Tietsikka otti nokkiinsa sunnuntaiaamuna kun tämä piti julkaista. No, tässä se on - vain vajaan viikon verran myöhässä!

Arkiterapeutti Kops kirjoitti jokunen päivä sitten sanan- ja ajatuksenvapaudesta. Luin kirjoituksen nopeasti läpi ja ajattelin, että en todellakaan jaksa tuota aihetta vähään aikaan sorkkia. Taisteluväsymystä, enkä sitä paitsi ihan joka hetki tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin. Arkiterapeutin tietyissä kirjoituksissa (ja niiden kommenteissa) vain näyttää olevan sellainen harmillinen piilotettu ominaisuus, että ne tarttuvat alitajuntaan eikä niistä pääse irti, ennen kuin on ajatellut asiaa. No, täytyy siis ajatella ja kommentoida.

***

Luin tuon Kopsin blogimerkinnän uudelleen läpi, jotta voisin napakasti pureutua johonkin erityisen tärkeään kohtaan ja huomaan, että minulla ei ole mitään lisättävää. Vain paljon mykkiä kysymyksiä, joita syntyy lisää sitä mukaa, kun edellisen saa muotoiltua. En halua puolustaa mitään kohtaa, enkä vastustaa mitään. Erityisen hämmentävä oli lopun toteamus: "Vaan hassua sinänsä, on olemassa ihmisiä jotka voivat hyvin vahvempien ihmisten ohjauksessa, eivätkä valita ollenkaan, vaan ovat tyytyväisiä." Tämä on tosiasia. Pitäisikö sille tehdä jotain vain onko se hyvin noin? Riippuu kai siitä, mihin ne vahvemmat ovat matkalla ja pysyvätkö ne varmasti vahvoina ja terveinä ikuisesti. Luulisin?

Valmistautumista

Kun joulu  -  kolme päivää, joiden aikana pitäisi olla yhtä aikaa joka paikassa ja olipa missä hyvänsä milloinkin, on koko ajan pikkuisen väärässä paikassa  -  nyt on mitenkuten kunnialla takanapäin, on aika valmistautua uuteenvuoteen ja sen jälkeen alkavaan uuteen vuoteen.

Kahdesta kutsusta huolimatta pihtasin verenluovutusta viimeiseen saakka, mutta tapaninpäivänä vihdoin luovutin. Hienostihan se pyhäpäivänä sujui, kun ei ollut nimeksikään jonoa. Seuraava kerta on sitten aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua, joten siinä on yksi asia hoidettuna pois päiväjärjestyksestä aina vaalien jälkeiseen aikaan saakka. Seuraavana aamuna en kylläkään meinannut päästä sängystä ylös, kun huippasi oikein kunnolla. Tätä se kuntoilu teettää: Verenpaine lienee laskenut mukavasti levossa ja aamulla se olikin jo pyörryttävän matalalla. Onneksi on kahvi, jolla saa taas paineet päänupissa kohdalleen!

On siis kaikkinaisen valmistautumisen aika. Ainakin ensi vuoden joulukorttien tekemiseen tämä on kaikkein otollisinta aikaa, kun tyhjennettyjä lahjakääreitä ja erilaisista joulukoristeista irtoavaa materiaalia on runsain mitoin saatavilla. Jos nyt saa aikaiseksi laittaa kasaan ne ensi vuoden kortit, niin on sekin pois ensi joulun paineista. Jos siis muistaa merkitä asian uuteen kalenteriin sinne jonnekin marraskuun kohdalle. Muussa tapauksessa ne valmiit kortit muistuvat mieleen vasta, kun uudet on jo väkerretty viime tingassa valmiiksi...

Eduskuntavaalitkin ovat tulossa. Ilmeisesti "ihan kaikki" kaikissa puolueissa ovat pantanneet kampanjansa todellista käynnistämistä joulun yli ja hyvä niin. Eiköhän noin kolme kuukautta riitä tuohon yleiseen hulinaan ja pälpätykseen. Minä aloitin valmistautumisen tapaninpäivänä, jolloin yritin lukea oikein kunnolla ja ajatuksen kanssa Vihreän Langan välissä tullutta Vihreän Liiton jäsenkirjettä, jossa oli  perustulomallin ABC. Kyllä minä sen nyt taidan tajuta, mutta kun se pitäisi varmaankin osata esitellä muutamalla napakalla lauseella demarien  tai kokoomuksen tai keskustan vaalimökillä jo käyneille hapannaamoille helmikuisessa pakkasessa... Tämä suoritus todellakin vaatii vielä lisää huolellista suunnittelua, mutta eiköhän siitä selvitä.

Pientä henkistä valmistautumista edellyttää myös henkilökohtainen panos Tipaton Tammikuu -perinteeseen. Onhan se hyvä ja terveellinen juttu, mutta ennen kaikkea laskelmoivana ihmisenä ajattelin, että siitä saa hyvän startin omaan Rantakuntoon kesäksi -projektiin eli painonpudotukseen. Joulun jälkeinen lukema on = x eli sama kuin ennen joulua. Jesss! En kyllä tiedä mistä moinen johtuu, mutta hällä väliä, iloinen yllätys vaa'alla oli tervetullut. Ensi viikkoon mennessä kylläkin pitäisi saada lukemaan edes jotain miinusta aikaiseksi. Noinkohan onnistuu kuohuviinillä, glögillä ja natsos tsiis boolsseilla?

Ahistaako?

Meillä on Suuri Joulusiivouspäivä huomenna. Taloudessa on kaksi tehokasta ja väsymätöntä "normalisaattoria", jotka todennäköisesti piilottavat todistusaineiston siivousponnisteluista lauantai-iltaan mennessä, mutta yritetään nyt kuitenkin. Ainakin tulee pölyt pyyhittyä. Sain  tänään vanhalta ystävältä pari vinkkiä joulusiivoukseen:

Omista pohdinnoistani voisin lisätä tähän, että jos aikataulu mättää siivouksen suhteen, niin kattovalot sammuksiin ja kynttilävalaistus, jolloin pölyt eivät näy. On käytännöllisesti katsoen mahdotonta ottaa jouluisia valokuvia, joissa piirongin alle unohtuneet villakoirat näkyisivät kunnolla! Vai onko Teillä perhealbumissanne kuvia menneiden vuosikymmenten joulunaikaisista pölypalloista?

Vanhassa vara paras

Mikä tota vaakaa vaivaa?

Paras aika aloittaa joulukilojen karistus on juuri nyt. Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty? Juuri nyt ne ylimääräiset massäilykilot alkavat kertyä. Onko muka olemassa sellaista ihmistä, joka ehtisi muuttaa kahdessa tai kolmessa päivässä syömänsä juhlaruuan samassa ajassa kolmeksi kiloksi rasvaa?  Homma lipsahtaa niin helposti siihen, että kun varaa yhden suklaarasian lahjaksi, niin toisen ottaa omaan käyttöön  -  vahvistukseksi vain, ei toki ahneuksissaan!  -  tässä lahjoja paketoidessa. Sellaista Nalle Puh antamassa hunajapurkkia lahjaksi -touhua. Ja hunajapurkilla käydään ahkerasti ainakin uuteen vuoteen saakka, jolloin on taas uusi juhlamenyy tiedossa. Sen aterian rääppiäisiä siinä sitten päivä tai pari päälle.

Marmeladit ja suklaat kun ovat niiiin paljon edullisempia, kun ne ostaa kolmen, neljän tai kuuden paketin tarjoussatsina. Säästä jopa 30 senttiä per suklaarasia ja maksa sitten keskimäärin 30-40 euroa kuukaudessa jumppa-, uimahalli- ja salimaksuina, että saat taistella sitä todella edullista rasvaa pois vyötäröltäsi. Hmm... Olen sieltä täältä lukenut, että Heinzin suku omistaa sekä paljon ruoka- ja pikaruokateollisuutta että Painovartijat (siis sen ylikansallisen firman). En ihmettelisi, jos tämä on totta. Mitä muuta se olisi kuin helkkarin hyvää bisnestä?

Osa lähtöpainosta on ihan oikeasti muutakin kuin rasvaa, koska olen valmistellut tätä käymällä 1-3 krt/vko kuntosalilla nyt jo reippaat kolme kuukautta. Suurin osa ei ole lihasta eikä nestettäkään, vaan ihan turhaa tavaraa ja huonoja selityksiä. Saa nähdä, kuinka hyviä selityksiä ehdin keksiä ensi kesään mennessä. Onhan tässä jopa 26 viikkoa eli 6,5 kk aikaa niitä sepitellä.

Sunnuntain lehdessä olleen kuvani komeine kaksoisleukoineen voinkin liisteröidä jääkaapin oveen motivointitarkoituksiin. Oli se vaan aika inspiroiva kuva ainakin siinä mielessä!

16. joulukuuta 2006

Piparintuoksua

Tein uudet jouluverhot ja joulupöytäliinan. Verhokangas on uutta, mutta niin paksua ja hyvälaatuista, että odotan sen kestävän käyttöä ainakin seuraavat 40 vuotta. Toisin sanoen tältä minun keittiöni pitäisi näyttää myös joulukuussa 2046, kun lapset tulevat omien lastensa kanssa käymään. Jos ja jos ja jos... toisaalta on öykkärimäistä suunnitella mitään vuosiksi eteenpäin, kun elämä todellisuudessa on täysin  ennalta arvaamatonta ja kaikkinainen asioiden hallinta pelkkää harhaa. Kaikki voi olla aivan toisin yhdessä silmänräpäyksessä. Toisaalta kestävästä kehityksestä on turha edes puhua, jos ei uskalla rohkeasti ja umpiröyhkeästi katsoa pitkälle, vuosien ja vuosikymmenten päähän. Jopa satojen vuosien päähän. Mitä muuta tämä nykyinen kertakäyttökulttuurimme on kuin kainostelevaa silmien sulkemista siltä mahdollisuudelta, että saattaa tulla vielä huominenkin päivä ja sitä seuraava?

Jämäkän pöytäliinakankaan hankin alunperin 5-6 metrin palana joko olohuoneen verhoiksi tai sohvan uudelleenverhoiluun. En muista kumpaan tarkoitukseen. Kangas kuitenkin päätyi pöytäliinaksi myyntipöytäni päälle. Moneen kertaan se on pesty, mutta pitää värinsä ja kuosinsa. Myyntitouhujen loputtua revin kankaan kahteen osaan, jotka molemmat ovat toimineet pöytäliinoina perhejuhlissa. Häpeäkseni on sanottava, että sellaisinaan, päistä rispaavina, koska en tiennyt, mitä niistä vielä tulee ja reunojen huolittelu olisi syönyt monta senttiä hyvää kangasta. Nyt toisesta palasta tuli lopullisesti joulupöytäliina. Verhojen ompelusta jäi noin 40 cm leveä kaistale piparkakkukangasta, jonka ompelin ruskean kankaan keskelle. Reunoilta jäi sitten vastaavasti kapeat kaistaleet ylimääräistä ruskeaa kangasta. Niissä on hyvä alku tilkkutyölle, josta saan aikanaan tyynynpäälliset olohuoneeseen. Tai sitten jotain muuta.

Eilen leivoimme lasten kanssa piparkakkuja. Oikeastaan tuo ilmoitus pitäisi kirjoittaa isoilla kirjaimilla: Eilen Leivoin Omien Lasteni Kanssa Pipareita Ensimmäistä Kertaa Ikinä. Ei mitenkään maailmaa mullistavaa, mutta aika iso juttu yksilötasolla. Piparintuoksu on muutenkin niitä hyviä asioita joulussa. Nyt kun vielä saamme haalittua hissun kissun jouluruuat kasaan ensi viikon aikana, niin jo perjantaista alkaen voimme koteloitua kokonaan kotioloihin eikä tarvitse paljon ajatuksia uhrata ostoshelv... eikun ostosparatiisien hulinoille.

Ihminen on ällistyttävä eläin

Luin eilen illalla nukkumaan mennessä Linkolan kirjaa "Voisiko elämä voittaa", mikä ei kyllä ole suositeltava temppu, jos aikoo vielä samana yönä saada nukuttuakin. On se sen verran hyvin perustellusti masentavaa. Kun vielä jatkuvasti sataa lumen sijasta vettä, ulkona on liian lämmintä, lumenpuutteen vuoksi on jatkuvasti pimeää (keskellä päivää hämärää) ja lapset kiipeilevät seinille, kun eivät pääse kunnolla ulos leikkimään, niin pitäisi valita vähän viisaammin lukemistonsa. Melkein yhtä huono valinta oli joskus lukioaikoina Linnan "Tuntematon sotilas". Koulu- ja joulustressiin yhdistettynä (nuorempana jaksoi stressaantuakin jotenkin tehokkaammin!) näin joulupukin reellä maamiinaan ajavia joulutonttuja kun pistin silmät kiinni...

Sitä suuremman riemastukseen valtaan minut sai tänään iltapäivällä Suomi24 :n keskustelupalsta, sen askartelu- ja käsityöosasto. Nauroin kippurassa - ehkä helpotuksesta? En tiedä, mutta nauroin niin että alkoi jo vesi valua silmistä. Ihminen on kyllä niin sitkeä ja juonikas eläin, että voisi melkein uskoa sen juonivan itsensä hengissä läpi tästä ekokatastrofistakin. Ihan varmasti aina joku selviytyy!

PS. Tiesittekö, että Islannissa on ällömakean, möhömahaisen cocacola-pukin sijaan iso lauma pääasiassa ilkeitä joulupukkeja? Asiasta raportoi Sanni hulvattomassa islantilaisessa joulukalenterissaan. Tästä reipastuneena koetan saada ohjesivulleni uusia jouluaskarteluohjeita kuvineen ennen puoltayötä.

PPS. Sähläsin aikani kuvien kanssa - kun ottaa salaman kanssa digikuvia ikkunassa roikkuvista koristeista niin tulee pääasiassa kuvia salamavalosta - ja sitten sain kuulla, että kyseinen askartelu on tulossa viikonloppuna sanomalehtijuttuun. Joten täytyy keksiä joku muu askartelu julkaistavaksi sitä ennen, tämä on varattu lehteen!

Bensaa hiillokseen - fiksua?

Jo kolmas keskustelunavaus "erään" käsityöfoorumin sensurointi- ja moderointipolitiikasta on poistettu Suomi24:n Harrastukset-> Askartelu ja käsityö -keskustelupalstalta. Sanoisin, että viime hetkessä, sillä ilman tuota temppua keskustelu aiheesta olisikin jo hiipunut ja unohtunut pois muiden, helpompien ja mukavampien aiheiden tieltä. Mutta ei, joku tai jotkut halusivat heittää bensaa hiipuvaan hiillokseen. Olisi hauska tietää, onko kyseessä keskustelun aiheena olevan foorumin kannattaja, vastustaja vai joku ulkopuolinen taho, joka haluaa nähdä, mitä nyt tapahtuu.

Laitoinko minä kahteen ensimmäiseen keskusteluketjuun linkin tänne? En, sen teki joku muu, eikä minun pyynnöstäni. En kuitenkaan pyytänyt noita linkkejä poistamaankaan. Minulla ei ole kaupattavana muuta kuin käsityöohjeita ja -ideoita, sekä kannustusta ekologisten ja eettisten näkökohtien huomioimiseen - kaikki lukijoille ilmaiseksi, minun kustannuksellani. Lisäksi tuputan tietenkin omia erehtymättömiä mielipiteitäni siitä sun tästä, mutta jaksan uskoa, että jokainen lukija osaa suhtautua niihin juuri niin kuin pitääkin: Yhden ihmisen totuutena. Vastaankin saa sanoa. Minä loukkaannun, mistä loukkaannun, mutta se ei ole riittävä syy tukahduttaa toisen ihmisen oikeutta sanoa asiaansa.

Osallistuinko keskusteluun jonkun muun ensin avattua keskustelun Suomi24:ssä? Kyllä, koska katsoin, että minulla on siihen avoimella keskustelupalstalla yhtä suuri oikeus kuin kaikilla muillakin. Tosin en kyllä kannata pahimpia spekulaatioita siitä, kuinka tiukka kuri liittyisi yksittäisen ihmisen liiketoimintaan. Siinä epäilyssä ei ole järkeä. Pikemminkin uskon, että kurinpito on vaihe vaiheelta karannut käsistä ja nyt siitä kärsivät yhtälailla kaikki, sekä kurissapidettävät että kurinpitäjät.

Kaksi viikkoa jouluun

Kipitin 8. päivänä kuluvaa kuuta kirjastoon ja lainasin sen Pentti Linkolan kirjan, josta oli se kauhea älämölö juuri ennen kuin alkoi 1990-luvun lama ja kaikki kävivät joukolla Esko Ahon kimppuun. Huomasin, että olen varmaan kuullut siitä kirjasta enemmän kommentteja kuin kirjassa itsessään on kirjoitettuja sanoja, mutta koskaan ei ole tullut mieleenkään lukea sitä kirjaa itseään. Nyt on varmastikin lukemisen aika, kun kohut on kohistu ja muutama muukin kuin Linkola on alkanut huomata, että maailmassa tapahtuu kummia asioita. Luen, mietin, raportoin jos on aihetta. On se kyllä vähän erilainen kuin odotin.

Kummallisista asioista puheen ollen: Pikkujoulut. Minulla oli tänä vuonna yhdet, joissa viihdyin kokonaista kaksi tuntia. Siitäkin ajasta puolet meni Tampereen vihreiden syyskokouksessa ja toinen puoli erinomaisen maukasta, mutta täysin vegaaneille sopivaa jouluateriaa mutustaen. Viiniä oli tarjolla, mutta jätin tällä kertaa väliin, kun naama punotti muutenkin (räikeänvärinen mehujäätelö tyhjään mahaan ennen kokoukseen lähtöä tuotti lievän allergiareaktion?). Onnistuneet pikkujoulut ilman liharuokaa ja alkoholia! Mitä se sellainen meininki oikein on? En oikein tunnista itseäni tästä kuvasta. Kotona on niin kivaa, että mitä huvitteluun tulee, kaupungilla riekkuminen ei pääse edes samaan sarjaan kilpailemaan.

Joskus aiemmassa elämässä on kyllä tullut riekuttua ihan riittämiin. Menohan on usein juuri sellaista kuin tässä kappaleessa: Lihatiskille (mp3). Röh röh ja kot kot. Elämä voi olla yhtä pikkujoulua ympäri vuoden, kun sen sopivasti oivaltaa.

Poks! Vai pöf?

Vuoden turhakkeeksi on valittu kahdet puhelinluettelot samalle alueelle. Hyvä valinta! Lähivuosina turhakkeeksi voisi olla ehdolla yksikin puhelinluettelo samalle alueelle, koska jossain kohtaa on tultava vastaan se raja, jolloin numerotiedusteluun soittaminen muutaman kerran vuodessa tulee kuluttajalle halvemmaksi kuin paperille painetun, jo ilmestyessään runsaasti vanhentuneita numeroita sisältävän puhelinluettelon kustantaminen. Vai ohitettiinko se piste jo?

Minulle tavaroiden turhuuden perusstandardi on Poksahtava Pussi. Ranskassa vissiin säilytetään jossain metrin mallia, johon kaikki muut metrin mitat perustuvat. Minä mittaan tavaroiden turhuutta arvioimalla, montako poksahtavaa pussia on esim. yksi kaupunkimaasturi tai uudenvuodenraketti (K-18).

Se pussijuttu menee näin: Ensin porataan vähän pirun syvä reikä ja pumpataan sieltä reiästä öljyä. Perustetaan kaivos ja louhitaan sieltä metalleja ja muita aineita. Kuljetellaan raaka-ainetta paikasta toiseen ja jalostetaan. Kuljetetaan lisää. Tehdään metallinväristä muovifoliota. Toisessa tehtaassa tehdään pieniä muovikapseleita, joissa on vettä sisällä. Kemiantehtaassa sekoitellaan ja erotellaan kemikaaleja ja väriainetehtaassa valmistetaan painoväriä, jolla siihen folioon tehdään vähän siistit painatukset. Kuljetellaan tavaraa paikasta toiseen joka välissä. Tehdään pussitehtaassa metallinvärisestä, moniväripainetusta muovifoliosta pieniä pusseja, joiden sisään laitetaan (leivin?)jauhetta ja nestekapseli. Suljetaan pussit, pakataan laatikoihin ja rahdataan ne muutaman meren ja parin mantereen yli Suomeen.

Suomessa torikauppias ostaa foliopussilaatikon tukusta ja rahtaa sitä ympäri maata markkinapaikalta toiselle. Jossain päin maata - sanotaan nyt vaikka Tampereen Tesomalla - rääväsuinen ja uhmakas pikkujamppa ostaa kaverien yllytyksestä pari pussia muutamalla kymmenellä sentillä kappale. Sitten se vääntää pussin sisällä olevan kapselin rikki, heittää pussin maahan ja jää odottamaan poksahdusta. Pussi turpoaa hitaasti ja halkeaa vaimeasti mossahtaen: "pöf". Pikkujamppa on pettynyt, menee otsa rypyssä pussin luo ja polkee sitä pari kertaa jalallaan. Kaljapullostakin olisi lähtenyt parempi poksahdus. No, eipä tuo kokeilu maksanut kuin muutaman hassun sentin. Käytetty pussi jää maahan, jossa se valuttaa viereensä nestelammikon ja pikkujampat rientävät tekemään jotain mielenkiintoisempaa. Ostamaan jotain muuta, josta lähtee enemmän ääntä. Taikka tatuointitarroja, jos Sakke lainaa kymmenen senttiä.

Kylläpä kannatti pumpata sitä öljyä ja rahdata raaka-aineita eri kuljetusvälineillä edestakaisin. Noita poksahtavia pusseja (jos siis kuuntelee tarkkaan ja läheltä) ei muuten kannata tehdä ja markkinoida yhtä tai kahta kerrallaan. Niitä tehdään satoja tuhansia kerralla. Niiden pikkujamppojen isät ostavat kaupunkimaastureita ja ihmettelevät otsa rypyssä, miksei tule hyvä olo. Miksi tulee vain "pöf". Systerin hyvä olo tulee ehkä jo seuraavan ripsiä tuuheuttavan uutuustuotteen mukana, vaikka edellinen ei saanutkaan N:ää rakastumaan. Pöf. Ja äiskä haluaa vaihtelun vuoksi ihan uuden ilmeen olohuoneeseen. Pöf. Paitsi lasku ja se kulutusluoton korko, josta kyllä syntyy meteliä, kun joku sen hoksaa tarkastaa.

Terkkuja Linkolan sedälle! Ymmärrän nyt ajatuksiasi aika paljon paremmin kuin silloin kahdeksantoistavuotiaana, kun yleisöluennollasi meitä elämänkatsomusopin kurssilaisia säikyttelit. Valitettavasti ymmärrän myös, miksi huokailit niin kovasti. Muistelen sitä tilaisuutta tarkemmin joskus toiste, näin joulun alla ei taida jaksaa. Vaikka kyllä siellä välillä naurettiinkin.

Amnesty muisti Pelastusrenkaan jäseniä joulukirjeellä sähköpostitse ja pyysi korotusta tukisummaan. Korotin eurolla kuussa. Kertyyhän sitä siitäkin, kun sen kertoo kahdellatoista.

On isompia ja on pienempiä murheita. Pienissä ja isoissa ongelmissa on usein vain mittakaavaero, kun asiaa alkaa oikein pohjiaan myöten miettimään. Vähän niin kuin puut ja niiden siemenet: ne ovat eri asioita, mutta niillä on tietty vääjäämätön yhteys.

Pistän lähestyvän joulun kunniaksi tähän mainoksen: Joku Raja! -kampanja pyrkii vetämään rajaa väärinkäytöksille niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Saa osallistua tai olla osallistumatta. Minä osallistun tässä ja nyt kertomalla asiasta eteenpäin.

Kukas me tänään poltettaisiin roviolla?

Nyt vähän harmittaa, että kirjoitin sen "kapinakirjoituksen" jälkilauseen niin kuin kirjoitin. Asiasta ja sen sivusta (pahasti!) oli keskustelua Suomi24:n keskustelupalstalla ja joku kirjoittajista sanoi suunnilleen näin: Siinä paikassa on paljon hyvää ja se hyvä on peräisin sen jäsenistä. Tämä on mielestäni paras mahdollinen kiteytys aiheesta. Olennaista on myös se, että tämä helmi pääsi esiin vasta, kun kissa oli nostettu pöydälle ja ongelmista voitiin kerrankin keskustella ääneen. Olkoonkin, että keskustelu lainehti miten sattuu rumia (älyttömiä!) syytöksiä puolin ja toisin heitellen, enkä omalta osaltani ollut ollenkaan pahoillani, että se lopulta poistettiin.

Mitä tulee ihmisen toiseen ihmiseen kohdistamaan vallankäyttöön, olin minäkin käsittääkseni jonkin sortin koulukiusaaja (kivitetään!), joten tiedän kyllä, miten tämä homma toimii. Olin myös koulukiusattu (säälikää elinikäisiä arpia kantavaa uhriparkaa), joten tiedän, miten mekanismi toimii siitäkin näkökulmasta. On hyvin vaikeata jälkikäteen arvioida, kumpaa olin enemmän. Nyt olen aikuinen, eikä aikuiseksi kasvaminen todellakaan ole tapahtunut tuskattomasti. Tiedän, että jos minulle olisi kymmenen tai viisitoista vuotta sitten annettu täysi valta kontrolloida muiden ihmisten tekemisiä ja sanomisia, olisin lopulta ollut vielä julmempi, pikkumaisempi ja itserakkaampi sensori kuin kukaan koskaan. Ainakin olisin hyvillä mielin pyrkinyt tähän tavoitteeseen. Homma täytyy hoitaa perusteellisesti, kun sen kerran aloittaa! Säännöt on tehty noudatettaviksi, ja mitä enemmän niitä on, sen parempi! Ongelmia? Tarkennetaan sääntöjä, tehdään pari lisää! Se olisi ollut yhtä aikaa hirveän hauskaa ja todella pelottavaa. Onneksi ei ollut valtaa jaossa keskenkasvuiselle.

Jos ja kun joku haluaa tätä keskustelua jatkaa millä tahansa foorumilla, suosittelen, että kukin aloittaa vetämällä keskustelun niin äärimmäisen henkilökohtaiselle tasolle kuin mahdollista. Se tarkoittaa huomion kohdistamista nimenomaan omaan itseensä ja niin rehellisiä vastauksia kuin oma psyyke suinkin jaksaa kestää. Miten minua saa kohdella? Miten minä kohtelen muita ihmisiä? Missä ovat minun rajani ja missä niiden pitäisi olla? Vasta tämän jälkeen - ja jos se ei tee kipeää, niin et ole tehnyt harjoitusta oikein - on varaa alkaa spekuloida muiden vaikuttimilla. Hyvää tarkoittava moderaattori, joka yrittää poistaa tämän itsetutkiskelun taakan kaikkien muiden harteilta, ottaa itselleen epäinhimillisen raskaan taakan. Se taakan alle voi vain rusentua, sillä sitä ei kukaan ihminen, ei edes ryhmänä, pysty kantamaan. Miettikääpä sitä. Herääkö myötätunto? Toivottavasti.

Ehdotan, että me terveet aikuiset, järkevät ja tuntevat ihmiset, vaadimme saada itse kantaa oman taakkamme. Ja kun itse reppunsa pakkaa ja kantaa, kannattaa tarkkaan miettiä, mitä sinne pistää vai pistääkö mitään. Kaikilla yleensä on jotain.

Miksi miehet pissaavat seisaaltaan?

Hurraa, olen omalta osaltani selvittänyt useita naissukupolvia vaivanneen mysteerin! Se tapahtui eilen Hesburgerin vessassa leikki-ikäisen ja taaperon kanssa. Se, miksi visaiset kysymykset ratkeavat parhaiten juuri vessakäynnillä, jää edelleen mysteeriksi.

Vessassa ei ollut pottaa. Leikki-ikäinen kuoriutui talvihaalareistaan suhteellisen helposti ja pissi tuettuna aikuisten pyttyyn. Taaperolla oli vaippa, mutta se halusi myös pissalle. Vuoroaan odotellessaan se änkesi innoissaan samaan koppiin, kolautti päänsä lavuaariin ja kaatui ahtaaseen koloon seinän ja pytyn väliin. Konttasi pitkin lattiaa (joka onneksi oli kuiva) ja ulvoi vähän. Sitten oli sen vuoro. Talvihaalari alas, sukkahousut alas, vaippa alas... Seurauksena hankala, monikerroksinen vaatemöykky kahden toppasaappaan välissä, mutta pylly paljaana kumminkin. Lapsi pytylle ja nerokas havainto: ei muuten tule onnistumaan tämä homma näin. Pienet pojat on rakennettu ruikkimaan ihan eri ilmansuuntaan kuin pienet tytöt. Ne (=pojat) on pakko riisua melkein alasti, ennenkuin värkki osoittaa oikeaan suuntaan pyttyyn pissaamista varten. Täytyy sanoa, että tämä oli varsin opettavainen kokemus, joka osui kohdalle vasta nyt, kun oma lapsi tuli potallakäynti-ikään.

Joulupukilta eli aviomieheltä toivon tänä jouluna: opeta poika pissaamaan seisaaltaan. Mahdollisimman pian mutta viimeistään kesällä. Istuinrenkaan asento on hienosäätöä, mutta mielellään lopuksi kansi kiinni - muuten tiputtelen vahingossa meikkejäni pyttyyn.

Vastaus kysymykseen, miksi miehet pissaavat seisaaltaan, on siis tässä: Niiden äidit pyysivät niiden isiä opettamaan niille tämän käytännöllisen taidon, koska niiden äideillä ei ollut kauheasti kärsivällisyyttä pähkäillä anatomisten seikkojen kanssa kun piti vahtia, ettei ensiksi pissatettu lapsi ehdi nuolla sormiaan ennen käsienpesua. Näin sen käsittääkseni on täytynyt tapahtua.

Mitä aviomieheen tulee, sen kanssa  on kyllä ollut hauskaa kaikki nämä neljä vuotta. Naimisiinkin päästiin lopulta toissavuonna, vaikka ei kumpikaan taideta olla kovin innokkaasti juhlakalun paikalle pyrkivää sorttia. Rakkaan mieheni näkemys avioliittoaiheesta on tämä (Meidän hääpäivä). Älkää uskoko ihan kaikkea, mitä kuulette. Artistille täytyy jättää taiteellinen vapaus, nääs.