Perhosefektin kierrätys- ja ekoilusivut

Vanha blogi syyskuulta 2007
kierrätys- ja ekoilusivut.
Tervetuloa penkomaan!

Logoa klikkaamalla pääsivulle
Tämä sivu viimeksi päivitetty
8.1.2010


Artikkelit Materiaalit Sisustus Ohjeita Haastattelut
Jouluaskartelu Pääsiäisaskartelu Muut juhlat Kuvia
Uusi blogi
Lahjaideat Virkkaus- ja neulontaohjeita Vanha blogi Linkit
Ota yhteyttä!


Syyskuussa 2007 kirjoitettua:

Kuivauskaappi
Voihan itku
Narinaa ja toipumista
Mennään bussilla
Pitsiä
Kohta koolahtaa
Hämmentynyt kasvattaja
Eka koolaus ikinä
Aidosti onnellinen
Muotoseikkoja
Tervetuloa rakennusalalle
Polvet
Omakuva eräänä iltapäivänä

Blogaan väärin!

Kommentteja voit lähettää osoitteeseen
heidi@ perhosefekti.fi



29. syyskuuta 2007

Polvet


Shakira polvillaanTänään oli saunapäivä. Yllätyin huomatessani, että ihmisen polviin voi näköjään kehittyä känsät. Polvisuojat ovat todellakin tarpeelliset, mutta niistä huolimatta nahka kovettuu käytössä.

Parikymmentä mustelmaa reisissä ja käsivarsissa eivät niinkään yllättäneet. Suurinkin on halkaisijaltaan alle 5 cm, joten mitäs pienistä. Onpa noiden edestä töitäkin paiskittu.

Kolmekymmentä senttiä leveät, viitisen senttiä paksut ja Rooman kansalainen polvillaan - liekö rakentaja?yksitoista metriä pitkät liimapuupalkit liikkuvat käsipelillä kahden tai kolmen ihmisen voimin. Kiviharkot painavat parisenkymmentä kiloa kappale, ja niin vain liikkuvat nekin yksi kerrallaan, kun laitetaan liikkumaan. Oma paino putosi viikossa parisen kiloa.

Polvissa on känsät, mutta nöyräksi en ole vieläkään oppinut. Päinvastoin, ylpeys senkun lisääntyy. Mitäs siihen sanotte?



27. syyskuuta 2007

Tervetuloa rakennusalalle, naisetTetris

Jos tykkäät Tetriksen pelaamisesta, sinulla on jo melko hyvä kuva siitä, mistä rakentamisessa on kyse. Rakentaminen on kappaleiden sovittamista toisten kappaleiden kolosiin optimaalisella tavalla. Erona Tetrikseen on, että palaset ovat pirun painavia ja ne pitää yleensä raahata paikalleen käsipelillä. Plussaa puolestaan on se, että palasia voi pyörittämisen lisäksi muokata erilaisilla työkaluilla niin, että ne paremmin sopivat toistensa lomaan.

Raksalla pitää osata pitää puolensa. Jos et osaa pitää puoliasi palkka- ja työaikaneuvotteluissa, on ihan sama millä alalla teet ns. paskahommia surkealla palkalla törkeissä olosuhteissa. Yllättävää kyllä, rakennusalan palkat eivät automaattisesti ole paremmat kuin perinteisillä naisvaltaisilla aloilla.

Jos tykkäsit lapsena lätäkköleikeistä ja ojien kaivamisesta, rakennusala melko varmasti sopii sinulle paremmin kuin toimistohommat. Semmoista kuran lappamista rakennushommakin tuppaa välillä olemaan.

Toisin kuin konttorihommissa, rakennusalalla tehdään fyysistä työtä niin että hiki tirsuu. Paitsi silloin, kun meinaat paleltua kuoliaaksi. Kun työ on fyysistä, on todella tärkeää tulla toimeen työkaverien kanssa. Mielenilmauksetkin voivat nimittäin olla fyysisiä. Se ei ole kivaa esimerkiksi 8-10 metrin korkeudessa ahtaalla telineellä. Kannattaa siis miettiä, kenen kanssa siellä telineellä on turvallista työskennellä. Putoamista pitää varoa ja on kohtuutonta, jos joutuu siinä sivussa vielä pelkäämään työkaveriaankin.

Paperiaskartelussa ja rättikässässä opituilla taidoilla pärjää yllättävän pitkälle. Rakennusmateriaaleja vain käytetään huomattavasti isompiin pinta-aloihin, ne maksavat uskomattoman paljon enemmän kuin askartelumateriaalit ja kemikaalit ovat paljon hurjempia myrkkyjä kuin Tiimarin liimat. Muuten periaatteet ovat yllättävän samat.

Että voin kyllä suositella näillä varauksilla. Ainahan sitä voi vaihtaa uudestaan, jos siltä tuntuu.


20. syyskuuta 2007

Muotoseikkoja

Silloin kun oli pieni, eri materiaalit olivat erilailla pysyviä. Kiille oli murtuvaa, savi muuttui kuivuessaan pölyksi. Muovi ja kumi venyivät ja taipuivat. Kivet sen sijaan olivat kovia, samoin metallit. Ne pysyisivät ikuisesti siinä muodossa, johon ne oli asetettu. Leikkipaikan puiset rakenteet olivat tukevia, ne eivät edes huojuneet vaikka kuinka hyppi niitä vasten ja niiden varassa. Elementtitalon betoniset seinät ja lattiat olivat hievahtamattomia asioita.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä huonommin eri materiaalit ja niistä tehdyt asiat pitävät muotonsa. Paksutkin hirret notkuvat, kun niille tulee tarpeeksi kuormitusta, niiden pinta kuluu kuopalle askelten alla ja nurkat pyöristyvät hitaasti vesi- ja pölyhiukkasten kosketuksen voimasta. Vastavalmistunut betonielementtitalo venyttelee ja huokailee, kunnes löytää mukavan, tukevan asennon - eikä laatikkomaisen rakennuksen yksikään kulma enää tarkasti tutkien olekaan suora. Metalli väsyy ja jopa rautatiekiskot (lujuuden absoluuttinen huippu silloin, kun olin vielä pieni) murtuvat tietynlaisen rasituksen alla. Asvaltti kuluu.

Kuinka harvoin tulee ajatelleeksi, että lasi ei tarkkaan ottaen ole kiinteää, vaan amorfista ainetta, erittäin hitaasti juoksevaa kivimassaa? Katso vain tuulilasin sisään eksynyttä ilmakuplaa, joka hitaasti vaeltaa lasin sisällä kuin jähmettyneessä vedessä.

Ennen niin koviksi ja pysyviksi luulemani materiaalit myös elävät. Puunpala ei ole kahtena peräkkäisenä päivänä saman kokoinen, vaan se kutistuu kuivalla ilmalla, turpoaa kostealla. Metalli laajenee kuumassa, kutistuu kylmässä. Tänään tarkasti mitoitettu kappale on huomenna eri kokoinen. Samoin se kolo, johon sen piti mahtua.

Näitä olen tässä pohtinut keväästä saakka. Nyt vastassa on asiakas, joka ei ole moisia tuumaillut, vaan on järkyttynyt ja pahoillaan, kun kelluva parketti ei ulotukaan seinästä seinään, vaan seinän viereen jää ruma railo, liikuntavara. Hän haluaa ankkuroida kelluvan parketin ainakin kynnyksen kohdalta kiinni lattiaan. Hän haluaa asettaa puiset kynnykset makaamaan laatoituksen reunan päälle - kivitavarahan on kovaa, pysyvää ja tukevaa. Ei liikuntasaumoja, ei materiaalille tilaa liikkua, venytellä, hengittää.

Voihan se onnistuakin. Ei tarvitse kuin eliminoida kaikki täydellisen mitoituksen ja pysyvyyden viholliset: Lämpötilanvaihtelut, kosteuden vaihtelut, kosketus ja liike.

Lisäys 8.1.2010: Ei muuten onnistunut. Seuraavana maanantaina eivät sisäovet auenneet, kun parketti oli oviaukon kohdalta kauniilla kaarella. Taaskaan ei materiaali totellut maallikon näkemystä. Voi voi ;)

Ihmisen mukana kynnyksen yli astuu aina kosteutta, lämpöä ja liikettä - siis elämää. Makuasia sitten on, onko täydellinen talo paikka, joka elää asukkaidensa rinnalla ja ympärillä, vai täydellisen muotoinen konstruktio, joka ei kestä elämän henkäystäkään (höyryävää kosteutta! lämpöä!) murtumatta jostakin kohdasta.

Kehitettävää luonteessani: Ei saisi vängätä asiakkaalle vastaan. Sehän se koko lystin maksaa ensimmäisen, toisen ja kolmannenkin kerran, kun aiempia ratkaisuja korjaillaan. Taidan olla moninkertaisesti hölmö. Vaikenemalla ja nöyrästi asiakkaan toiveita noudattelemalla pysyvät paremmin leivässä kiinni niin rautakaupat kuin remonttireiskatkin.



18. syyskuuta 2007

Aidosti onnellinen

Hymyä, hymyä, hymyä!Aika harvoin loppujen lopuksi tulee aivan aitoja onnistumisen kokemuksia. Ehkä siksi tuntuu vähän nololta olla aidosti onnellinen jostakin. Niinkuin nyt esimerkiksi siitä aamun ylimääräisestä bussivuorosta, joka maanantaista lähtien on rahdannut ihmisiä kahdeksaksi kouluun. Yhden tupaten täyden bussin sijasta koululle köröttää nyt peräkanaa kaksi täyttä bussilastia aikuisopiskelijoita. Maanantaiaamuna oli vaikea pitää naama vakavana, kun teki mieli hymyillä kuin jakoavain.

Kannattiko tehdä asiasta numeroa? Kyllä kannatti! Meitä on kuultu ja selkeä puute korjattu! Meitä arvostetaan! Meillä on joukkovoimaa! Kiitos, kaupunki ja TKL!



14. syyskuuta 2007

Eka koolaus ikinä

Tämä merkintä kertoo nyt siis lankojen värjäämisestä eikä seinänteosta, vaikka koolauksesta onkin kyse.

Alkutilanne, jossa Nalle-langasta neulottu pusero (yli 10 vuotta vanha) on purettu ja laitettu vyyhdeille:
Värjättäviä lankoja
Välitila, jossa värjääjä toteaa, että kun pussissa lukee "blue", niin "sininen" on kumminkin varsin laaja käsite:
Koolauskokeilu yksi
Siis ei muuta vikaa tuossa "sinisessä" kuin että se ei ole mitään punertavaa mustikansinistä vaan raikasta turkoosia. Eikä mitään vikaa turkoosissakaan, mutta violetin sävyjen kanssa se ei ole kovinkaan herkullinen yhdistelmä. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin näyttäähän tuo melko pahalta. Hyi.

Värjäysmenetelmänä on käytetty jauheen ripottelemista kuumassa vedessä lilluvan lankavyyhdin päälle siten, että langasta tulee mahdollisimman epämääräisesti läikikästä. Kokeilen sellaista hillitympää ja hallitumpaa "yksi vyyhdin pää kerrallaan väriliemeen" -menetelmää sitten seuraavalla kerralla.

Koska Kooladin tilaamisesta toimitukseen kuluu muutama päivä, kokeilin hätäapuna ruokakaupan punaista karamelliväriä ja se paransi tilannetta hieman:
Koolauskokeilu yksi, toinen otto
Kuvassa langat ovat vielä märkiä, kuivuessaan värisävyt näköjään pehmentyvät huomattavasti:
Kuivuvaa lankaa

Näistä on vielä matkaa Ilun harmonisiin väriyhdistelmiin, mutta sen huomasin, että koolaus on kivaa (tulee aika noitamainen olo noita höyryäviä väriliemiä sekoitellessa) ja että lopputulosta voi aina hieman säätää, jos on tarvis. Teen siis tästä langasta jotain kivaa ja jos neulepinnan väritys ei ihan vastaa esteettisiä toiveita, niin eikun uudestaan väriliemeen mokoma kirjava kuvatus. Jos ei muu auta, niin ruskeaksi tai siniseksi koko vaatekappale.

Tästä tulikin mieleeni, että täytyypä joskus kokeilla valmiin vaatteen koolausta jollakin kirpparilöydöllä. Valmisvaatteita purkaessani olen ollut  huomaavinani, että monet puuvillaiset neulepuserot joita on kaupassa tarjolla kaikissa kauden muotiväreissä, ovat alunperin olleet kaikki valkoisia. Valmiit neuleet on vain nopeasti värjätty, kun on halpisvaatteiden tuottajallekin selvinnyt, mikä se kauden muodikas värimaailma Pohjois-Euroopassa juuri kulloisellakin hetkellä on.


12. syyskuuta 2007, ilta

Hämmentynyt kasvattaja

Elämä pelissä -testissä kysytään mm. ovatko lapset aiheuttaneet erityistä huolta tai murhetta. No eivät ole. Tuossa kasvavat, aina tuntuu olevan juuri se paras ja ihanin ikä. Ei ole erityisiä kremppoja ollut, ei koliikkeja eikä allergioita, jotka voivat olla tosi kurja kujanjuoksu koko perheelle.

Mutta, mutta... Neljävuotias on edelleen systemaattisesti suuntautunut kasvissyöntiin. Nyt se on hoksannut, että homma on kiinni siitä, että äidin tai isän pitää ilmoittaa päiväkodin keittiöön, että tämä neljävuotias on sitten kasvissyöjä, nih.

Voiko tuon ikäisen naperon antaa itse päättää tällaisesta asiasta? Onko vanhemmalla oikeus pistää hanttiin, jos lapsi siitä lähtien kun oppii puhumaan, ilmoittaa kerta toisensa jälkeen, että ei halua syödä lihaa?

Lisäys 15.9. Jännä juttu, mutta lapsen vanhempi ei voikaan päättää lapsen kasvissyönnistä päiväkodissa - tarvitaan lääkärintodistus tai vähintäänkin neuvolan lausunto, jotta lapsi saa liharuuan sijaan kasvisruokaa. On se kasvissyönti vaan vaarallista touhua, vaikka kuinka olisivat ravitsemusalan ammattilaiset ruokia laittamassa.

Alan tuntea itseni aika roistoksi, jos en tosiaan ilmoita sinne päiväkotiin, että eivät turhaan tuputa sille liharuokia. Neuvolasta sanottiin vain, että jos noin on, niin kaupungin ravitsemusterapeutilta voi varata ajan, sieltä neuvotaan mitä lapselle syötetään lihan sijasta. Onkohan tämä kohta enää ongelma kenellekään muulle kuin minulle?

Asiasta toiseen:
Tämän illan iso uutinen oli se, että neljävuotiaan ensimmäinen vieras kieli on sitten muuten viittomakieli. Se opetti minulle viittomia iltapalalla. "Maito", "näkkileipä", jne. Vastahan minä maanantaina olin siellä päiväkodilla keskustelemassa varhaiskasvatussuunnitelmasta... Ei vain tullut puheeksi, että ryhmän toinen opetuskieli on viittomakieli. Näppärä napero näköjään imee opit itseensä kuin Simo sen kuuluisan hillon.

Meillä on kohta perheessä neljävuotias vegetaristi viittomakielentulkki. Että ylläripylläri vaan iskälle ja äiskälle, niin.



12. syyskuuta 2007, aamu

Kohta koolahtaa

Sorruin keskustelupalstahypetykseen ja inspiroiduin tilaamaan Muksuaitasta Koolaidia. Tilaus (alle 3e toimituskuluineen) tuli perille vuorokaudessa:
Tujua juomajauhetta

Tässä purettu naisten villapaita, joka kohta saa kyytiä Ilun ohjeilla:
Purettu villapaita on aikeissa vaihtaa väriä!
Ajatella, että joku JUO noita rankasti värjääviä lisäainejauheita sokerin kanssa eikä pidä sitä mitenkään kummallisena. Juomajauheitahan ne alunperin ovat.



9. syyskuuta 2007

Pitsiä

Virkattua "metripitsiä"Alkoi pitsittää ja annoin mennä. Purkulangasta tuli telkkaria katsellessa metritolkulla yksinkertaista, virkattua "metripitsiä". Nämä ajattelin ommella joskus jonkun vanhan vaatteen koristeeksi, takin helmaan/selkään tai verkkarihousujen sivusaumaan. Ehkäpä kangaskassin koristeeksi? Tai jotain.

Tuli mieleen myös yksi kikka, jolla sekalaisen kokoelman keskenään erilaisia vanhoja pyyhkeitä voi tuunata ilmeeltään yhtenäisemmäksi: Leikkaa ja päärmää pyyhkeet saman kokoisiksi ja virkkaa niihin leveä, näyttävä pitsi - kaikkiin samanlainen riippumatta pyyhkeen väristä tai kuvioinnista. Pitsinhän voi kiinnittää pyyhkeeseen monella eri tavalla: keskelle pyyhettä, pitkään reunaan, lyhyeen reunaan... siten, että pitsistä näkee läpi tai niin, että pitsin takana on pyyhekangas. Tai sitten ihan perinteisesti reunapitsiksi.

Vanha pyyhe, virkkauslankaa ja lehtimainosPitsinnyhertäminen jäi päälle ja Mummon Kammarin sanomalehtimainos tarjosi tilaisuuden mallivarkauteen. Kopioin kolme ensimmäistä kerrosta ja kiinnitystavan mainoskuvasta ja jatkoin siitä eteenpäin hieman muunnellen. Yksinkertaiset pylväät muuttuivat kaksikertaisiksi ja ylin "reunuskerros" on pikkuisen erilainen kuin lehdessä.

Näin näiden perinnemallien mielestäni pitääkin siirtyä sukupolvelta toiselle: kopioimalla ja varioimalla.

Lehtimainoksesta imitoitua pyyhelinapitsiä


7. syyskuuta 2007

Mennään bussilla

Jos jokin asia nuorena askarrutti, kotoa sanottiin, että siitä asiasta vastaa se ja se henkilö siinä ja siinä kunnan virastossa, että menepä kuule juttelemaan sen kanssa, se tietää ja muistatkos ollenkaan kun yksivuotiaina lattialla ryömitte niiden pojan kanssa? Juu en muistanut... mutta pääsi syntymään sellainen käsitys maailmasta, että virkamiehet ovat ihmisiä ja niiden lapset ovat samoissa kouluissa ja päiväkodeissa kuin muidenkin. Niihin voi siis ottaa yhteyttä ja pyytää muuttamaan asioita, jos tarvetta ilmenee. Miten ne muuten tietäisivät, mitä kaikkea pitää milloinkin korjata?

Virkamies, joka kuvittelisi olevansa jotenkin parempi kuin muut kuntalaiset, on ajatuksena koominen. (Yrittäjät ja rikkaat ovat sitten asia erikseen, niiden yhteiskunnalliseen rooliin kai sopiikin kuvitella itsestään liikoja.)

Nyt aikuisena toimin tuon lapsuudessa ja nuoruudessa syntyneen virkamieskäsityksen mukaisesti. Unohtuu vallan, että nyt ei ollakaan enää parinkymmenen tuhannen asukkaan pikkukaupungissa, vaan asukasluvussa on yksi nolla enemmän (enkä nyt tarkoita ketään henkilökohtaisesti). Olen edelleen vilpittömästi vakuuttunut, että päätöksentekijät ja asioiden valmistelijat ovat täälläkin ihan vain ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. En tunne herranpelkoa, jos en herravihaakaan.

Mitenkä tämä sitten ilmenee? No esimerkiksi siten, että kun törmään selkeään epäkohtaan, joka koskettaa monia muitakin, ei oikeastaan tule mieleenkään tyytyä pelkkään voivotteluun ja hammastenkiristelyyn. Ensin katsotaan, korjaantuuko ongelma itsestään. Ei korjaannu -> ilmoitetaan ongelmasta. Ei korjaannu -> valitetaan. Ei korjaannu -> lisätään asteittain äänenvoimakkuutta ja otetaan soppaan mukaan uusia virkamiehiä, kunnes alkaa tapahtua. Jos se taho, joka asiasta on vastuussa, ei osaa/halua/pysty ongelmaa korjaamaan, otetaan mukaan sellaisia tahoja, joilla kenties on valtaa niiden ensimmäisten tahojen yli. Jos ei vertikaalinen lähestymistapa auta, on hyvä katsoa, mitä konsteja löytyy horisontaalisesti ajatellen.

Olen siis selkeästi ikävä ihminen, mutta pyrin rajoittamaan toimintani hyvin harvoihin asioihin. Yksi hyvä kriteeri on mielestäni se, että ongelman pitää todistettavasti koskettaa itseni lisäksi monia muita ihmisiä. En halua vanhemmiten olla se höperö, joka valittaa ympäristöinsinöörille naapuritontilta varisevista puun lehdistä.

Edellä mainituista syistä ilahdutin tällä viikolla kanssamatkustajia adressilla, jossa vaaditaan arkiaamuiksi suoraa bussiyhteyttä aikuiskoulutuskeskukselle.Onko täysi bussi turvallinen? Adressissa väitetään, että on ikävää taittaa matkaa ylitäydessä bussissa, hankalassa asennossa ja korva naapurin suussa. Lisäksi siinä väitettiin, että matkustajat joutuvat pysäkeillä astumaan ulos bussista, jotta toiset matkustajat pääsevät poistumaan, niin täynnä se on lähes jokaisena arkiaamuna.

En taida vielä olla taantunut varisevista lehdistä valittamisen tasolle, sillä kun olin varannut 70 numeroitua viivaa allekirjoituksille, niistä 64 täyttyi heti siellä bussissa. Loput kuusi keräsin puolessa tunnissa koululla vastaatulijoilta. Pienellä lisävaivalla (ruokalassa lounasaikaan päivystämällä) nimmareita olisi helposti kertynyt lisääkin, uskoakseni pitkälle toista sataa.

Aikuiskoulutuskeskuksessa sentään opiskelee vuosittain yli 11 000 ihmistä, osa koulun omina opiskelijoina, osa työnantajan maksamilla kursseilla. Mitä tapahtuisi, jos kaikki tosiaankin tulisivat yksitellen henkilöautolla? Entistä useampi kuitenkin saattaisi haluta säästää hermojaan aamuruuhkassa ja tulla kouluun bussilla - jos sinne bussiin mahtuisi ja sillä ehtisi ajoissa oppitunnille!

4. syyskuuta 2007

Narinaa ja toipumista

Eilen siis tuli valittua lapsille liikuntaharrastus noin 1 minuutin harkinta-ajalla eli siinä ajassa, joka menee arvioidessa, ehtiikö ajoissa perille jos lähtee liikkeelle juuri nyt.

Tänään olemme jo löytäneet paljon hyviä puolia tästä hätäisestä valinnasta: Alkaa tuntia myöhemmin, on suhteellisen edullinen (30e/lapsi/syyskausi), aiemmat ryhmät ovat kuulemma valmistaneet pienen esityksen vanhemmille, harrastusympäristö on virikkeellinen, ohjaajat ovat varmaotteisia ja tarjolla on monipuolisesti suuntautumisvaihtoehtoja lasten kasvaessa.

Oli myös pakko tarkastaa kansalaisopiston esitteestä, miten se ennakkoilmoittautumishomma oli merkitty. Löytyihän se:

Rehtorin tervehdyspuheenvuoron kolmannessa kappaleessa mainitaan, että olemme siirtyneet ennakkoilmoittautumisiin. Ilmeisesti kaikki muut vanhemmat lukevat ensin rehtorin tervehdyspuheenvuoron ja vasta sitten katsovat, mitä kerhoja ja kursseja on tarjolla. Jumpparyhmien kohdalla ei ollut mitään mainintaa ennakkoilmoittautumisista. Muiden kurssien kohdalla oli ilmoittautumisohjeet lihavoituna tai merkintä "ei ennakkoilmoittautumista".

Kieltäydyn tuntemasta itseäni täysin tyhmäksi tässä asiassa ja syytän huonosti ja harhaanjohtavasti toimitettua kurssiesitettä eilisestä fiaskosta. Olenko muka ihan oikeasti ainut harhaanjohtunut koko kaupungissa? En tiedä eikä oikeastaan enää kiinnostakaan. Homma on nyt hoidossa, kaikesta huolimatta.

3. syyskuuta 2007

Voi itku

Akrobaattista voimisteluaLapsille olen hehkuttanut syksyllä alkavaa temppujumppaa jo kesäkuusta saakka. Viimeisen viikon ajan meillä on laskeskeltu, kuinka monta yötä vielä on temppujumpan alkuun. Aamulla herätin vekarat ilmoittamalla, että nyt vihdoin on se temppujumppapäivä ja ne odottivat koko päivän päiväkodissa, että äiti tulee hakemaan temppujumppaan. Tänään oli se suuri päivä!

Kirjoitin muuten pari viikkoa sitten innostusta puhkuvan mielipidekirjoituksen siitä, kuinka pikkulasten liikuntaharrastusten ei tarvitse olla kalliita eikä niihin ole välttämätöntä mennä autolla, kun lähikouluiltakin löytyy hyvää ja edullista. Kirjoitus julkaistiin viikko sitten paraatipaikalla sunnuntain lehdessä.

Säntäsinpä siis tänään töistä kotiin hikisenä ja kipsipölyn peitossa (vanhan lautalattian hiontahommaa), tein pikapikaa eväät lapsille ja ryntäsin hakemaan ne päiväkodista. Autolla. Ja sitten älyttömässä ruuhkassa sinne temppujumppaan. Autolla.

Melkoinen isku se oli, kun kävi ilmi, että säännöt ovat muuttuneet, temppujumppaan olikin tänä vuonna ennakkoilmoittautuminen, jonotuslista on piiitkä (kun joku ääliö meni mielipidekirjoituksellaan vielä lietsomaan innostusta) ja MEIDÄN LAPSET EIVÄT OLE KUMMALLAKAAN LISTALLA. Ryhmä, joka viime talvikaudella meinasi välillä kutistua liiankin pieneksi, oli nyt aivan turvoksissa.

Ensin itkivät lapset siellä koululla pettymystään ja kotona itki jo äitikin. Itki ja tihrusti tietokoneen ruudulta muita maanantai-illan jumpparyhmiä 3-4 -vuotiaille. Hintaan mihin hyvänsä. HETI!!! Tänään!!! Vaikka yksityistunteja Pirkkahallissa!

Meidän "viherpiperöperheemme" siis kaahasi ensin autolla temppujumppaan, sitten renkaat vinkuen takaisin kotiin netin ääreen etsimään jotain muuta vaihtoehtoa, sitten taas renkaat vinkuen läpi kaupungin urheilustadionille. Siellä sitten juosten etsimään oikeata sisäänkäyntiä - kellokin näytti vasta tasan naperojumpan alkamisaikaa.

Melkein löysimmekin jo perille, kun poks! Kentän sisäänkäyntiluiskasta ajoi polkupyörä ja nyt-jo-neljävuotias juoksi pahki sitä pyörää päin. Kyllähän se kipeää teki, mutta koska pikainen tarkastus ei paljastanut muita vaurioita kuin naarmuuntuneen kyynärpään, jatkoimme matkaa. Oikea ovi löytyi, tungin sisään nyyhkivien lasten kanssa, teimme huippunopean ilmoittautumislomakkeiden täytön ja lapset ehtivät kuin ehtivätkin mukaan jumppaan (molemmat samaan ryhmään).

Ilmoittautumisia vastaanottava charmantti rouva ehdotti minulle aikuisten jumpparyhmää... ajatus ei juuri tänään oikein napostellut... harrastussekoilusinkoilun aiheuttama adrenaliinitärinä alkoi helpottaa vasta iltauutisten aikaan kotona.

Mitenkäs se menikään se minun hieno lehtikirjoitukseni? Kaksi väitettä  ensimmäisestä kappaleesta: "Aloittaapa napero sitten jumpan tai tanssin, hänellä on varmasti keskimäärin hirmu kivaa. Sen sijaan lasten vanhemmille lasten harrastukset voivat olla iso rasite sekä ajallisesti että rahallisesti. Näin ei olisi pakko olla." Kokemuksesta tiedän että lapsilla on jumpassa hauskaa. Toinen väite on törkeä vale, älkää suotta uskoko.

VoimisteluoppiaOlosuhteiden pakosta meidän lapset ovat nyt siis harmittoman, lähikoulun juhlasalissa tapahtuvan perustemppuilun sijaan kilpavoimisteluun valmistavassa ryhmässä isossa liikuntakeskuksessa, jossa treenaa niin yleisurheilijoita, telinevoimistelijoita, ballerinoja kuin rytmisiä kilpavoimistelijoitakin. Onneksi sinne sentään pääsee tästä eteenpäin bussilla. Ja onneksi niillä lapsilla itsellään oikeasti oli hirmu kivaa kunhan perille saakka päästiin.


Tänään olen kiitollinen vedenkestävästä ripsiväristä. Hieno keksintö!


1. syyskuuta 2007

Kuivauskaappi

Telkkari näyttää toimivan, joten ei siitä sen enempää.

Kuivauskaappi kuva1Tämän viikonlopun - oikeastaan koko kesän - projekti olisi saada keittiön uusi kuivauskaappi valmiiksi. Heivasimme epäluotettavan tiskikoneen kierrätykseen ja tilalle yritin rakennella jonkinlaisen kehikon, jossa olisi voinut käyttää hyväksi koneen toimivat osat eli ne koneen sisällä olevat tiskikorit. No eipä onnistunut toimivan hökötyksen tekeminen laudanpätkistä ja olisi se ollut hiukkasen rumakin.

Tilasin siis keittiökalustetukusta viisi tarkasti mitattua palaa (kaapin katto, lattia, takaseinä taustalevyä, sivuseinät valkoista kalustelevyä) ja tein kaapin niistä. Ritilät on ostettu Bauhausista 80% alennuksella (poistuvien tuotteiden viimeiset kappaleet), liukukiskot Biltemasta. Ritilät piti sahata metallisahalla käsin (hikistä touhua!) oikean kokoisiksi. Alle sahautin Bauhausissa ohuet muottivanerilevyt.

En muuten suosittele käyttämään sitä sahauspalvelua kuin äärimmäisessä hädässä: Joka kerran, kun saha surahti, se maksoi 2,50 e! Eli siis 3 x 2,50 e = aika paljon hintaa lisää pienille vaneripaloille. Mutta kädettömäthän maksavat, jos eivät itse viitsi tai osaa...

Kuivauskaappi kuva2Nyt on sitä kaivattua kuivaustilaa käsintiskaamista varten! Melkein valmis kaappi on ollut aktiivikäytössä pitkälti toista kuukautta ja hyvin toimii. Kun vielä saisi nuo hyllyjen päätylistat ruuvattua pienillä kulmaraudoilla (Biltema?) paikoilleen, niin se tulisi vihdoin valmiiksi. Tänä viikonloppuna tai viimeistään jouluksi.






Edit 3.9. Naapurimme sabotoi kuivauskaapin viimeistelyprojektini antamalla koko perheelle vapaaliput Särkänniemeen huvipuiston kesän viimeiseksi aukiolopäiväksi. Hauskaa oli kaikilla, mutta kaappi on edelleen keskeneräinen.


***