei saa.

Säästimme siis aikaa, rahaa ja kesärenkaiden vaihtamisen vaivan hyppäämällä lähimmän paikallisbussilinjan kyytiin ja suuntaamalla ilman vaihtoja kaupungin toiselle laidalle. Saalis:

- Tyttöjen samettifarkut (KappaAhl)
- Tyttöjen trikoopitkikset ja -shortsit (Tutta)
- Puuha-Pete -collegepaita (Vendi)
- Vuorilliset farkkuhaalarit (Supermax)
- Formula-auton kuvalla varustettu poikien collegepaita (pientä sarjaa kotimaisesta ompelimosta?)
- Poikien kauluspaita (L.O.G.G.)
- Tyttöjen hihaton kesäpaita (KappaAhl)

Kaiken otin ostoskoriin, mikä vain silmää miellytti ja laadukkaalta tuntui. Täydellistä himoshoppaamista hinnoista viis veisaten! Tyttöjen farkkukankaisen liivihameen jätin (taas) ostamatta, koska en voi suoralta kädeltä vannoa, etteikö kaapista jo löytyisi paria täsmälleen samanlaista ennestään. Jos vaikka olen sortunut sellaiseen edellisen ostoshysteriakohtauksen vallitessa. Myös poikien neulepaita (Benetton) houkutteli, mutta jätin väliin, koska neuleita meillä on ennestäänkin ja lisää syntyy jatkuvasti. Se olisi kyllä ollut aika kiva kauluspaidan kanssa tuollaisella 80-90 -senttisellä pikkumiehellä.

Kaikki vaatteet maksoivat yhteensä 14,50 e, eikä aikaa mennyt kuin puoli tuntia! Tämän jälkeen suuntasimme hyvin ansaitulle (?) roskaruoka-aterialle viereiseen pikaruokalaan, mihin kului toinen puolituntinen. Matkoihin lisäksi 2 x 35 min, kun Ideaparkiin ajamiseen olisi kulunut arviolta 2 x 50 min, jos lasketaan matka kotiovelta putiikin ovelle  -  josta vielä riittää pitkästi käveltävää, ennen kuin löytää edes oikean osaston. Kotiin tuli iso saalis ihania, lähes käyttämättömiä vaatteita lapsille, rahaa kului noin kolmasosa asettamastani budjetista (eli olisin saanut samalla hinnalla itselleni ehkä yhden uuden puseron "oikeasta" kaupasta) ja koko hoidon maksoi rakas puoliso! Kaikenkaikkiaan siis erinomaisen onnistunut himoshoppailupäivä oman paikkakunnan kirppiksellä. Eikä tullut edes hiki kenellekään.

Tarkennus 29.4.2007: Ostokset maksoivat tosiaan neljätoista euroa viisikymmentä senttiä yhteensä, siinä ei ole kirjoitusvirhettä. Kaikki vaatteet ovat ulkonäön perusteella joko täysin käyttämättömiä tai kerran pidetty ja pesty. Eli jos olisin ne ostanut uusina, ne olisivat ensimmäisen pesun jälkeen samassa kunnossa kuin nyt. Tämä tämmöinen ei oikein motivoi kantamaan rahaa ostosparatiiseihin.



27. huhtikuuta 2007

Väärin blogattu!

Nyt löytyi sellainen nappi Kasil'sin blogista, että sopii minullekin kuin tukka päähän:
Blogaan väärin!
Toinen täysin väärin blogaava ja iloisesti kaikkia "sääntöjä" rikkova bloginpitäjä on Aslak, jonka juttuja tulee luettua juuri sen vuoksi, että ne ovat jotain ihan muuta kuin kaikilla muilla, sellaisilla kurinalaisesti kirjoittavilla ja katu-uskottavuuteen pyrkivillä city-uroksilla.

Kolmas ihan pieleen blogaava henkilö on Sanni, jonka Islannin päiväkirjaa olen talven ajan seurannut. Uusin merkintä on todellakin vaivalloisesti sivun lopussa ja se on yleensä pitkä pätkä tekstiä, jossa on outoja sanoja kuten vulkanologia ja glasiologia ja paljon polkupyörällä ajamista lumisateessa. Lisäksi mahdolliset kommentit täytyy lähettää suoraan kirjoittajan henkilökohtaiseen sähköpostiin. Aivan järkyttävän mahdotonta touhua!

Kaikki kolme yllämainittua kuritonta tapausta ovat omalla suosikkilistallani kuumimmassa top-kympissä. Se on nähkääs niin, että vaikka kraanaveden sopii olla mieluiten tasalaatuista, hajutonta, mautonta, helposti saatavaa ja väritöntä, blogaustekniikan ja -tekstin ei onneksi tarvitse pyrkiä samaan.



24. huhtikuuta 2007

Haalarit

Nämä olivat vielä noin kolme viikkoa sitten ihan uudet ja iskemättömät riipputaskuhaalarit, valmistajan laput niskassa ja kaikki. Kuva kertoo nykytilanteen.

Aikuisten kurahaalarit



23. huhtikuuta 2007

Yllätyksiä

Kuvittelin etukäteen, että raksalla ihmiset päivät pitkät huutelevat toisilleen ohjeita ja kysymyksiä pitkien matkojen päästä. No eivätpä huutele. Ei kuulu juuri muuta kuin ihan normaalilla toimistovolyymilla soivien radioiden ääni ja joskus joku työkone pitää meteliä. Kaikki ilmeisesti tietävät niin tarkkaan omat hommansa, että ei tarvitse kysellä eikä selitellä. Jos joku puhuu, niin puhuu lähellä ja hiljaa, hyvinkin vähillä sanoilla.

Tänään yritin omin päin (luvallisesti!) tehdä keittiön kaakeloinnin. Sotkua tuli ja hidasta oli. Se on kyllä kumma, kuinka laatat liikkuvat ihan liian helposti ihan liian pitkän aikaa, kunnes yhtäkkiä jämähtävät tiukasti paikalleen - justiinsa pari milliä väärään kohtaan.

Ikävä yllätys: Tänään meni kyllä yksi jos toinenkin asia päin seiniä. Kun pyydettiin tuomaan alumiinirappuset viidenteen kerrokseen "sitten kun olet saanut tuon tehtyä" niin tietenkin vein ne viereisen porraskäytävän viidenteen kerrokseen (hissit eivät ole vielä käytössä), jossa olin aamulla seurannut laatoituksen purkamista. Siellä ei ollut ketään, joka olisi rappuja näyttänyt tarvitsevan. Ihmekös tuo, kun niitä tarvittiin sen porraskäytävän viidennessä, josta juuri olin ne tuonut. Tämä selvisi, kun palasin takaisin ensimmäisen porraskäytävän toiseen kerrokseen. Vein siis eri alumiinirappuset (kakkosesta) oikeaan viidenteen niitä tarvitsevalle, mistä seurasi, että kyseinen henkilö meinasi katkaista jalkansa astuessaan alas näiltä vierailta rappusilta, jotka tietenkin ovat eri korkuiset kuin hänen omansa. Jotka olin siinä valissä käynyt hakemassa sieltä väärästä viidennestä ja vienyt kakkoskerroksesta ottamieni tilalle. Siis kaksi laatoittajaa oli hengenvaarassa rappustenvaihtotemppuni seurauksena. Ei hassumpi suoritus hyvää tarkoittavalta vasta-alkajalta.

Hauska yllätys: Matematiikan lähtötasokoe oli mennyt oikein hyvin. Opiskelupaikka talonrakentajalinjalta pitäisi nyt olla takataskussa ja opiskeluni siis jatkuu ensi viikosta lähtien aikuiskoulutuskeskuksella.

Ikävä yllätys: Porraskäytävärumban jälkeen en jaksanut lähteä Tampereen vihreiden kevätkokoukseen. Lapsetkin olivat jotenkin tavallista rutuisempia tarhasta tullessaan (kevätflunssaa pukkaa?). Ilmeisesti turhan moni muukin hallituksen jäsen ja varajäsen oli tehnyt oharit. Puheenjohtaja ei tainnut iloita asiasta.



21. huhtikuuta 2007

Siisteyden syvempi olemus

Tänään meillä oli siivouspäivä. Matot tampattiin, lattiat imuroitiin ja pyyhittiin nihkeällä mopilla, kaikkialla lainehtivat lelut koottiin kasaan ja lajiteltiin. Jo aiemmin Paskamutsin lukeminen on paitsi naurattanut, myös lähes huomaamatta motivoinut minut siivoamaan sekä mikroaaltouunin sisuskalut (pelottava näky, josta otettu kuva olisi varmasti kelvannut Paskamutsin pöyristyttävimpiin valio-otoksiin) että jääkaapin tahmeat lasitasot.

Myös työmaalla olen pohdiskellut siisteysasioita. Parasta tulosta tekevien ammattilaisten (eli niiden, jotka pääsevät ns. urakkapalkoille) työskentelyssä vallitsee hienovarainen tasapaino nopeuden ja siisteyden välillä. Jokaista pikku roisketta tai laatanmurua ei parane jäädä suremaan ja siivoilemaan yksi kerrallaan, mutta toisaalta nopeus nimenomaan syntyy siitä, että työskentelee siististi. Seinien laatoittamisesta syntyvä jäte menee suoraan ämpäriin, jossa se on helppo kuljettaa pois jaloista, kun on aika siirtyä lattian kimppuun. Ei siksi, että tyyppi olisi intohimoisen siisti, vaan koska niin pääsee helpommalla. Roiskeita ei tarvitse pahemmin siivoilla, kun niitä ei alunperinkään päästä roiskumaan. Nopeus syntyy myös siitä, että työvälineitä ja materiaaleja ei tarvitse etsiskellä, vaan ne on kuin sattumalta (eli kaikkea muuta kuin sattumalta) valmiiksi laskettu käsistä siihen järjestykseeen, jossa niitä tarvitaan.

Ammattilainen ei juurikaan tee ylimääräisiä liikkeitä, ei astu yhtään ylimääräistä askelta. Toiminta näyttää suorastaan veltolta. Henkilö venyskelee, vetää tupakkaa tupakointikieltolappuun nojaillen, valittelee sitä sun tätä aina krapulasta sen puutteeseen ja siirtyy sitten omaan työpisteeseensä: "V*ttu kai se on sitten tehtävä jotain tänäänkin." Ja yllättävän lyhyen ajan kuluttua se on tehty - siististi, nopeasti ja moitteettomalla laatutasolla. Se on joka kerta yhtä hämmästyttävää. Ehkä noituutta sittenkin on olemassa? Harvoin saa tällaisen tekijän kiinni itse teosta eli tekemästä sitä varsinaista työtä.

Ammattilainen jättää sotkua vain sinne, missä se on jonkun muun ongelma, eikä sattumoisin sinnekään kovin paljon, kun sillä ei ole millä sotkea. Jos siis ei lasketa niitä tumppeja.



17. huhtikuuta 2007

Kysymyksiä vastauksiin

Kaikkihan tietävät perussäännön, että pitää kysyä, jos ei tiedä. Tai vaihtoehtoisesti pitää olla hiljaa ja toivoa, ettei tietämättömyys paljastu. Tänään työmaalla opin, että kysyminen ja vastaaminen ei riitä. On myös tärkeää hoksata, miten kysymys ja siihen saatu vastaus liittyvät toisiinsa - jos liittyvät ollenkaan. Muuten touhu on kuin pelaisi "100 hullunkurista kysymystä ja 100 hassunhauskaa vastausta" sellaisilla lasten pelikorteilla. Kaikki kysymykset ja vastaukset sopivat toisiinsa, mutta yhdistelmissä ei ole päätä eikä häntää.

Enpä ole aiemmin saumannut lattialaatoista tehtyä jalkalistaa (ylösnosto?), joten kysyin, tuleeko saumausaine laatan yläreunaan myös. Vastaus oli, että kyllä tulee, ylös asti. Aikani tuhersin ahtaassa pikkuvessassa mahallani maaten, jalat käytävän puolella, pää lämpöpätterin ja vessanistuimen väliin kiilattuna ja saumasin. Hankalasta asennosta huolimatta yritin tehdä tosi huolellista työtä. Kiroilin ääneen ylimielisiä putkimiehiä, jotka välttämättä haluavat asentaa putket ja saniteettikalusteet vaikka lattia ei ole valmis. Putkimiehen mukaan "se ei ole ongelma", eikä se varmasti sen ongelma ollutkaan. Eihän se minulle mikään ongelma olisi sekään, jos heittelisin sen putkimiehen kamppeet hissikuiluun. Onneksi minä olen ilmaista työvoimaa, sillä ammattimaisen laatoittajan tilipussiin tuollainen temppu tekisi jo tuntuvan loven.

Kun opastajani aikanaan - ehkä noin puolen tunnin tuhertelun jälkeen - tuli tarkastamaan tulosta, häntä kyllä enemmän itketti kuin nauratti. Oli meinaan helkkarinmoinen sotku siellä vessassa (kuinkas survot saumausainetta siististi putken, seinän ja laatan välissä olevaan koloon, kun putken etäisyys seinästä on senttin verran ja laatan yläreuna samalla korkeudella putken kanssa?). Onneksi oli huolellisesti kiinnitetty leveä maalarinteippi seinässä.

Ei sen laatan päälle nimittäin mitään saumausta laiteta, siihen pitäisi tulla silikoni sitten joskus aikanaan. "Ylös asti" tarkoitti, että pystysauma ei saa yläreunasta jäädä irvistämään vajaana.

Saumausaineen pois rapsuttelemiseen (mm. niistä putkien seinäkiinnikkeistä) ja jälkien siivoamiseen menikin sitten jonkin verran enemmän aikaa kuin siihen alkuperäiseen (väärin tehtyyn) hommaan, joka sekin oli ihan tarpeeksi vaivalloista.

Mitä tästä pitäisi oppia? No ainakin se, että ensimmäistä kertaa jotakin tehdessään kannattaa varmistaa, että saatu vastaus tosiaankin liittyy esitettyyn kysymykseen. Ja että aloittelijaa ei ehkä kannata jättää puoleksi tunniksi tuhertelemaan ilman, että muutaman ensimmäisen minuutin sisällä tarkastaa, mitä se oikein touhuaa. Ahkerasti tehden saa melkoisesti aikaan lyhyessäkin ajassa!



14. huhtikuuta 2007

Elämä on kompromissia

Pari vuotta sitten sain mukavasti karvarouskuja (ämpärikaupalla), kantarelleja ja mustikoita aivan läheltä, vajaan kilometrin säteeltä takapihasta. Eikä ollut edes hirvikärpäsiä. Suppilovahveropaikat kartoitin myös, tosin niiden syötäväksi kerääminen on vähän epämiellyttävää näin Tsernobylin laskeuma-alueella. Vaikka ei niitä meillä paljon menisikään, kun maku on mielestäni semmoinen vähän äitelänimelä, olkoonkin että tuoksu on herkullinen.

Kantarelleja sammalikossaViime vuonna ei tullut mustikan mustikkaa ja ajatus sienten etsimisestä meni suorastaan vitsin puolelle. Oli kuiva kesä, ja joku perkele meni vielä kaatamaan sen hyvän marja-alueen metsän. Aluksi luulin, että sieltä vain korjataan pois isoimmat puut ja metsä jää, mutta meni koko metsä ja pohja kuivui ritiseväksi. Kerran kävin katsomassa ja teki mieli itkeä. Potkin kantoja ja kiroilin. Joku ohikulkija sanoi, että siihen tulee 5000 hengen asuinalue. Kepit, joita olin luullut latumerkeiksi (se oli hyvää ulkoilualuetta), olivatkin tienpohjan merkkejä.

Eipä olisi tullut silloin mieleen, että vajaa vuosi myöhemmin pyllistelen kontallaan kolmannen tai  viidennen kerroksen lattialla sen entisen parhaan mustikkapaikan kohdalla pää ahtaan, hämärän pikkuvessan tai saunakopin nurkassa, sovittelemassa kohdalleen jotakin pikkuriikkistä kaakelinpalasta.

Se on parempi että se 5000 asukkaan kerrostaloalue tulee siihen vanhemman asuinalueen jatkoksi, eikä sitä samaa sakkia asuteta uusiin omakotitaloihin jonnekin keskelle koskematonta metsää, minne pitää vetää teitä ja kunnallistekniikkaa kilometritolkulla ja josta ne sitten asukkaat joka ikinen päivä henkilöautoilla ajelevat yksi kerrallaan muualle töihin ja asioille.
Se on hyvä
, että minä opin joka päivä lisää hyödyllisiä taitoja, joilla voi kenties jonain päivänä tienata elantonsa ihan oikeissa töissä (sen sijaan, että möisin ihmisille turhanpäiväistä p**kaa puhelimessa).
Se on hyvä
, että ihmisille on töitä ja että rakennusmestarit ja muut valvovat silmä kovana työn ja materiaalien laatua  -   laadukas kestää pidempään käytössä ja tulee vähemmän luonnonvarojen haaskausta, kun ei tarvitse purkaa ja korjata, vaan tehdään kerralla riittävän oikein.

Mutta niitä ikuisesti menetettyjä mustikoita ja kantarelleja ei saa ajatella, eikä sitä miltä se metsä kuulosti ja tuoksui loppukesän ja alkusyksyn iltoina. Muuten ei tule työnteosta ja oppimisesta mitään, tulee vain henkinen umpisolmu. Elämisen taito (ja laatoitus) on paljolti kompromissien tekemisen taitoa.



12. huhtikuuta 2007

Kontaten

Polvet ovat kipeät toisen perättäisen päivän konttaamisesta. Tänään kontattiinkin sitten koko päivä, eilen vain osan aikaa. Huomenna taitaa olla tiedossa rankkatahtinen päivä ja lisää konttaamista, koska isot alueet laattapintaa odottavat saumaamista. Laatoittajat puolestaan saavat palkkansa vasta, kun pinnat on valmiiksi saumattu.

Olen tehnyt pieniä hankintoja ja lisäyksiä työhaalareihin: hommasin hiuspannan näköisessä vehkeessä kiinni olevat korvatulpat (koska en ikinä muuten ehdi kaivaa korvatulppia esiin ja tunkea niitä korviini, kun melu alkaa), rullamitan, pari kynää ja puukon. Aloittelijan opastaminen on varmasti tarpeeksi rasittavaa ilman, että tarvitsee jakaa jokainen yksinkertainenkin työväline. Kuulosuojaimia hankkiessa ei tietenkään tullut mieleen ostaa sieltä rautakaupasta samalla reissulla halpaa puukkoa. Ostin siis tänään ruokatunnilla lähikirpparilta tuliterän Rapalan kalastuspuukon, jota ei todellakaan ole tarkoitettu laastin rapsutteluun, mutta olkoon. Markettimoraa ei lähikaupoista ruokatunnin puitteissa löytynyt.

Koululta annettuun henkilöllisyyskorttiin liimasin hieman nätimmän passikuvan jo viime viikolla, heti kotiin päästyäni. Tämä taitaa olla asiakirjaväärennös, mutta se vierustoverin koululla  räpsäisemä kuva oli kyllä tosi ruma. Korjasin korttiin myös sukunimen oikeinkirjoituksen. Väärentämistä sekin, vaikka vain oikaisin kirjoitusvirheen? Nyt siinä kortissa on sellainen naama, jonka itse tunnustan omakseni ja oikea nimi (eli sama kuva ja samat tiedot kuin ajokortissani).

Rautakaupassa tuli vilkaistua myös työhaalareiden hintoja. Ei hyvää päivää?! Satasen molemmin puolin liikkuivat  -  tarjouksessa. Tästä huolimatta tuunasin minulle lainaksi annetun haalarin niskaa kangassaksilla. Vaihtoehtona oli joko kaksi isoa rakkoa niskassa ja työjakson keskeyttäminen niiden vuoksi tai saksien käyttö. Heti helpotti ja ompelukoneella huolittelut. En usko, että kukaan edes huomaa mitään, ellen itse sormella näytä mistä kohtaa niitä on tuunattu.

Jokaisena elämän päivänä on hyvä löytää jotain, josta voi olla aidosti kiitollinen. Viime päivinä olen ollut erityisen kiitollinen haalareiden polvitaskuihin tungetuista polvisuojista. Nekin ovat kalvaneet mustelmat sääriin, mutta ilman niitä ei olisi tullut kontaamistouhusta yhtään mitään. Polvipehmusteet ovat kyllä tosi hieno keksintö!



11. huhtikuuta 2007

Kuraleikkejä

LaastilastaOlen nyt kaksi päivää kulkenut kahden eri laatoittajan (naisia) kintereillä ja koettanut imeä itseeni tietoa. Olen oppinut mm. että laattalaasti näyttäisi olevan sopivan paksua, kun se on suunnilleen yhtä paksua kuin murokakkutaikina (esim. tiikerikakkuun). Sokerikakkutaikinan paksuinen laasti on liian löysää, paitsi korkeintaan seinien tasoitukseen. Ja aivan kuten kakkutaikinankin kanssa, sekoittaminen tapahtuu sähkövatkaimella eikä taikinaan saa jättää jauhoklimppejä. Niistä ei tykkää kukaan.

Koskaan ennen en ole kokeillut murokakkutaikinan levittämistä seinään laastikamman avulla, mutta hauskaahan se oli. Ei helppoa, mutta hauskaa. Huomenna onnistuu sekin ehkä jo paremmin ja pienemmällä sotkulla. Sotkun määrä on kääntäen verrannollinen tuntiansioon. Tämänkin olen oppinut. Mitä kauemmin menee työkalujen ja erilaisten tarvikkeiden etsimiseen, sotkujen siivoamiseen, tupakointiin sekä työ- ynnä muiden kavereiden viihdyttämiseen, sitä hitaammin syntyy valmista seinäpintaa. Rahaa tietenkin maksetaan sen valmiin pinnan perusteella.

On myös ollut hauska seurata kahden eri ihmisen työskentelytapoja. Molemmat ovat koulutukset käyneitä ammattilaisia, jotka pystyvät täysin itsenäiseen työskentelyyn, mutta työtavat ja -otteet ovat hyvinkin erilaiset. Toiselta opin toista, toiselta toista.

Nyt ei saa tulla flunssaa! Tämä on ihan liian hauskaa, että voisi ajatellakaan jättävänsä yhtään työpäivää väliin!



7. huhtikuuta 2007

Heinäkenkä

Heinää kengässä eli ohraruohokenkä
Pitkäperjantai on vielä hiljaisuuden ja mietiskelyn aikaa, vasta sunnuntaina on aika juhlia. Siis jos näitä kristillisiä juhlia haluaa oikeaoppisesti viettää. Taitaa nykyään olla samanlainen luterilaisten mässäily- ja lomailujuhla niin pääsiäinen kuin joulukin, vaikka pääsiäisen pitäisi olla vuoden tärkein kristillinen juhla, jouluakin merkittävämpi.

Joka tapauksessa:

Hyvää pääsiäistä kaikille Perhosefektin kävijöille!

Heinäkengän tekemisestä on lisää tietoa sisustussivulla.


5. huhtikuuta 2007

Turvallista pääsiäistä!

Pääsiaisen aikaan on luvassa kesänopeusrajoituksia, myrskyisää talvisäätä ja runsaasti liikennettä, josta osalla on jo kesäkumit alla - sekä sukuloinnista loppuun kuluneet hermot. On joko nälkä tai ähky ja pitäisi ehtiä jonnekin telkkarin ääreen katsomaan joko jääkiekkoa tai formuloita. Onnea vain kaikille pääsiäisliikenteeseen. Katastrofin ainekset ovat tosiaankin taas ilmassa.

TyöturvallisuuskorttiAsiaan: Koulutusten esittelypäivänä joku muistaakseni mainitsi (tai esitti väitteen), että osa rakennusalan työttömistä on työttömänä, koska heillä ei ole voimassaolevaa tulityökorttia tai työturvallisuuskorttia. Mahtaako olla perää? Ainakin työturvallisuuskortin suorittaminen oli melko simppeli operaatio, joka vaati lähinnä hyviä istumalihaksia.

Kahdeksan tunnin päivä työturvallisuusasiaa voi olla raskas pläjäys, mutta lopun tentti onneksi on nopea, rasti ruttuun -tyyppinen oikein-väärin -kysely. Tosin sen kahdeksan tunnin luentoputken ja kalvosulkeisten jälkeen alkaa luetun ymmärtäminen olla hieman heiveröisissä kantimissa. Yksinkertaiset väitelauseet ovat melkoista hepreaa. Mikä tilaaja, mikä toimittaja? Keitä nämä tilaajat ja toimittajat oikeasti ovat jollain isolla työmaalla? Entäs pienellä työmaalla?

En viitsinyt kysyä pistemäärääni, vaan minulle riitti tieto, että läpi meni ja kortin pitäisi olla tulossa parin viikon kuluttua. Nyt on neljä päivää aikaa sulatella uusia asioita ja tiistaina on vuorossa siirtyminen tositoimiin. Käsikäyttöinen harjanvarsi kutsuu ihan oikealla työmaalla.



3. huhtikuuta 2007

Laskentoa

Laskepa äkkisiltään, paljonko on 0,23456 kertaa 0,01345. Jos ei onnistu päässälaskuna, niin paperiakin saa käyttää. Laskimeen ei saa turvautua. Onnistuuko? Turha mutkutella, ihan varmasti on peruskoulussa opetettu! Ei nyt vain juuri satu mieleen, miten tuo pilkku tuossa asetellaan... tai kuinka se äksä pujotellaan ulos jostain ensimmäisen asteen yhtälöstä, jossa on yhdet sulut ja niiden lisäksi pelkkää vähennys- ja kertolaskua. Toisin sanoen nolosti jäi pari simppeliä laskua laskematta, kun taskulaskin ei ollut tuomassa valheellista viisaudentuntoa.
Moottorisaha
Sirkkelin (kuva eilisen postauksessa) käyttöä kokeilin. Vääntöä sellaisesta löytyy. Moottorisaha on hauska vimpain. Sitäkin kokeilin. Muistaako joku vielä 1980- ja kenties jopa 1990-luvulla arkkupakastimien kylkiäisinä jaettuja sähkökäyttöisiä pakastesahoja? Sellainen tuntuu moottorisahaan verrattuna suorastaan vaaralliselta kapineelta. Ja niitä sitten jätettiin huoletta keittiöön koulusta palaavien lasten ulottuville!
Käsisirkkeli
Myös käsisirkkeli on nyt entistä tutumpi vekotin, samoin sähköllä toimiva höylä. Paineilmalla toimiva naulapyssy potkaisee mukavasti, huomasin.

Olen porukan ainoa nainen tällä kertaa. Niinpä minä sain kokeilla kaikkea, pikkupojat (teoreettisesti voisin ehkä olla parin nuorimman äiti) yrittivät luimuilla maailmanmiehen näköisinä, et joo, kyllä nää on ihan tuttuja juttuja. Yhdellä on pikkurillistä vain puolet jäljellä. Se varmaan onkin kokeillut sahaamista, niistä muista en tiedä. Huomenna jatkuu.



2. huhtikuuta 2007

Tutustutaan työkaluihin

Huomenna tutustumme työkaluihin, kirjoitamme saneltua tekstiä ja laskemme yhtälöitä. Tarkoitus on ilmeisesti hienovaraisesti tutkia, osaammeko lukea, laskea ja kirjoittaa. Ei saa nauraa! Eivät ne nyt niin itsestäänselvyyksiä ole nykypäivänäkään. Ei ole aikuiselta ihmiseltä ollenkaan helppo loukkaamatta kysyä, että osaatkos laskea jakolaskua ja mitenkäs se aakkosjärjestys on jäänyt mieleen.

Nykyään melkein kaikki kouluikäisten ongelmat into piukassa suorastaan ylidiagnosoidaan, mutta miten mahtaa olla erityisopetuksen kanssa? Tavoittaako se varmasti kaikki  -  nekin, jotka pistävät koko nuoren ihmisen energiallaan lujasti hanttiin? Kun määrärahat ovat tiukilla, voi tulla kiusaus keskittyä erityisopettamaan pääasiassa niitä yksilöitä, jotka edes suunnilleen säännöllisesti näyttäytyvät koululla.

SirkkeliMielenkiintoista on, että huomenna myös tutustutaan sellaisiin vempaimiin kuin jiirisaha, sirkkeli, moottorisaha ja paineilmanaulain. Työturvallisuuskoulutus on strategisesti sijoitettu sitä seuraavaan päivään. Pitänee siis olla varovainen ihan maalaisjärjellä, ilman tenttiä ja todistusta.



***