
Vanha blogi joulukuulta 2006
|
kierrätys ja ekoilusivut.
Tervetuloa
penkomaan!
Logoa klikkaamalla pääsivulle |
Tämä
sivu viimeksi päivitetty
7.1.2010
|
31. joulukuuta 2006
Tietsikka otti nokkiinsa
sunnuntaiaamuna kun tämä piti julkaista. No, tässä
se on - vain vajaan viikon verran myöhässä!
Lumiukoista:
Nämä tein poikkeuksellisesti osittain uudesta langasta, mutta
puolustukseksi sanottakoon, että se uusi lanka (valkoinen Tango?)
on poimittu talteen tarjouskorin pohjalta vyötteensä
kadottaneina, pikkuisen nuhraantuneina ja osittain purkaantuneina
lankakerinä.
Hatut on tehty edesmenneestä naisten puuvillaneuleesta (UFF:n poistoale) ja kovetettu sokerilla, kaulaliinat olivat naisten villapuseroa (kirpparilta), silmät
ovat tiedä häntä kuinka monta vuotta tai
vuosikymmentä sitten talteen otettuja kauluspaidan nappeja
(kotoa), nenät rullattu
ohuesta askarteluhuovasta, jota on tullut minulle sekalaisten
kangastilkkujen mukana sellainen kämmenen kokoinen palanen joskus
vuosia sitten, enkä ole sitä hennonut heittää pois
- jos vaikka joskus tarvitsisi niinkin pientä palaa.
Alakropissa on painona
vanhoja ohraryynejä (toisessa kourallinen puuroriisiä)
pieneen apteekin muovipussiin suljettuna ja pakettiteipillä
palloksi teipattuna. Vanutäyte
on käytöstä poistetusta tyynystä, joka on lopulta
meni pesussa liian muhkuraiseksi nukkumakäyttöön.
Malli omasta päästä repäisty, vaikkakin otin paljolti mallia anopin tontuista. Lumiukkoidea
tuli ehkä siitä, että tuo lanka (Tango?) on
pörröisyydestään huolimatta
älyttömän kylmää esim. kaulahuiviksi
virkattuna/kudottuna.
Taustalla oleva virkattu peite on isoäitini (39 vee. oman
ilmoituksensa mukaan, muut lisäävät siihen yleensä
noin 40 vuotta) joululahja lapsenlapsenlapselleen tältä
joululta. Se on täysmittainen torkkupeite.
29. joulukuuta 2006
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Arkiterapeutti Kops
kirjoitti jokunen päivä sitten sanan- ja ajatuksenvapaudesta.
Luin kirjoituksen nopeasti läpi ja ajattelin, että en
todellakaan jaksa tuota aihetta vähään aikaan
sorkkia. Taisteluväsymystä, enkä sitä paitsi ihan
joka hetki tiedä, mikä on oikein ja mikä
väärin. Arkiterapeutin tietyissä kirjoituksissa (ja
niiden kommenteissa) vain näyttää olevan sellainen
harmillinen piilotettu ominaisuus, että ne tarttuvat alitajuntaan
eikä niistä pääse irti, ennen kuin on ajatellut
asiaa. No, täytyy siis ajatella ja kommentoida.
***
Luin tuon Kopsin blogimerkinnän uudelleen läpi, jotta voisin
napakasti pureutua johonkin erityisen tärkeään kohtaan
ja huomaan, että minulla ei ole mitään
lisättävää. Vain paljon mykkiä
kysymyksiä, joita syntyy lisää sitä mukaa, kun
edellisen saa muotoiltua. En halua puolustaa mitään kohtaa,
enkä vastustaa mitään. Erityisen
hämmentävä oli lopun toteamus: "
Vaan hassua sinänsä, on olemassa ihmisiä jotka voivat hyvin vahvempien
ihmisten ohjauksessa, eivätkä valita ollenkaan, vaan ovat tyytyväisiä."
Tämä on tosiasia. Pitäisikö sille tehdä jotain
vain onko se hyvin noin? Riippuu kai siitä, mihin ne vahvemmat
ovat matkalla ja pysyvätkö ne varmasti vahvoina ja
terveinä ikuisesti. Luulisin?
27. joulukuuta 2006
Valmistautumista
Kun joulu - kolme päivää, joiden aikana
pitäisi olla yhtä aikaa joka paikassa ja olipa missä
hyvänsä milloinkin, on koko ajan pikkuisen
väärässä paikassa - nyt on mitenkuten
kunnialla takanapäin, on aika valmistautua uuteenvuoteen ja sen
jälkeen alkavaan uuteen vuoteen.
Kahdesta kutsusta huolimatta pihtasin verenluovutusta viimeiseen
saakka, mutta tapaninpäivänä vihdoin luovutin.
Hienostihan se pyhäpäivänä sujui, kun ei ollut
nimeksikään jonoa. Seuraava kerta on sitten aikaisintaan
kolmen kuukauden kuluttua, joten siinä on yksi asia hoidettuna
pois päiväjärjestyksestä aina vaalien
jälkeiseen aikaan saakka. Seuraavana aamuna en
kylläkään meinannut päästä
sängystä ylös, kun huippasi oikein kunnolla.
Tätä se kuntoilu teettää: Verenpaine lienee
laskenut mukavasti levossa ja aamulla se olikin jo
pyörryttävän matalalla. Onneksi on kahvi, jolla saa taas
paineet päänupissa kohdalleen!
On siis kaikkinaisen valmistautumisen aika. Ainakin
ensi vuoden joulukorttien tekemiseen
tämä on kaikkein otollisinta aikaa, kun tyhjennettyjä
lahjakääreitä ja erilaisista joulukoristeista irtoavaa
materiaalia on runsain mitoin saatavilla. Jos nyt saa aikaiseksi
laittaa kasaan ne ensi vuoden kortit, niin on sekin pois ensi joulun
paineista. Jos siis muistaa merkitä asian uuteen kalenteriin sinne
jonnekin marraskuun kohdalle. Muussa tapauksessa ne valmiit kortit
muistuvat mieleen vasta, kun uudet on jo väkerretty viime tingassa
valmiiksi...
Eduskuntavaalitkin ovat
tulossa. Ilmeisesti "ihan kaikki" kaikissa puolueissa ovat pantanneet
kampanjansa todellista käynnistämistä joulun yli ja
hyvä niin. Eiköhän noin kolme kuukautta riitä
tuohon yleiseen hulinaan ja pälpätykseen. Minä aloitin
valmistautumisen tapaninpäivänä, jolloin yritin lukea
oikein kunnolla ja ajatuksen kanssa Vihreän Langan
välissä tullutta Vihreän Liiton jäsenkirjettä,
jossa oli
perustulomallin ABC.
Kyllä minä sen nyt taidan tajuta, mutta kun se pitäisi
varmaankin osata esitellä muutamalla napakalla lauseella demarien
tai kokoomuksen tai keskustan vaalimökillä jo
käyneille hapannaamoille helmikuisessa pakkasessa...
Tämä suoritus todellakin vaatii vielä lisää
huolellista suunnittelua, mutta eiköhän siitä
selvitä.
Pientä henkistä valmistautumista edellyttää myös henkilökohtainen panos Tipaton Tammikuu
-perinteeseen. Onhan se hyvä ja terveellinen juttu, mutta ennen
kaikkea laskelmoivana ihmisenä ajattelin, että siitä
saa hyvän startin omaan Rantakuntoon kesäksi -projektiin
eli
painonpudotukseen. Joulun
jälkeinen lukema on = x eli sama kuin ennen joulua. Jesss! En
kyllä tiedä mistä moinen johtuu, mutta hällä
väliä, iloinen yllätys vaa'alla oli tervetullut. Ensi
viikkoon mennessä kylläkin pitäisi saada lukemaan edes
jotain miinusta aikaiseksi. Noinkohan onnistuu kuohuviinillä,
glögillä ja natsos tsiis boolsseilla?
22. joulukuuta 2006
Ahistaako?

Meillä
on Suuri Joulusiivouspäivä huomenna. Taloudessa on kaksi
tehokasta ja väsymätöntä "normalisaattoria", jotka
todennäköisesti piilottavat todistusaineiston
siivousponnisteluista lauantai-iltaan mennessä, mutta
yritetään nyt kuitenkin. Ainakin tulee pölyt
pyyhittyä. Sain tänään vanhalta
ystävältä pari vinkkiä joulusiivoukseen:
Ripottele kardemummaa pellille 75 asteiseen uuniin vartiksi.
Kastele vanha villasukka Toluun ja heitä sohvan alle.
Ja vot - kämppä tuoksuu tuoreelle pullalle ja vasta siivotun
raikkaalle.
Omista pohdinnoistani voisin
lisätä tähän, että jos aikataulu
mättää siivouksen suhteen, niin kattovalot sammuksiin ja
kynttilävalaistus, jolloin pölyt eivät näy. On
käytännöllisesti katsoen mahdotonta ottaa jouluisia
valokuvia, joissa piirongin alle unohtuneet villakoirat
näkyisivät kunnolla! Vai onko Teillä perhealbumissanne
kuvia menneiden vuosikymmenten joulunaikaisista pölypalloista?
20. joulukuuta 2006
Vanhassa vara paras
18. joulukuuta 2006
Mikä tota vaakaa vaivaa?
Paras aika aloittaa joulukilojen karistus on juuri nyt. Hyvin
suunniteltuhan on puoliksi tehty? Juuri nyt ne
ylimääräiset massäilykilot alkavat kertyä.
Onko muka olemassa sellaista ihmistä, joka ehtisi muuttaa kahdessa
tai kolmessa päivässä syömänsä juhlaruuan
samassa ajassa kolmeksi kiloksi rasvaa? Homma lipsahtaa niin
helposti siihen, että kun varaa yhden suklaarasian lahjaksi, niin
toisen ottaa omaan käyttöön - vahvistukseksi
vain, ei toki ahneuksissaan! - tässä lahjoja
paketoidessa. Sellaista Nalle Puh antamassa hunajapurkkia lahjaksi
-touhua. Ja hunajapurkilla käydään ahkerasti ainakin
uuteen vuoteen saakka, jolloin on taas uusi juhlamenyy tiedossa. Sen
aterian rääppiäisiä siinä sitten
päivä tai pari päälle.
Marmeladit ja suklaat kun ovat niiiin paljon edullisempia, kun ne ostaa
kolmen, neljän tai kuuden paketin tarjoussatsina.
Säästä jopa 30 senttiä per suklaarasia ja maksa
sitten keskimäärin 30-40 euroa kuukaudessa jumppa-,
uimahalli- ja salimaksuina, että saat taistella sitä todella
edullista rasvaa pois vyötäröltäsi. Hmm... Olen
sieltä täältä lukenut, että Heinzin suku
omistaa sekä paljon ruoka- ja pikaruokateollisuutta että Painovartijat
(siis sen ylikansallisen firman). En ihmettelisi, jos tämä on
totta. Mitä muuta se olisi kuin helkkarin hyvää
bisnestä?
Osa lähtöpainosta on ihan oikeasti muutakin kuin rasvaa,
koska olen valmistellut tätä käymällä 1-3
krt/vko kuntosalilla nyt jo reippaat kolme kuukautta. Suurin osa ei ole
lihasta eikä nestettäkään, vaan ihan turhaa tavaraa
ja huonoja selityksiä. Saa nähdä, kuinka hyviä
selityksiä ehdin keksiä ensi kesään mennessä.
Onhan tässä jopa 26 viikkoa eli 6,5 kk aikaa niitä sepitellä.
Sunnuntain lehdessä olleen kuvani komeine kaksoisleukoineen
voinkin liisteröidä jääkaapin oveen
motivointitarkoituksiin. Oli se vaan aika inspiroiva kuva
ainakin siinä mielessä!
16. joulukuuta 2006
Piparintuoksua

Tein
uudet jouluverhot ja joulupöytäliinan. Verhokangas on uutta,
mutta niin paksua ja hyvälaatuista, että odotan sen
kestävän käyttöä ainakin seuraavat 40 vuotta.
Toisin sanoen tältä minun keittiöni pitäisi
näyttää myös joulukuussa 2046, kun lapset tulevat
omien lastensa kanssa käymään. Jos ja jos ja jos...
toisaalta on öykkärimäistä suunnitella
mitään vuosiksi eteenpäin, kun elämä
todellisuudessa on täysin ennalta arvaamatonta ja
kaikkinainen asioiden hallinta pelkkää harhaa. Kaikki voi
olla aivan toisin yhdessä silmänräpäyksessä.
Toisaalta kestävästä kehityksestä on turha edes
puhua, jos ei uskalla rohkeasti ja umpiröyhkeästi katsoa
pitkälle, vuosien ja vuosikymmenten päähän. Jopa
satojen vuosien päähän. Mitä muuta tämä
nykyinen kertakäyttökulttuurimme on kuin kainostelevaa
silmien sulkemista siltä mahdollisuudelta, että saattaa tulla
vielä huominenkin päivä ja sitä seuraava?
Jämäkän pöytäliinakankaan hankin alunperin 5-6
metrin palana joko
olohuoneen verhoiksi tai sohvan uudelleenverhoiluun. En muista kumpaan
tarkoitukseen. Kangas kuitenkin päätyi
pöytäliinaksi myyntipöytäni päälle.
Moneen kertaan se on pesty, mutta pitää värinsä ja
kuosinsa. Myyntitouhujen loputtua revin kankaan kahteen osaan,
jotka molemmat ovat toimineet pöytäliinoina perhejuhlissa.
Häpeäkseni on sanottava, että sellaisinaan,
päistä rispaavina, koska en tiennyt, mitä niistä
vielä tulee ja reunojen huolittelu olisi syönyt monta
senttiä hyvää kangasta.
Nyt toisesta palasta tuli lopullisesti joulupöytäliina.
Verhojen ompelusta jäi noin 40 cm leveä kaistale
piparkakkukangasta, jonka ompelin ruskean kankaan keskelle. Reunoilta
jäi sitten vastaavasti kapeat kaistaleet
ylimääräistä ruskeaa kangasta. Niissä on
hyvä alku tilkkutyölle, josta saan aikanaan
tyynynpäälliset olohuoneeseen.
Tai sitten jotain muuta.
Eilen leivoimme lasten kanssa piparkakkuja. Oikeastaan
tuo ilmoitus pitäisi kirjoittaa isoilla kirjaimilla:
Eilen Leivoin Omien Lasteni Kanssa Pipareita
Ensimmäistä Kertaa Ikinä. Ei mitenkään
maailmaa mullistavaa, mutta aika iso juttu yksilötasolla.
Piparintuoksu on muutenkin niitä hyviä asioita joulussa. Nyt
kun vielä saamme haalittua hissun kissun jouluruuat kasaan
ensi viikon aikana, niin jo perjantaista alkaen voimme koteloitua
kokonaan kotioloihin eikä tarvitse paljon ajatuksia uhrata
ostoshelv... eikun ostosparatiisien hulinoille.
14. joulukuuta 2006
Ihminen on ällistyttävä eläin
Luin eilen illalla nukkumaan mennessä Linkolan kirjaa "Voisiko
elämä voittaa", mikä ei kyllä ole
suositeltava temppu, jos aikoo vielä samana yönä saada
nukuttuakin. On se sen verran hyvin perustellusti masentavaa. Kun
vielä jatkuvasti sataa lumen sijasta vettä, ulkona on
liian lämmintä, lumenpuutteen vuoksi on jatkuvasti
pimeää (keskellä päivää
hämärää) ja lapset kiipeilevät seinille, kun
eivät pääse kunnolla ulos leikkimään, niin
pitäisi valita vähän viisaammin lukemistonsa. Melkein
yhtä huono valinta oli joskus lukioaikoina Linnan "Tuntematon sotilas".
Koulu- ja joulustressiin yhdistettynä (nuorempana jaksoi
stressaantuakin jotenkin tehokkaammin!) näin joulupukin
reellä maamiinaan ajavia joulutonttuja kun pistin silmät
kiinni...
Sitä suuremman riemastukseen valtaan minut sai
tänään iltapäivällä Suomi24 :n
keskustelupalsta, sen askartelu- ja käsityöosasto. Nauroin
kippurassa - ehkä helpotuksesta? En tiedä, mutta nauroin niin
että alkoi jo vesi valua silmistä. Ihminen on kyllä niin
sitkeä ja juonikas eläin, että voisi melkein uskoa sen
juonivan itsensä hengissä läpi tästä
ekokatastrofistakin. Ihan varmasti aina joku selviytyy!
12. joulukuuta 2006 PS.
PS. Tiesittekö,
että Islannissa on ällömakean, möhömahaisen
cocacola-pukin sijaan iso lauma pääasiassa ilkeitä
joulupukkeja? Asiasta raportoi Sanni hulvattomassa islantilaisessa joulukalenterissaan. Tästä reipastuneena koetan saada ohjesivulleni uusia jouluaskarteluohjeita kuvineen ennen puoltayötä.
PPS. Sähläsin aikani
kuvien kanssa - kun ottaa salaman kanssa digikuvia ikkunassa
roikkuvista koristeista niin tulee pääasiassa kuvia
salamavalosta - ja sitten sain kuulla, että kyseinen askartelu on
tulossa viikonloppuna sanomalehtijuttuun. Joten täytyy keksiä
joku muu askartelu julkaistavaksi sitä ennen, tämä on
varattu lehteen!
12. joulukuuta 2006
Bensaa hiillokseen - fiksua?
Jo kolmas keskustelunavaus "erään" käsityöfoorumin
sensurointi- ja moderointipolitiikasta on poistettu Suomi24:n
Harrastukset-> Askartelu ja käsityö -keskustelupalstalta.
Sanoisin, että viime hetkessä, sillä ilman tuota temppua
keskustelu aiheesta olisikin jo hiipunut ja unohtunut pois muiden,
helpompien ja mukavampien aiheiden tieltä. Mutta ei, joku tai
jotkut halusivat heittää bensaa hiipuvaan hiillokseen. Olisi
hauska tietää, onko kyseessä keskustelun aiheena olevan
foorumin kannattaja, vastustaja vai joku ulkopuolinen taho, joka haluaa
nähdä, mitä nyt tapahtuu.
Laitoinko minä kahteen ensimmäiseen keskusteluketjuun linkin
tänne? En, sen teki joku muu, eikä minun
pyynnöstäni. En kuitenkaan pyytänyt noita linkkejä
poistamaankaan. Minulla ei ole kaupattavana muuta kuin
käsityöohjeita ja -ideoita, sekä kannustusta ekologisten
ja eettisten näkökohtien huomioimiseen - kaikki lukijoille
ilmaiseksi, minun kustannuksellani. Lisäksi tuputan tietenkin omia
erehtymättömiä mielipiteitäni siitä sun
tästä, mutta jaksan uskoa, että jokainen lukija osaa
suhtautua niihin juuri niin kuin pitääkin: Yhden ihmisen
totuutena. Vastaankin saa sanoa. Minä loukkaannun, mistä
loukkaannun, mutta se ei ole riittävä syy tukahduttaa toisen
ihmisen oikeutta sanoa asiaansa.
Osallistuinko keskusteluun jonkun muun ensin avattua keskustelun
Suomi24:ssä? Kyllä, koska katsoin, että minulla on
siihen avoimella keskustelupalstalla yhtä suuri oikeus kuin
kaikilla muillakin. Tosin en kyllä kannata pahimpia spekulaatioita
siitä, kuinka tiukka kuri liittyisi yksittäisen ihmisen
liiketoimintaan. Siinä epäilyssä ei ole
järkeä. Pikemminkin uskon, että kurinpito on vaihe
vaiheelta karannut käsistä ja nyt siitä
kärsivät yhtälailla kaikki, sekä
kurissapidettävät että kurinpitäjät.
10. joulukuuta 2006
Kaksi viikkoa jouluun
Kipitin 8. päivänä kuluvaa kuuta kirjastoon ja lainasin
sen Pentti Linkolan kirjan, josta oli se kauhea
älämölö juuri ennen kuin alkoi 1990-luvun lama ja
kaikki kävivät joukolla Esko Ahon kimppuun. Huomasin,
että olen varmaan kuullut siitä kirjasta enemmän
kommentteja kuin kirjassa itsessään on kirjoitettuja sanoja,
mutta koskaan ei ole tullut mieleenkään
lukea
sitä kirjaa itseään. Nyt on varmastikin lukemisen aika,
kun kohut on kohistu ja muutama muukin kuin Linkola on alkanut huomata,
että maailmassa tapahtuu kummia asioita. Luen, mietin, raportoin
jos on aihetta. On se kyllä vähän erilainen kuin odotin.
Kummallisista asioista puheen ollen: Pikkujoulut. Minulla oli
tänä vuonna yhdet, joissa viihdyin kokonaista kaksi tuntia.
Siitäkin ajasta puolet meni Tampereen vihreiden syyskokouksessa ja
toinen puoli erinomaisen maukasta, mutta täysin vegaaneille
sopivaa jouluateriaa mutustaen. Viiniä oli tarjolla, mutta
jätin tällä kertaa väliin, kun naama punotti
muutenkin (räikeänvärinen mehujäätelö
tyhjään mahaan ennen kokoukseen lähtöä tuotti
lievän allergiareaktion?). Onnistuneet pikkujoulut ilman
liharuokaa ja alkoholia! Mitä se sellainen meininki oikein on? En
oikein tunnista itseäni tästä kuvasta. Kotona on niin kivaa,
että mitä huvitteluun tulee, kaupungilla riekkuminen ei
pääse edes samaan sarjaan kilpailemaan.
Joskus aiemmassa elämässä on kyllä tullut
riekuttua ihan riittämiin. Menohan on usein juuri sellaista kuin tässä kappaleessa:
Lihatiskille
(mp3). Röh röh ja kot kot. Elämä voi olla yhtä
pikkujoulua ympäri vuoden, kun sen sopivasti oivaltaa.
7. joulukuuta 2006
Poks! Vai pöf?
Vuoden turhakkeeksi on valittu kahdet puhelinluettelot samalle
alueelle. Hyvä valinta! Lähivuosina turhakkeeksi voisi olla
ehdolla yksikin puhelinluettelo samalle alueelle, koska jossain kohtaa
on tultava vastaan se raja, jolloin numerotiedusteluun soittaminen
muutaman kerran vuodessa tulee kuluttajalle halvemmaksi kuin
paperille painetun, jo ilmestyessään runsaasti
vanhentuneita numeroita sisältävän puhelinluettelon
kustantaminen. Vai ohitettiinko se piste jo?
Minulle tavaroiden turhuuden perusstandardi on Poksahtava Pussi.
Ranskassa vissiin säilytetään jossain metrin mallia,
johon kaikki muut metrin mitat perustuvat. Minä mittaan tavaroiden
turhuutta arvioimalla, montako poksahtavaa pussia on esim. yksi
kaupunkimaasturi tai uudenvuodenraketti (K-18).
Se pussijuttu menee näin: Ensin porataan vähän pirun
syvä reikä ja pumpataan sieltä reiästä
öljyä. Perustetaan kaivos ja louhitaan sieltä metalleja
ja muita aineita. Kuljetellaan raaka-ainetta paikasta toiseen ja
jalostetaan. Kuljetetaan lisää. Tehdään
metallinväristä muovifoliota. Toisessa tehtaassa
tehdään pieniä muovikapseleita, joissa on vettä
sisällä. Kemiantehtaassa sekoitellaan ja erotellaan
kemikaaleja ja väriainetehtaassa valmistetaan
painoväriä, jolla siihen folioon tehdään
vähän siistit painatukset. Kuljetellaan tavaraa paikasta
toiseen joka välissä. Tehdään pussitehtaassa
metallinvärisestä, moniväripainetusta muovifoliosta
pieniä pusseja, joiden sisään laitetaan
(leivin?)jauhetta ja nestekapseli. Suljetaan pussit, pakataan
laatikoihin ja rahdataan ne muutaman meren ja parin mantereen yli
Suomeen.
Suomessa torikauppias ostaa foliopussilaatikon tukusta ja rahtaa
sitä ympäri maata markkinapaikalta toiselle. Jossain
päin maata - sanotaan nyt vaikka Tampereen Tesomalla -
rääväsuinen ja uhmakas pikkujamppa ostaa kaverien
yllytyksestä pari pussia muutamalla kymmenellä sentillä
kappale. Sitten se vääntää pussin sisällä
olevan kapselin rikki, heittää pussin maahan ja jää
odottamaan poksahdusta. Pussi turpoaa hitaasti ja halkeaa vaimeasti
mossahtaen: "pöf". Pikkujamppa on pettynyt, menee otsa
rypyssä pussin luo ja polkee sitä pari kertaa jalallaan.
Kaljapullostakin olisi lähtenyt parempi poksahdus. No, eipä
tuo kokeilu maksanut kuin muutaman hassun sentin. Käytetty pussi
jää maahan, jossa se valuttaa
viereensä nestelammikon ja pikkujampat rientävät
tekemään jotain mielenkiintoisempaa. Ostamaan jotain muuta,
josta lähtee enemmän ääntä. Taikka
tatuointitarroja, jos Sakke lainaa kymmenen senttiä.
Kylläpä kannatti pumpata sitä öljyä ja rahdata
raaka-aineita eri kuljetusvälineillä edestakaisin. Noita
poksahtavia pusseja (jos siis kuuntelee tarkkaan ja läheltä)
ei muuten kannata tehdä ja markkinoida yhtä tai kahta
kerrallaan. Niitä tehdään satoja tuhansia kerralla.
Niiden pikkujamppojen isät ostavat kaupunkimaastureita ja
ihmettelevät otsa rypyssä, miksei tule hyvä olo. Miksi
tulee vain "pöf". Systerin hyvä olo tulee ehkä jo
seuraavan ripsiä tuuheuttavan uutuustuotteen mukana, vaikka
edellinen ei saanutkaan N:ää rakastumaan. Pöf. Ja
äiskä haluaa vaihtelun vuoksi ihan uuden ilmeen
olohuoneeseen. Pöf. Paitsi lasku ja se kulutusluoton korko, josta
kyllä syntyy meteliä, kun joku sen hoksaa tarkastaa.
Terkkuja Linkolan sedälle! Ymmärrän nyt ajatuksiasi
aika paljon paremmin kuin silloin kahdeksantoistavuotiaana, kun
yleisöluennollasi meitä elämänkatsomusopin
kurssilaisia säikyttelit. Valitettavasti ymmärrän
myös, miksi huokailit niin kovasti. Muistelen sitä
tilaisuutta tarkemmin joskus toiste, näin joulun alla ei taida
jaksaa. Vaikka kyllä siellä välillä naurettiinkin.
5. joulukuuta 2006
Mikä raja missä?
Amnesty muisti Pelastusrenkaan
jäseniä joulukirjeellä sähköpostitse ja pyysi
korotusta tukisummaan. Korotin eurolla kuussa. Kertyyhän sitä
siitäkin, kun sen kertoo kahdellatoista.
On isompia ja on pienempiä murheita. Pienissä ja isoissa
ongelmissa on usein vain mittakaavaero, kun asiaa alkaa oikein pohjiaan
myöten miettimään. Vähän niin kuin puut ja
niiden siemenet: ne ovat eri asioita, mutta niillä on tietty
vääjäämätön yhteys.
Pistän lähestyvän joulun kunniaksi tähän
mainoksen:
Joku Raja!
-kampanja pyrkii vetämään rajaa
väärinkäytöksille niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Saa osallistua tai olla osallistumatta. Minä osallistun
tässä ja nyt kertomalla asiasta eteenpäin.
4. joulukuuta 2006
Kukas me tänään poltettaisiin roviolla?
Nyt vähän harmittaa, että kirjoitin sen
"kapinakirjoituksen" jälkilauseen niin kuin kirjoitin. Asiasta ja
sen sivusta (pahasti!) oli keskustelua Suomi24:n keskustelupalstalla ja
joku kirjoittajista sanoi suunnilleen näin:
Siinä paikassa on paljon hyvää ja se hyvä on peräisin sen jäsenistä.
Tämä on mielestäni paras mahdollinen kiteytys aiheesta.
Olennaista on myös se, että tämä helmi
pääsi esiin vasta, kun kissa oli nostettu pöydälle
ja ongelmista voitiin kerrankin keskustella ääneen.
Olkoonkin, että keskustelu lainehti miten sattuu rumia
(älyttömiä!) syytöksiä puolin ja toisin
heitellen, enkä omalta osaltani ollut ollenkaan pahoillani,
että se lopulta poistettiin.
Mitä tulee ihmisen toiseen ihmiseen kohdistamaan
vallankäyttöön, olin
minäkin käsittääkseni jonkin sortin koulukiusaaja
(kivitetään!), joten tiedän kyllä, miten
tämä homma toimii. Olin myös koulukiusattu
(säälikää elinikäisiä arpia kantavaa
uhriparkaa), joten tiedän, miten mekanismi toimii siitäkin näkökulmasta.
On hyvin vaikeata jälkikäteen arvioida, kumpaa olin
enemmän. Nyt olen aikuinen, eikä aikuiseksi kasvaminen
todellakaan ole tapahtunut tuskattomasti. Tiedän, että jos
minulle olisi
kymmenen tai viisitoista vuotta sitten annettu täysi valta
kontrolloida muiden ihmisten tekemisiä ja sanomisia, olisin
lopulta ollut vielä julmempi, pikkumaisempi ja itserakkaampi
sensori kuin kukaan koskaan. Ainakin olisin hyvillä mielin
pyrkinyt tähän tavoitteeseen. Homma täytyy hoitaa
perusteellisesti, kun sen kerran aloittaa! Säännöt on
tehty noudatettaviksi, ja mitä enemmän niitä on, sen
parempi! Ongelmia? Tarkennetaan sääntöjä,
tehdään pari lisää! Se olisi ollut yhtä aikaa
hirveän
hauskaa ja todella pelottavaa. Onneksi ei ollut valtaa jaossa
keskenkasvuiselle.
Jos ja kun joku haluaa tätä keskustelua jatkaa millä
tahansa foorumilla, suosittelen, että kukin aloittaa
vetämällä keskustelun niin äärimmäisen
henkilökohtaiselle tasolle kuin mahdollista. Se tarkoittaa
huomion kohdistamista nimenomaan omaan itseensä ja niin
rehellisiä vastauksia kuin oma psyyke suinkin jaksaa
kestää. Miten
minua saa kohdella? Miten
minä kohtelen
muita
ihmisiä? Missä ovat minun rajani ja missä niiden pitäisi olla? Vasta tämän jälkeen
- ja jos se ei tee kipeää, niin et ole tehnyt harjoitusta
oikein - on varaa alkaa spekuloida muiden vaikuttimilla.
Hyvää tarkoittava moderaattori, joka yrittää
poistaa tämän itsetutkiskelun taakan kaikkien muiden
harteilta, ottaa itselleen epäinhimillisen raskaan taakan. Se taakan alle voi
vain rusentua, sillä sitä ei kukaan ihminen, ei edes
ryhmänä, pysty kantamaan. Miettikääpä
sitä. Herääkö myötätunto? Toivottavasti.
Ehdotan, että me terveet aikuiset, järkevät ja tuntevat
ihmiset, vaadimme saada itse kantaa oman taakkamme. Ja kun itse
reppunsa pakkaa ja kantaa, kannattaa tarkkaan miettiä, mitä
sinne pistää vai pistääkö mitään.
Kaikilla yleensä on jotain.
Jälkikirjoitus
tähän: On asioita, joita varten on keksitty palokunta,
poliisi, portsarit ja moderaattorit. Ei kuitenkaan pidetä
asiallisena, että palomies käy itse
sytyttämässä tulipaloja, joita sitten rientää
sammuttamaan tai että portsari haastaa riitaa - mutta sellaisiakin
henkilöitä on joskus tavattu. Niillä pitää
vähän aikaa kiirettä, mutta aina ne ovat lopulta
joutuneet vaihtamaan alaa.
2. joulukuuta 2006
Miksi miehet pissaavat seisaaltaan?
Hurraa, olen omalta osaltani selvittänyt useita
naissukupolvia vaivanneen mysteerin! Se tapahtui eilen Hesburgerin
vessassa leikki-ikäisen ja taaperon kanssa. Se, miksi visaiset
kysymykset ratkeavat parhaiten juuri vessakäynnillä,
jää edelleen mysteeriksi.
Vessassa ei ollut pottaa. Leikki-ikäinen kuoriutui
talvihaalareistaan suhteellisen helposti ja pissi tuettuna aikuisten
pyttyyn. Taaperolla oli vaippa, mutta se halusi myös pissalle.
Vuoroaan odotellessaan se änkesi innoissaan samaan koppiin,
kolautti päänsä lavuaariin ja kaatui ahtaaseen koloon
seinän ja pytyn väliin. Konttasi pitkin lattiaa (joka onneksi
oli kuiva) ja ulvoi vähän. Sitten oli sen vuoro.
Talvihaalari alas, sukkahousut alas, vaippa alas...
Seurauksena hankala, monikerroksinen vaatemöykky kahden
toppasaappaan välissä, mutta pylly paljaana kumminkin. Lapsi
pytylle ja nerokas havainto: ei muuten tule onnistumaan tämä
homma näin. Pienet pojat on rakennettu ruikkimaan ihan eri
ilmansuuntaan kuin pienet tytöt. Ne (=pojat) on pakko riisua
melkein alasti, ennenkuin värkki osoittaa oikeaan suuntaan
pyttyyn pissaamista varten. Täytyy sanoa, että tämä
oli varsin opettavainen kokemus, joka osui kohdalle vasta nyt, kun oma lapsi tuli potallakäynti-ikään.
Joulupukilta eli aviomieheltä toivon tänä jouluna: opeta
poika pissaamaan seisaaltaan. Mahdollisimman pian mutta
viimeistään kesällä. Istuinrenkaan asento on
hienosäätöä, mutta mielellään lopuksi
kansi kiinni - muuten
tiputtelen vahingossa meikkejäni pyttyyn.
Vastaus kysymykseen, miksi miehet pissaavat seisaaltaan, on siis tässä: Niiden
äidit pyysivät niiden isiä opettamaan niille
tämän käytännöllisen taidon, koska niiden
äideillä ei ollut kauheasti kärsivällisyyttä
pähkäillä anatomisten seikkojen kanssa kun piti vahtia,
ettei ensiksi pissatettu lapsi ehdi nuolla sormiaan ennen
käsienpesua. Näin sen käsittääkseni on
täytynyt tapahtua.

Mitä aviomieheen tulee, sen kanssa
on kyllä ollut hauskaa kaikki nämä neljä
vuotta. Naimisiinkin päästiin lopulta toissavuonna, vaikka ei
kumpikaan taideta olla kovin innokkaasti juhlakalun paikalle
pyrkivää sorttia. Rakkaan mieheni näkemys avioliittoaiheesta on
tämä (Meidän hääpäivä). Älkää uskoko ihan kaikkea, mitä
kuulette. Artistille täytyy jättää taiteellinen
vapaus, nääs.