
Vanha blogi kesäkuulta 2007
|
kierrätys ja ekoilusivut.
Tervetuloa
penkomaan!
Logoa klikkaamalla pääsivulle |
Tämä
sivu viimeksi päivitetty
7.1.2010
|
26. kesäkuuta 2007
Politiikan ihanuudesta ja kurjuudesta
Luin juhannusviikonloppuna kaksi kirjaa alusta loppuun rinnakkain, vuorotellen toista ja toista. Kirjat olivat Jukka Paastelan Valhe ja politiikka (Gaudeamus 1995) sekä norjalaisen satiirikon Torgrim Eggenin Pärstäkerroin (Gummerus
2003). Yhdistelmä oli hedelmällinen ja uskon, että sain
tällä tavalla molemmista kirjoista irti enemmän kuin jos
olisin lukenut ne ensimmäisen kerran eri aikoina, vaikkapa
kohtuullisen ajan kuluttua niiden ilmestymisestä.
Valhe ja politiikka -kirjan mieleenpainuvin yksityiskohta oli
riemastuttavan massiivinen lause - sekä
sisällöltään että muodoltaan -
kirjan viimeisessä, yhteenvetoja tekevässä luvussa.
Ensin tulee kaunis ja tasapainoinen väitelause, joka on hyvin
helppo mieltää todeksi: Hämärän puheen takana on aina hämärä ajatus. Sitten, vain muutama rivi alempana, tämä makupala:
Kun politiikan voidaan ajatella tuottavan valtaa ja sen seurauksena hyötyä ja kunniaa(5)
ja vieläpä tarjoavan ihanteellisen foorumin patologiselle
valehtelijalle, niin onko se toisarvoista puuhailua, erityisesti
verrattuna tieteeseen ja taiteeseen, kuten Michael Oakeshott sanoo,
sekä "korruptoi sielun, että väsyttää mielen",
jolloin ryhtymisessä politiikkaan voi olla vain kaksi motiivia:
ihminen ei joko pysty elämään illuusioitta, joita
hän pyrkii - turhaan, tietenkin -
politiikassa toteuttamaan tai sitten hän pelkää
siinä määrin toisten valtaa itseensä nähden,
että hän pyrkii itse valtaan.(6)
(5) Ks. Hobbes, mt., 185.
(6) Michael Oakeshott, Introduction, teoksessa Thomas Hobbes, Leviathan. Oxford: Basil Blackwell, 1960, xiv.
Siinäpä hengästyttävä pläjäys
väitelausetta, lainausta, viitettä, lainausmerkkiä,
pilkkua ja ajatusviivaa ison alkukirjaimen ja loppupisteen
välissä. Yhdellä sanalla: WAU!
***
Noita kirjoja lukiessa muuten oivalsin ohimennen myös hyvät
(lue: sellaiset, että itse voisin niihin uskoa) perustelut sille, miksi
tutkijoiden, jatko-opiskelijoiden sun muiden akateemisten
pätkätyölaisten perustoimeentulo pitää turvata
nykyistä paremmin
ja nimenomaan yhteiskunnan varoista. Aika hyvin oivallettu, sillä
tähän saakka olen ollut siinä ajatuksessa, että
kourallisen joitakin akateemisia eliitti/elättipellejä
kokemat ajoittaiset rahavaikeudet eivät vaikuta kovin
merkittävältä ongelmalta suhteutettuna 5,2 miljoonan
ihmisen jokapäiväiseen elämänmenoon. Korkeintaan
rahoituksesta kilpaileminen ylläpitää niiden
tieteellistä tasoa. Perusteluja
suunnanmuutokselleni kirjoittelen joskus toiste, kun olen ne ensin
oikonut omassa päässäni jotenkin säädylliseen
muotoon.
***
Rakennusliiton
(SAK) liittymislomakkeet odottivat postilaatikossa maanantaina, kun
olin niitä netitse pyytänyt muistaakseni torstain ja
perjantain välisenä yönä. Liittynen sinne.
***
Nälkä kasvaa syödessä eli tiedonjano
lisääntyy lukiessa: Molotov (kyllä, juuri se cocktail-tyyppi!)
saattoikin olla varsin terävä ajattelija ja kirjoittaja.
Täytyy myös selvittää, kuka on Hannah Arendt ja
lukea, mitä hänellä on sanottavana totalitaarisista
järjestelmistä. Entäs revisionismi sitten? Jne. jne. jne. Onneksi on kirjasto. Ja yliopiston kirjasto.
19. kesäkuuta 2007
Korjauksia
Kuten ilkivallan kohdalla yleensäkin, joku muu kuin tekijä joutuu korjaamaan jäljet.
Mervi Janhunen maalattiin
perjantaisessa Aamulehden jutussa pikimustaksi, joten kukapa muukaan
kuin maalitaulu itse joutuu oikomaan muiden tekemiä virheitä.
Lehtihän ei anteeksi pyydä, mutta julkaisi sentään
vastineen tiistain yleisönosastossa.
Onneksi kyseessä on täysin puolustuskykyinen, fiksu ihminen.
Oikaisu lehden esittämiin käsittämättömiin
väitteisiin ja ihmeelliseen matematiikkaan löytyy myös
täältä:
Nuorisojärjestöjen avustukset: Poliittisten järjestöjen osuus putosi edelleen
Viikonloppuna Kiljavan opistolla (Vihreä vaikuttaja -kurssilla)
kouluttajamme, entinen toimittaja, nykyinen viestinnän lehtori,
puhui lehdistöstä ja tiedottamisesta ja painotti, kuinka lehtien on pakko olla hyvin tarkkoja
faktoistaan, muuten menee uskottavuus.
Rohkenin olla eri mieltä. Olen usein asioista eri mieltä kuin
joku muu, ja valitettavasti melkein aina ääneen. Niin
nytkin. Olin ja olen edelleen sitä mieltä, että
eipä näy moisella pikkuasialla olevan väliä, HS tai
AL ei mene konkkaan silloin tällöin "lipsahtavan"
tarkoitushakuisen mokan vuoksi.
Olen
kyllä suunsoittaja, mutta en sentään ihan aina väärässä.
18. kesäkuuta 2007
Paha tukka -päivä
Näinkin perusonnellisen ihmisen pitäisi varmaan arvostaa enemmän näitä bad hair day -tyyppisiä elämyksiä.
Marginaalisesti hyvää tänään:
Viikonloppu Kiljavalla meni oikein rattoisasti, mutta jätti suunsoittokrapulan.
Koirankoppi nro 2 tuli
tänään valmiiksi kolmen viikon puurtamisen jälkeen.
Siitäkin voisi olla onnellinen, ellei siitä olisi tullut
sellainen kaikkien viritysten emäviritys, kun piti kokeilla
erilaista rakennetta kuin koirankoppi nro 1:ssä. Versio nro 1
muuten oli kaikin puolin paremmin tehty, mutta ei kelvannut tilaajalle,
koska se oli liian iso -
vaikka ainakin 30 ukkoa oli rampannut rakennusvaiheessa naureskelmassa
sen onnetonta ahtautta. Arvatkaapa paljonko ne nauroivat tälle nro
2:lle, joka on vielä puolta pienempi?
Mitä on mennyt tänään pieleen tähän mennessä:
Bussit ovat aamusta iltaan liian täynnä ja jatkuvasti myöhässä. Koululta lähtiessä unohdin kotiavaimet
työhaalareiden taskuun ja jouduin (puolisen tuntia keskustassa
jatkoyhteyttä odoteltuani) palaamaan takaisin koululle - jonne
busseja kulkee vain kahdesti tunnissa. Kotimatka siis kesti kolme
tuntia!
Kotona sain varttitunnin renkkaamisen jälkeen tietokoneen käynnistymään jotta saatoin sähköposteista lukea, että minua ei huolittu mukaan vihreiden työelämätyöryhmään. En taida olla tarpeeksi akateeminen.
No, sanottiinpa minulle koulullakin tänään ihan
ystävällisesti, että naisena minun olisi syytä olla
jollain ihan muulla alalla.
Miksen voi tehdä jotain naiselle sopivaa, kun vasaran kanssa voi
vaikka lyödä ikävästi sormeen ja tulee sormesta
ruman näköinen... Varmemmaksi vakuudeksi näytettiin
veristä sormenpäätä, joka siis oli sen
mieshenkilön sormenpää, ei minun (henkilö teloi itse itsensä naulapyssyllä). Olen siis kaikkeen
lähtökohtaisesti väärän kokoinen ja muotoinen
palikka.
Aamulehti sössi kaupungin
nuorisojärjestöille suunnattujen tukien jakamisesta kertovan
juttunsa täysin metsään, mutta maksimaalisesti
vihreitä mustamaalaavalla tavalla. Siinä suhteessa siis
täyden kympin suoritus AL:ltä. Kuinka voi numerot sotkea noin
pahasti? Tietenkin siten ja siitä syystä, että
siitä tulee kivasti raflaava lehtijuttu ja paljon
kähinää. Lehti on tietenkin äärimmäisen
hidas korjaamaan omia mokiaan. Olisihan todella tylsää
kertoa, että menivät taas pienentämään
poliittisten yhdistysten kokonaispottia, mutta vähiten pieneni
vasemmiston yhdistysten tuki.
Tämä musta mieliala ennakoi vielä yhtä takaiskua: Taitaa olla puolukkapäivät
tiedossa juhannusviikonlopuksi. Että sellainenkin arpajaisvoitto
tiedossa sitten niin. Olihan tuota kuukuppia tarkoituskin testata
kenttäolosuhteissa ja reissun päällä, mutta
jotenkin tekisi mieli jättää tällä kertaa
väliin.
12. kesäkuuta 2007
Sammuu, syttyy
Tänään tarvottiin läpi tulityökorttikoulutus,
johon kuului käsisammuttimen ja palopeitteen
käyttöharjoitus. Ihan oikeaa tulta siis sammutettiin,
vaikkakin turvalliseksi järjestetyssä harjoitustilanteessa.
Ja sammuihan se - viimeistään siinä
vaiheessa kun kouluttaja väänsi nestekaasupullosta hanan
kiinni... Sitten katseltiin muutama opetusvideo ja lopussa oli
parisivuinen oikein-väärin -koe.
Aika surullista, jos jonkun työnsaanti (siis työtä
saamattomuus) todellakin on vuosikausia kiinni tällaisesta kuuden
tunnin koulutuksesta. Tällaisia kertomuksia
käytännön työelämästä olen kuullut
viime päivinä parikin: Tulityökortti on mennyt vanhaksi
tai sitä ei ole koskaan ollutkaan ja kun työnantajalla on
ollut valinnanvaraa, on palkannut mieluummin sen ehdokkaan, jolla on
voimassaoleva kortti valmiina taskussa.
Toivottavasti asia on nyt koko porukalla hoidossa tämänpäiväisen koulutuksen jälkeen.
Minulla opiskelu sen kun jatkuu tällä viikolla, vaikka
aihepiiri vähän muuttuu: Seuraavana on vuorossa Kiljavan
opisto Nurmijärvellä ja siellä Vihreä vaikuttaja
-kurssin viikonloppuseminaari. Ennakkotehtävät eivät
olleet mitenkään kevyimmästä päästä,
sillä posti kantoi kotiin Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman ja kopion vihreiden eduskuntavaliohjelmasta.
Oletteko nähneet lehdissä sellaisia "Etsi kuvasta 5
yhtäläisyyttä" tai "Etsi kuvasta 5 virhettä"
-tehtäviä? No, tämä on vähän sama juttu,
paitsi että ne yhtäläisyydet ja eroavaisuudet
pitää etsiä edellämainittujen hallitusohjelman ja
vaaliohjelman väliltä... Että haastetta piisaa, juu-u.
Folklorisesta kaskuperinteestä tutun "entisen tarjoilijan" sanoin: Mitäs tilasit!
11. kesäkuuta 2007
Kevytbongausta
Viikonloppu vietettiin appivanhempien mökillä. Lintujen,
nisäkkäiden ja hyönteisten bongaus on
meikäläisen kaltaiselle kaupunkilaiselle hauskaa mutta aika
haparoivaa touhua. Viimeksi nähtiin haukka,
mutta en koskaan saanut selville, mikä haukka. Nyt
näkökenttään änkesi keskellä
päivää harmaahaikara (jolla ei vaihteeksi ollut kiukkuista lokkiparvea kimpussaan), kalatiiroja, kyhmyjoutsenia, haahkoja ja useampaa varianttia lokkeja.
Haahkojen tunnistus piti varmistaa lintukirjasta (!), koska joukossa ei
ollut yhtään valkokirjavaa urosta ja muistikuva meni jotenkin
sillä tavalla, että eikös niissä haahkoissa
pitäisi jotain valkoista olla... Lentotavasta tosin on vaikea
erehtyä, oli väri mikä hyvänsä. Ne
näyttävät lentäessään isoilta
humalaisilta mehiläisiltä.
Haahkat bongasin matkalla Uudenkaupungin Mere-Festeille (olutta,
metrilakua, t-paitoja, ohjelmalava jossain
näkymättömissä). Moottoriveneajelu meni miltei
joukkoliikenteestä, kun kyydissä oli neljä aikuista ja
kolme lasta. Silkkiuikkuja ei näkynyt ollenkaan tutuissa
kaislikoissa, mikä oli pieni pettymys.
Mökin pihamaalla alkoi juuri viikonloppuna sudenkorentojen fiesta.
Kauniita petoja, pienet ja suuret.
Saunan nurkalla bongasimme älyttömän ison
kellankirjavan ohdake-jotakin-jotakin -perhosen.
Se on joku amiraaliperhosen sukulainen, mutta vaeltaa vieläkin
pidempiä matkoja. Iso se oli - koosta tuli mieleen oikein pieni
lintu tai lepakko. Lieneekö lepatellut Suomen kamaralle
jostain Keski-Euroopasta? Toinen kokojen ääripää
olivat nuotiopaikalla syliin tunkevat pienet heinäsirkat,
runsaan sentin pituiset otukset. Niiden sukulaiset aiheuttivat
aikoinaan minulle ensimmäisen kulttuurishokkiin verrattavan
elämyksen Uudessa Meksikossa - ihan vain olemalla sellaisia
aikuisen ihmisen etusormen kokoisia pötkäleitä.
Amerikassa kaikki tosiaan on suurempaa.
*** Aihe vaihtuu ***
Tietojeni mukaan Tampere ja Kuopio ovat ainoita kunnallisia
sähkölaitoksia Suomessa, joilla ei ole suoraan tai
välillisesti ydinvoimaa omistuksessaan. Olisi tosi kivaa olla
iloinen pikku viherpipertäjä, jos ei tarvitsisi miettiä
sen kummempia kuin
ympäristöystävällisten hamppukangasvaatteiden
keskinäistä paremmuutta, biorytmejä, vanhemmuuden
sukupuolivaikutuksia ja retkeilymetsien sijaintia. Silloin voisi vain
taputtaa käsiään yhteen ja iloita, kun saa ostaa
sähkönsä ydinvoimavapaasta yhtiöstä. Vaan kun
pitäisi sitä öljy/kivihiili/maakaasuriippuvuutta
vähentää hyvinkin rankalla kädellä ja
nopeasti. Vaihtoehtoja perusvoiman hankintaan ei ole turhan monia...
Lämmintä ruokaa ei kerrostaloasunnoissa voi tehdä ilman
sähköä ja lämmitys on pakko
järjestää jotenkin.
Pöljäkö pitää ihmisen olla, kun tällaisia
suree vaikkei itse joudu asiasta
päättämään?
Joku joutuu kumminkin ne päätökset tekemään pelottavan pian.
2. kesäkuuta 2007
Manne-TV
Kun Uutisvuoto on kesälomalla ja sen tilalla esitetään
jotain niinkin hartaudella ja poliittisesti korrektisti moitittua kuin
Manne-TV:n ensimmäinen jakso, niin pakkohan se oli katsoa. Jo
rillumarein kulta-ajoistahan on tiedetty, että mitä kriitikko
haukkuu, se kannattaa katsoa.
Ei se ollut niin huono kuin ennakkoarviot antoivat odottaa. Naurattikin
pari kertaa. Vanhoista vitseistä tulee vanhoja tuttuja juuri
siksi, että niissä on sitä jotain, joka jää
elämään kertomiskerrasta toiseen (esim. kirjastoauto =
romaneja auton kyydissä).
Enemmän tai vähemmän onnistuneen vitseilyn seassa
katsoja opiskeli romanikielen yksinkertaisimpia alkeita kuin
varkain (hups... lipsahti stereotypia...). Aika ovela veto ohjelman
tekijöiltä! Toinen hauska ja lohdullinen huomio oli,
että onnistuneimmat vitsit olivat sellaisia, että ne
olisivat toimineet aivan hyvin ilman manne-teemaa.
(Kuva klikkaamalla lisätietoa romanikulttuurista.)
Editointi
20.6.2007: Täällä näköjään käy
porukkaa tutkimassa, mitä Manne-tv:stä ollaan mieltä.
Olen pari myöhempää jaksoa katsottuani edelleen
suunnilleen samaa mieltä kuin ennenkin, mutta sen olen todennut,
että sitä Remun "hypnoosimanausjoikhausta" en kyllä opi
ymmärtämään. Onko se jotain romanikulttuurille
tyypillistä musisointia vai Remun omaa taidetta?
***
Tästä tulikin jonkun ihme konkelon kautta mieleen se,
mitä kirjoitin viime helmikuussa pakolaisten ja
turvapaikanhakijoiden kotouttamisesta kotikonstein,
eli että ne pitäisi yksi kerrallaan kaikki naida suomalaisiin
sukuihin eikä palautella minne sattuu millaisiin oloihin sattuu.
Onko järkevää edes keskustella ihmisten
palauttamisesta "turvalliseen" maahan johon virkamies ei uskalla
määrätä suomalaista saattaja
käännytettävää ihmistä saattamaan?
Mitä enemmän mietin tuota kotikutoista kotouttamismenetelmää eli sukuun naimista,
sitä toimivammalta se tuntuu. Luottamukseni suomalaisten
appivanhempien vävyä/miniää muovaavaan vaikutukseen
on vankkumaton. Kotouttaminen on käsityötä ihminen
kerrallaan, ja kuka olisi parempi opastaja kuin jähmeä mutta
edes jotenkin todellisuudentajuinen suomalainen appiukko/anoppi?
Puolison kanssa voi mennä hyvin tai huonosti, mutta
appivanhemmilta tulee luotettavasti se perimmäinen totuus, kuinka
kaappi seisoo. Nuoripari voi sitten joko yhteistuumin vastustaa
tätä lausuntoa tai koettaa sopeutua siihen. Puolensa
kummassakin.
Tällainen kotouttaminen myös toimii kahteen suuntaan: Se ihan
yksi hailee, mitä sanotaan venäläisistä naisista yleensä, kun nyt on kumminkin kyse nimenomaan meidän Kuutin Tatjanasta, joka on meidän Tatjana ja siis ihan eri juttu. Sehän on meidän lapsenlapsien äiti, ei sitä voi kohdella noin. Ja miten ne kehtaavat siinäkin paikassa sanoa sillä lailla meidän Abdulille,
eivätkö ne tajua että se on meidän Emmin Abdul,
eikä mikä tahansa varasteleva elintasopakolainen?
Saa väittää vastaan, mutta olen sitä mieltä,
että mikään ammattiauttaja tai lainsäätäjä ei näissä asioissa
pysty samaan kuin aito suomalainen appiukko tai anoppi.
***