Perhosefektin kierrätys- ja ekoilusivut

Vanha blogi kesäkuulta 2007

kierrätys ja ekoilusivut.
Tervetuloa penkomaan!

Logoa klikkaamalla pääsivulle

Tämä sivu viimeksi päivitetty

7.1.2010

Kesäkuussa 2007 kirjoitettua:

Manne-TV
Kevytbongausta
Sammuu, syttyy
Paha tukka -päivä
Korjauksia
Politiikan ihanuudesta ja kurjuudesta

Kommentteja voit lähettää osoitteeseen
heidi@ perhosefekti.fi

26. kesäkuuta 2007

Politiikan ihanuudesta ja kurjuudesta

Luin juhannusviikonloppuna kaksi kirjaa alusta loppuun rinnakkain, vuorotellen toista ja toista. Kirjat olivat Jukka Paastelan Valhe ja politiikka (Gaudeamus 1995) sekä norjalaisen satiirikon Torgrim Eggenin Pärstäkerroin (Gummerus 2003). Yhdistelmä oli hedelmällinen ja uskon, että sain tällä tavalla molemmista kirjoista irti enemmän kuin jos olisin lukenut ne ensimmäisen kerran eri aikoina, vaikkapa kohtuullisen ajan kuluttua niiden ilmestymisestä.

Valhe ja politiikka -kirjan mieleenpainuvin yksityiskohta oli riemastuttavan massiivinen lause - sekä sisällöltään että muodoltaan - kirjan viimeisessä, yhteenvetoja tekevässä luvussa. Ensin tulee kaunis ja tasapainoinen väitelause, joka on hyvin helppo mieltää todeksi: Hämärän puheen takana on aina hämärä ajatus. Sitten, vain muutama rivi alempana, tämä makupala:

Kun politiikan voidaan ajatella tuottavan valtaa ja sen seurauksena hyötyä ja kunniaa(5) ja vieläpä tarjoavan ihanteellisen foorumin patologiselle valehtelijalle, niin onko se toisarvoista puuhailua, erityisesti verrattuna tieteeseen ja taiteeseen, kuten Michael Oakeshott sanoo, sekä "korruptoi sielun, että väsyttää mielen", jolloin ryhtymisessä politiikkaan voi olla vain kaksi motiivia: ihminen ei joko pysty elämään illuusioitta, joita hän pyrkii - turhaan, tietenkin - politiikassa toteuttamaan tai sitten hän pelkää siinä määrin toisten valtaa itseensä nähden, että hän pyrkii itse valtaan.(6)

(5) Ks. Hobbes, mt., 185.
(6) Michael Oakeshott, Introduction, teoksessa Thomas Hobbes, Leviathan. Oxford: Basil Blackwell, 1960, xiv.

Siinäpä hengästyttävä pläjäys väitelausetta, lainausta, viitettä, lainausmerkkiä, pilkkua ja ajatusviivaa ison alkukirjaimen ja loppupisteen välissä. Yhdellä sanalla: WAU!

***

Noita kirjoja lukiessa muuten oivalsin ohimennen myös hyvät (lue: sellaiset, että itse voisin niihin uskoa) perustelut sille, miksi tutkijoiden, jatko-opiskelijoiden sun muiden akateemisten pätkätyölaisten perustoimeentulo pitää turvata nykyistä paremmin ja nimenomaan yhteiskunnan varoista. Aika hyvin oivallettu, sillä tähän saakka olen ollut siinä ajatuksessa, että kourallisen joitakin akateemisia eliitti/elättipellejä kokemat ajoittaiset rahavaikeudet eivät vaikuta kovin merkittävältä ongelmalta suhteutettuna 5,2 miljoonan ihmisen jokapäiväiseen elämänmenoon. Korkeintaan rahoituksesta kilpaileminen ylläpitää niiden tieteellistä tasoa. Perusteluja suunnanmuutokselleni kirjoittelen joskus toiste, kun olen ne ensin oikonut omassa päässäni jotenkin säädylliseen muotoon.

***
Rakennusliiton (SAK) liittymislomakkeet odottivat postilaatikossa maanantaina, kun olin niitä netitse pyytänyt muistaakseni torstain ja perjantain välisenä yönä. Liittynen sinne.

Molotovin cocktail

***
Nälkä kasvaa syödessä eli tiedonjano lisääntyy lukiessa: Molotov (kyllä, juuri se cocktail-tyyppi!) saattoikin olla varsin terävä ajattelija ja kirjoittaja. Täytyy myös selvittää, kuka on Hannah Arendt ja lukea, mitä hänellä on sanottavana totalitaarisista järjestelmistä. Entäs revisionismi sitten? Jne. jne. jne. Onneksi on kirjasto. Ja yliopiston kirjasto.

19. kesäkuuta 2007

Korjauksia

Kuten ilkivallan kohdalla yleensäkin, joku muu kuin tekijä joutuu korjaamaan jäljet.

Mervi Janhunen maalattiin perjantaisessa Aamulehden jutussa pikimustaksi, joten kukapa muukaan kuin maalitaulu itse joutuu oikomaan muiden tekemiä virheitä. Lehtihän ei anteeksi pyydä, mutta julkaisi sentään vastineen tiistain yleisönosastossa. Onneksi kyseessä on täysin puolustuskykyinen, fiksu ihminen. Oikaisu lehden esittämiin käsittämättömiin väitteisiin ja ihmeelliseen matematiikkaan löytyy myös täältä:

Nuorisojärjestöjen avustukset: Poliittisten järjestöjen osuus putosi edelleen

Viikonloppuna Kiljavan opistolla (Vihreä vaikuttaja -kurssilla) kouluttajamme, entinen toimittaja, nykyinen viestinnän lehtori, puhui lehdistöstä ja tiedottamisesta ja painotti, kuinka lehtien on pakko olla hyvin tarkkoja faktoistaan, muuten menee uskottavuus.

Rohkenin olla eri mieltä. Olen usein asioista eri mieltä kuin joku muu, ja valitettavasti melkein aina ääneen. Niin nytkin. Olin ja olen edelleen sitä mieltä, että eipä näy moisella pikkuasialla olevan väliä, HS tai AL ei mene konkkaan silloin tällöin "lipsahtavan" tarkoitushakuisen mokan vuoksi.

Olen kyllä suunsoittaja, mutta en sentään ihan aina väärässä.

18. kesäkuuta 2007

Paha tukka -päivä

Näinkin perusonnellisen ihmisen pitäisi varmaan arvostaa enemmän näitä bad hair day -tyyppisiä elämyksiä.

Marginaalisesti hyvää tänään:

Viikonloppu Kiljavalla meni oikein rattoisasti, mutta jätti suunsoittokrapulan.

Koirankoppi nro 2 tuli tänään valmiiksi kolmen viikon puurtamisen jälkeen. Siitäkin voisi olla onnellinen, ellei siitä olisi tullut sellainen kaikkien viritysten emäviritys, kun piti kokeilla erilaista rakennetta kuin koirankoppi nro 1:ssä. Versio nro 1 muuten oli kaikin puolin paremmin tehty, mutta ei kelvannut tilaajalle, koska se oli liian iso - vaikka ainakin 30 ukkoa oli rampannut rakennusvaiheessa naureskelmassa sen onnetonta ahtautta. Arvatkaapa paljonko ne nauroivat tälle nro 2:lle, joka on vielä puolta pienempi?

Mitä on mennyt tänään pieleen tähän mennessä:

Bussit ovat aamusta iltaan liian täynnä ja jatkuvasti myöhässä. Koululta lähtiessä unohdin kotiavaimet työhaalareiden taskuun ja jouduin (puolisen tuntia keskustassa jatkoyhteyttä odoteltuani) palaamaan takaisin koululle - jonne busseja kulkee vain kahdesti tunnissa. Kotimatka siis kesti kolme tuntia!

Kotona sain varttitunnin renkkaamisen jälkeen tietokoneen käynnistymään jotta saatoin sähköposteista lukea, että minua ei huolittu mukaan vihreiden työelämätyöryhmään. En taida olla tarpeeksi akateeminen.

No, sanottiinpa minulle koulullakin tänään ihan ystävällisesti, että naisena minun olisi syytä olla jollain ihan muulla alalla. Miksen voi tehdä jotain naiselle sopivaa, kun vasaran kanssa voi vaikka lyödä ikävästi sormeen ja tulee sormesta ruman näköinen... Varmemmaksi vakuudeksi näytettiin veristä sormenpäätä, joka siis oli sen mieshenkilön sormenpää, ei minun (henkilö teloi itse itsensä naulapyssyllä). Olen siis kaikkeen lähtökohtaisesti väärän kokoinen ja muotoinen palikka.

Aamulehti sössi kaupungin nuorisojärjestöille suunnattujen tukien jakamisesta kertovan juttunsa täysin metsään, mutta maksimaalisesti vihreitä mustamaalaavalla tavalla. Siinä suhteessa siis täyden kympin suoritus AL:ltä. Kuinka voi numerot sotkea noin pahasti? Tietenkin siten ja siitä syystä, että siitä tulee kivasti raflaava lehtijuttu ja paljon kähinää. Lehti on tietenkin äärimmäisen hidas korjaamaan omia mokiaan. Olisihan todella tylsää kertoa, että menivät taas pienentämään poliittisten yhdistysten kokonaispottia, mutta vähiten pieneni vasemmiston yhdistysten tuki.

Tämä musta mieliala ennakoi vielä yhtä takaiskua: Taitaa olla puolukkapäivät tiedossa juhannusviikonlopuksi. Että sellainenkin arpajaisvoitto tiedossa sitten niin. Olihan tuota kuukuppia tarkoituskin testata kenttäolosuhteissa ja reissun päällä, mutta jotenkin tekisi mieli jättää tällä kertaa väliin.

12. kesäkuuta 2007

Sammuu, syttyy

Tänään tarvottiin läpi tulityökorttikoulutus, johon kuului käsisammuttimen ja palopeitteen käyttöharjoitus. Ihan oikeaa tulta siis sammutettiin, vaikkakin turvalliseksi järjestetyssä harjoitustilanteessa. Ja sammuihan se - viimeistään siinä vaiheessa kun kouluttaja väänsi nestekaasupullosta hanan kiinni... Sitten katseltiin muutama opetusvideo ja lopussa oli parisivuinen oikein-väärin -koe.

Aika surullista, jos jonkun työnsaanti (siis työtä saamattomuus) todellakin on vuosikausia kiinni tällaisesta kuuden tunnin koulutuksesta. Tällaisia kertomuksia käytännön työelämästä olen kuullut viime päivinä parikin: Tulityökortti on mennyt vanhaksi tai sitä ei ole koskaan ollutkaan ja kun työnantajalla on ollut valinnanvaraa, on palkannut mieluummin sen ehdokkaan, jolla on voimassaoleva kortti valmiina taskussa.

Toivottavasti asia on nyt koko porukalla hoidossa tämänpäiväisen koulutuksen jälkeen.

Minulla opiskelu sen kun jatkuu tällä viikolla, vaikka aihepiiri vähän muuttuu: Seuraavana on vuorossa Kiljavan opisto Nurmijärvellä ja siellä Vihreä vaikuttaja -kurssin viikonloppuseminaari. Ennakkotehtävät eivät olleet mitenkään kevyimmästä päästä, sillä posti kantoi kotiin Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman ja kopion vihreiden eduskuntavaliohjelmasta.

Oletteko nähneet lehdissä sellaisia "Etsi kuvasta 5 yhtäläisyyttä" tai "Etsi kuvasta 5 virhettä" -tehtäviä? No, tämä on vähän sama juttu, paitsi että ne yhtäläisyydet ja eroavaisuudet pitää etsiä edellämainittujen hallitusohjelman ja vaaliohjelman väliltä... Että haastetta piisaa, juu-u.

Folklorisesta kaskuperinteestä tutun "entisen tarjoilijan" sanoin: Mitäs tilasit!

11. kesäkuuta 2007

Kevytbongausta

Viikonloppu vietettiin appivanhempien mökillä. Lintujen, nisäkkäiden ja hyönteisten bongaus on meikäläisen kaltaiselle kaupunkilaiselle hauskaa mutta aika haparoivaa touhua. Viimeksi nähtiin haukka, mutta en koskaan saanut selville, mikä haukka. Nyt näkökenttään änkesi keskellä päivää harmaahaikara (jolla ei vaihteeksi ollut kiukkuista lokkiparvea kimpussaan), kalatiiroja, kyhmyjoutsenia, haahkoja ja useampaa varianttia lokkeja. Haahkojen tunnistus piti varmistaa lintukirjasta (!), koska joukossa ei ollut yhtään valkokirjavaa urosta ja muistikuva meni jotenkin sillä tavalla, että eikös niissä haahkoissa pitäisi jotain valkoista olla... Lentotavasta tosin on vaikea erehtyä, oli väri mikä hyvänsä. Ne näyttävät lentäessään isoilta humalaisilta mehiläisiltä.

Haahkat bongasin matkalla Uudenkaupungin Mere-Festeille (olutta, metrilakua, t-paitoja, ohjelmalava jossain näkymättömissä). Moottoriveneajelu meni miltei joukkoliikenteestä, kun kyydissä oli neljä aikuista ja kolme lasta. Silkkiuikkuja ei näkynyt ollenkaan tutuissa kaislikoissa, mikä oli pieni pettymys.

Mökin pihamaalla alkoi juuri viikonloppuna sudenkorentojen fiesta. Kauniita petoja, pienet ja suuret. Saunan nurkalla bongasimme älyttömän ison kellankirjavan ohdake-jotakin-jotakin -perhosen. Se on joku amiraaliperhosen sukulainen, mutta vaeltaa vieläkin pidempiä matkoja. Iso se oli - koosta tuli mieleen oikein pieni lintu tai lepakko. Lieneekö lepatellut Suomen kamaralle jostain Keski-Euroopasta? Toinen kokojen ääripää olivat nuotiopaikalla syliin tunkevat pienet heinäsirkat, runsaan sentin pituiset otukset. Niiden sukulaiset aiheuttivat aikoinaan minulle ensimmäisen kulttuurishokkiin verrattavan elämyksen Uudessa Meksikossa - ihan vain olemalla sellaisia aikuisen ihmisen etusormen kokoisia pötkäleitä. Amerikassa kaikki tosiaan on suurempaa.

*** Aihe vaihtuu ***

Tietojeni mukaan Tampere ja Kuopio ovat ainoita kunnallisia sähkölaitoksia Suomessa, joilla ei ole suoraan tai välillisesti ydinvoimaa omistuksessaan. Olisi tosi kivaa olla iloinen pikku viherpipertäjä, jos ei tarvitsisi miettiä sen kummempia kuin ympäristöystävällisten hamppukangasvaatteiden keskinäistä paremmuutta, biorytmejä, vanhemmuuden sukupuolivaikutuksia ja retkeilymetsien sijaintia. Silloin voisi vain taputtaa käsiään yhteen ja iloita, kun saa ostaa sähkönsä ydinvoimavapaasta yhtiöstä. Vaan kun pitäisi sitä öljy/kivihiili/maakaasuriippuvuutta vähentää hyvinkin rankalla kädellä ja nopeasti. Vaihtoehtoja perusvoiman hankintaan ei ole turhan monia... Lämmintä ruokaa ei kerrostaloasunnoissa voi tehdä ilman sähköä ja lämmitys on pakko järjestää jotenkin.

Pöljäkö pitää ihmisen olla, kun tällaisia suree vaikkei itse joudu asiasta päättämään?

Joku joutuu kumminkin ne päätökset tekemään pelottavan pian.

2. kesäkuuta 2007

Manne-TV

Kun Uutisvuoto on kesälomalla ja sen tilalla esitetään jotain niinkin hartaudella ja poliittisesti korrektisti moitittua kuin Manne-TV:n ensimmäinen jakso, niin pakkohan se oli katsoa. Jo rillumarein kulta-ajoistahan on tiedetty, että mitä kriitikko haukkuu, se kannattaa katsoa.

Ei se ollut niin huono kuin ennakkoarviot antoivat odottaa. Naurattikin pari kertaa. Vanhoista vitseistä tulee vanhoja tuttuja juuri siksi, että niissä on sitä jotain, joka jää elämään kertomiskerrasta toiseen (esim. kirjastoauto = romaneja auton kyydissä).

Enemmän tai vähemmän onnistuneen vitseilyn seassa katsoja opiskeli romanikielen yksinkertaisimpia alkeita kuin varkain (hups... lipsahti stereotypia...). Aika ovela veto ohjelman tekijöiltä! Toinen hauska ja lohdullinen huomio oli, että onnistuneimmat vitsit olivat sellaisia, että ne olisivat toimineet aivan hyvin ilman manne-teemaa.

(Kuva klikkaamalla lisätietoa romanikulttuurista.)

Editointi 20.6.2007: Täällä näköjään käy porukkaa tutkimassa, mitä Manne-tv:stä ollaan mieltä. Olen pari myöhempää jaksoa katsottuani edelleen suunnilleen samaa mieltä kuin ennenkin, mutta sen olen todennut, että sitä Remun "hypnoosimanausjoikhausta" en kyllä opi ymmärtämään. Onko se jotain romanikulttuurille tyypillistä musisointia vai Remun omaa taidetta?

***

Tästä tulikin jonkun ihme konkelon kautta mieleen se, mitä kirjoitin viime helmikuussa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kotouttamisesta kotikonstein, eli että ne pitäisi yksi kerrallaan kaikki naida suomalaisiin sukuihin eikä palautella minne sattuu millaisiin oloihin sattuu. Onko järkevää edes keskustella ihmisten palauttamisesta "turvalliseen" maahan johon virkamies ei uskalla määrätä suomalaista saattaja käännytettävää ihmistä saattamaan?

Mitä enemmän mietin tuota kotikutoista kotouttamismenetelmää eli sukuun naimista, sitä toimivammalta se tuntuu. Luottamukseni suomalaisten appivanhempien vävyä/miniää muovaavaan vaikutukseen on vankkumaton. Kotouttaminen on käsityötä ihminen kerrallaan, ja kuka olisi parempi opastaja kuin jähmeä mutta edes jotenkin todellisuudentajuinen suomalainen appiukko/anoppi? Puolison kanssa voi mennä hyvin tai huonosti, mutta appivanhemmilta tulee luotettavasti se perimmäinen totuus, kuinka kaappi seisoo. Nuoripari voi sitten joko yhteistuumin vastustaa tätä lausuntoa tai koettaa sopeutua siihen. Puolensa kummassakin.

Tällainen kotouttaminen myös toimii kahteen suuntaan: Se ihan yksi hailee, mitä sanotaan venäläisistä naisista yleensä, kun nyt on kumminkin kyse nimenomaan meidän Kuutin Tatjanasta, joka on meidän Tatjana ja siis ihan eri juttu. Sehän on meidän lapsenlapsien äiti, ei sitä voi kohdella noin. Ja miten ne kehtaavat siinäkin paikassa sanoa sillä lailla meidän Abdulille, eivätkö ne tajua että se on meidän Emmin Abdul, eikä mikä tahansa varasteleva elintasopakolainen?

Saa väittää vastaan, mutta olen sitä mieltä, että mikään ammattiauttaja tai lainsäätäjä ei näissä asioissa pysty samaan kuin aito suomalainen appiukko tai anoppi.

***